Tutkijamme ovat saaneet uuden raportin hiljaiseloa pitkään viettäneestä Testihenkilöstä. Tällä kertaa poikkeuksellisesti Testihenkilöltä itseltään, joka - tyhmä kun ei suinkaan ole - oli ymmärtänyt vuosien varrella, että hänen toimiaan seurataan. Jäljittänyt tyypit, jotka häntä ilkesivät seurata. Pyöritellyt asioita päässään, punninnut puolin ja toisin - ja päätynyt siihen, että saadakseen varmasti oikean asioiden laidan esille, hänen täytyy itse laatia raportti itsestään. Koska kukapa muu asiantuntija omissa asioissaan olisi kuin henkilö itse. Joten, ladies and gentlemen, I give You: Testihenkilön raportti Testihenkilöstä. 

Olen kuin eläin. Aito. Teeskentelemätön. Tunteeni näyttävä. Pehmo. 

Kun haavoitun, ensimmäinen mielijohteeni on hakeutua yksin nuolemaan haavojani. Odotan, että minua tullaan taas potkimaan. En sääli itseäni vaan yritän pärjätä. Tapella vastaan. Tuli mikä tuli. Luonnonvalinta.

Mowgli? En sentään. Eniten lohtua olen kuitenkin aiemmin eläessäni saanut eläimiltä (yksittäisiä, poikkeuksellisia, ihmisiä lukuunottamatta). Elämän kolhiessa on ollut mukava tietää, että aina on ollut joku, johon nojata sekä henkisesti että fyysisesti ja joka ei kyseenalaista tuntemuksiasi. On ollut emäntänsä kanssa yhtä itsepäinen terrieri, johon nojata päätänsä. On ollut matkapahoinvoivana pentuna uuteen kotiinsa saapunut ja turvalliseen syliini hypähtänyt englanninspringerspanieli, johon voi aina luottaa. Jonka kanssa kasvettiin yhdessä. On ollut siskon irlanninsetteri, joka kulki kyljessäni kiinni, kun minua ahdisti. On ollut siskon saksanpaimenkoira, joka seurasi katseellaan huolissaan, kun stressasin itselleni kuumeen. On ollut siskon rampa saksanpaimenkoira, joka äänekkään nuorisojoukon lähestyessä nosti niskakarvansa pystyyn - mutta luotti minuun, kun sanoin, että nou hätä. Ja sitten ne muutkin karvakorvaterapeutit.

Olen kuitenkin siitä onnekas yksilö, että olen aikuisiällä löytänyt parikin luottohenkilöä, joille puhua. Siis ihmisiä! Nämä henkilöt ovat tehneet parhaansa saadakseen minut uskomaan, että yksin ei tarvitse pärjätä. Vahva ei ole se, joka yrittää yksin vaan joka uskaltaa pyytää apua. Varaäiskä. Parhaista parhain naapuri. Sisko. Sisko. Sisko. Aina voi toki puhua myös ns. virallisille ihmisille etenkin uuden näkökulman saamiseksi asioihin, mutta tässä kun nyt oikein ajattelee, nämä edellä mainitsemani, eritellyt, henkilöt - he ovat mainioita. Oikeastaan voisikin sanoa, että he ovat nykyään Minun ihmisiäni. Aiemmin viittasin Minun ihmisilläni henkilöihin työpaikoilla, mutta nyt - tässä ja nyt, kirjoittaessani tätä - oivalsin: se termi käy paljon paremmin tähän käyttöön ja ympäristöön. Ehkä se on merkki syvällisemmästä oivalluksesta liittyen ajankäyttööni ja asioiden tärkeysjärjestykseen...