Mikähän muuten lie kun viime aikoina on ollu sellanen olo, että koko ajan pitää olla jossain puhelinyhteydessä johonkin. Useamman kerran päivässä useampaan henkilöön. Ja aiemmin suorastaan välttelin puhelimen käyttöä. Tai siis siinä puhumista.

Ehkä se on sitä harjottelua. Sitä haluaa puolitietosesti parantaa niitä osa-alueita, joissa tietää olevan parannettavaa ja näin ollen käyttää puhelinta mahdollisimman paljon. Puhelimessa puhuminen on nimittäin aina jännittäny mua paljo enemmän ku joku luokan tai muun väkijoukon edessä esiintyminen. Vaikka viime vuosina olen toivonut monta kertaa, että se olis päinvastoin. Moni tilaisuus on jääny ehkä käyttämättä ja kenties on tullu annettua huono kuva itsestään työntekijänä, kun on vältellyt puhelimen käyttöä.

Se pitää vaan ajatella, että sitäkin voi harjoitella. Ja pitää harjoitella. Se on hyödyllinen taito, vaikka suuri osa asioista voidaankin nykyään hoitaa sähköpostitse. Sähköpostilla ei voi antaa itsestään yhtä hyvää kuvaa henkilölle toisessa päässä kuin puhelimitse. Ääni kertoo paljon henkilöstä. Ja sähköpostinhan voi olla kirjoittanut joku toinen, eikä huijaus välttämättä paljastu edes ensimmäisellä tapaamisella, mutta puhelimitse kuultua ääntä ei niin vain voi käyttääkään huijauksen välineenä (vaikka ehkä puhelinlinjat vääristäisivätkin ääntä jonkin verran). Ja on se jotenkin henkilökohtaisempi väline, tuo vanha kunnon puhelin.

Siksi olenkin nyt päättänyt, että otan itseäni niskasta kiinni, soittelen työpaikkojen perään ja annan näin hyvän, paikasta kiinnostuneen kuvan. Jos se ei muuten onnistu, kirjoitan vaikka käsikirjoituksen itselleni, ja toimin soittaessani sen mukaan – kuvittelen siis, että puhelu on joku julkisesti pidettävä esitys. Sillä erotuksella, että minä kyselen vastaanottavalta puolelta, eivätkä he minulta, esityksen pitäjältä. Katotaan miten käy. Tiedän, että kykenen mihin vaan, mutta sitä vain ei aina ole tullut tehtyä mitä vaan...Kuten joku viisas jossain oli kirjoittanut: "Ainoat rajat ovat ne, jotka itse itsellesi asetat."