Nyt lienee selityksen paikka. Yritetään. Jotenkin on vain päässyt unohtumaan tämä kirjoittelu - liekö syynä syksyn upeat värit, uudet ja vanhat harrastukset vai muuten vaan kehtuutus. Kirjoittamisen makuun en kyllä päässyt vieläkään, vaikka jotain päiväsellä rustailin joutessani, olenhan sentään lomalla, ihan oikeasti (lue: ei juuri mitään suunnitelmia). Muutenkin kyllä valitettavasti tuntuu nykyään siltä, että on parempi, kun keskityn kuvaamaan, koska kuvia ei kauheasti voida väärin ymmärtää. Kirjoitukset voidaan, kuten on tullut männävuosina huomattua. Ei sillä, ettäkö nyt jotenkin alkaisin arastella, pois se minusta, mutta kuten tästäkin kuivahkosta kirjoituspätkästä näkyy, olen kadottanut sen jonkin. Jonnekin. Ties kuinka pitkäksi/lyhyeksi aikaa. Onneksi on muitakin tapoja ilmaista itseään ja päästellä vähän höyryjä :) 

(Valitettavasti?) en nyt todellakaan saa itsestäni irti mitään kunnollista kirjallista selitystä näille kuville, totean vain, että eräänä sateisena syyskuisena päivänä läksin lähirantaan ulkoiluttamaan kameraani, nautiskelemaan pienestä vesisateen ripsinnästä, tuulenvireestä ja kauniista syksyn väreistä. Joitakin tuotoksia laitoin menemään myös erääseen kalenterikuvakisaan, saa nähdä, kuinka käy. 

Ai niin. Ihan lopuksi pitää kertoa tällaisesta sydämentykytysten aiheuttajasta. Tapasin minä siellä lähisorsankin. Läheisriippuvaisen. Minkä liekään. Vasemman puoleinen sorsa tuli koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi, niin, että lopulta miun piti hitaasti nousta ylös kuvausasennosta, etten olisi uutta kamuani säikyttänyt ja ihmeellisiä reaktioita aikaan saanut, kiittää ja poistua varovasti takavasemmalle. Luulin oikeesti, että se tulee syliin, ilmekin on sellainen veikee, että en ois kauheesti enempää ihmetelly, jos niin ois tapahtunu - olenhan tunnetusti lasten ja elukoiden suosikki ;) Ja ei, en ikinä lahjo ketään, tässäkään tapauksessa kuvattava ei saanut muuta kuin lähes rajoittamattoman huomioni :D