Pieni päivitys. En tiedä, onko minusta tulossa malttamattomampi näin vanhemmilla päivillä, vai mistä kiikastaa, mutta todellakin alkaa välillä ottaa hermoon tämä työnhaku. Sormet syyhyävät, tahdon tehdä töitä. Nyt oli hyvät perustelut sanoa kaverin tyttärelle, että valitse (koulutus)alasi huolella... 

Tarkoitan siis, että yleensä olen päässyt "irti" tästä töiden loppumista seuraavasta kalvavasta levottomuuden ja ärtyneisyyden tunteesta parissa kuukaudessa, mutta nyt on mennyt jo kohta neljä kuukautta ja edelleen se jatkuu... En ole tehnyt kuin pieniä muutoksia aiempien vuosien työttömyysaikaisiin toimintatapoihini, ja nekin ovat mielestäni parannuksia, mutta silti tulos on big fat zero. No, sanotaan, että kärsivällisyys on hyve ja "ole kärsivällinen, aikanaan munakin kävelee", mutta...

Olen käynyt jo kahdessa haastattelussakin, mutta tuloksetta. Tai no, ei ihan tuloksetta, ehkä minä niistä jotain opin. En ollut nimittäin käynyt useampaan vuoteen missään haastattelussa (opintoihin liittyviä, videoituja haastatteluja ei lasketa) ja yksityisellä viimeksi vuonna 2008. Jännitin molempia haastatteluja ihan tajuttomasti ja olin hieman hermot kireällä. Se näkyi suurimmaksi osaksi kovin epäluonteenomaisella tavalla: valitettavasti minusta tuli harvasanainen. En nyt sentään epäkohtelias ollut ja mennyt täysin mykäksi, tavat on opetettu sen verran hyvin, että ne eivät karise jännittäessäkään, mutta jälkikäteen mietin molemmilla kerroilla, että olisi pitänyt, olisi pitänyt, olisi pitänyt... Olisi pitänyt jatkaa sitä lausetta ja vielä sitäkin lausetta... (Ja suurin heikkouteni vaativuus, samalla ehkä myös vahvuuteni, iskee jälleen...)

Lähiaikoina lähden kyläilemään Savon maille ja haistelemaan vähän, miltä siellä tuntuisi kymmenen vuoden jälkeen asustella... Itarus minussa kyllä oli heti hereillä; herran jestas, siellähän on kalliimmat vuokrat kuin Joensuussa, ja täälläkin on "melko" kallista. Ja kyllähän se niin on, että on melko varmaa, että työpaikan olisi oltava vakituinen, ennen kuin pakkaisin kimpsuni ja kampsuni ja muuttaisin noin 14. kerran elämässäni... Huoh. Läheltä tosin jo liippasi, mutta sitä ei lasketa - muuta kuin itseluottamuksen kohottajana ;)

P.S. Nyt kun asiaa ajattelee, niin itse asiassahan asiat eivät ole työnhaullisesti menneet ollenkaan hassusti (tiedetään, olisi voinut mennä paremminkin, muuten en valittaisi, mutta...): haastatteluun pääsyprosentti on lähestulkoon 70 :) Kohta alan kirjoitella opasta oikeanlaisen hakemuksen kirjoittamisesta ;) Ehkä tämä tästä kuitenkin...