Naisten Katajan koripallojoukkueen kotipelit. Bernard Harrisin koripalloraamattu. Nuuskija televisiosta. Youtube-videot keilauksesta. Mikä on yhdistävä tekijä? Innokas oppija. Minä. 

Olen seurannut Kataja Basketin naisia nyt pari kautta. Alunperin minut sai Urheilutalolle monta syytä: tapahtuman ilmaisuus, ajan kuluttaminen pyhänä, yläasteella virinnyt kiinnostus koripalloon... Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä se tosiasia, että en itse osaa leipoa eikä minulla suoraan sanottuna ole haluakaan oppia leipomaan - maksan siis mielelläni kahvista mokkapalan kera, kun vielä hinta menee hyvään tarkoitukseen: koripalloon. Ja entä se tunnelma. Itse mieluiten seison lasin takana katsomassa kuin istun penkillä - en pysyisi aloillani hetkeäkään. Viimeksi tänään tosin sitten mielessä käväisi, että jos istuisin tuolla, niin hihkumistani ei ehkä niin paljon huomioitaisi, hihkuvathan muutkin. Tai ehkä se oli vain mielikuvitustani. Tosiasia on kuitenkin se, että Katajan peleissä on käynyt todella paljon porukkaa. Ja se on hyvä se. Niin. Mutta mitenkäs tämä liittyy mihinkään oppimiseen, voisi joku kysyä. Kerronpa teille, että olen aloittanut liikunnan (niin, minä!) ja syksystä lähtien olen käynyt kerran viikossa pelailemassa erilaisia pallopelejä: korista, sählyä, lentistä, jalkapalloa, pesäpalloa... Kokeiltiinpa syksyllä ultimateakin, joka tarkkaan ottaen ei ole pallopeli, mutta joukkuepeli kuitenkin, kiekolla. Keväältä jää pesis pois, mikä sinänsä ei kauheasti haittaa, kun en lajia ole ikinä ymmärtänyt täysin, mutta muuten hieman (eikä ihan hieman) harmittaa se, että pelit keväältä loppuvat lyhyeen, koska ylioppilaskirjoitukset vievät meidän pelitilamme. Mutta nyt taas eksyin aiheesta :D Hups, sen siitä saa, kun tunteella elää - ja kirjoittaa. Lyhyesti ja ytimekkäästi: käyn korispeleissä oppiakseni, ottaakseni mallia. Samoin kuin luin (jälleen kerran, yläasteella sattuneiden ainakin viiden lukukerran jälkeen) Bernard Harrisin ytimekkään ja selkeän opuksen koripallosta. Aiemmin opitut asiat palaavat toki mieleen myös pelaamalla, mutta kun pelikerrat ovat niin harvoja, on otettava käyttöön myös muut tavat virkistellä asioita. 

Sama pätee myös Nuuskijaan, joka on YLE:n TV1:n uusi ukrainalaissarja erikoislaatuisesta poliisin avustajasta. Tyypin tärkein työkalu on nenä. Jonkun sanomalehden suppeahkon ohjelmaesittelyn vuoksi läheltä piti, etten olisi jättänyt koko sarjaa seuraamatta. Koska nyt keväällä minulla ei ole aikataulujen vuoksi mahdollisuutta osallistua venäjän kurssille, päätin ainakin ruveta seuraamaan tätä venäjänkielistä sarjaa, joka paljastui mainioksi. Lisäksi tallennan jokaisen jakson kovalevylle, että voin myöhemmin tutkiskella niitä tarkemmin. Tarkoitus olisi pitää Nuuskija -maratooni, kunhan sarja loppuu - mikä valitettavasti tulee liian pian, sen ollessa nyt puolessa välissä. (Sivumennen sanoen viime sunnuntaina kuuluttaja onneksi kertoi, että tekeillä on uusia kausia :) ) Televisio-ohjelmat ovat olleet minulle aiemminkin suuri apu oppimisessa: yläasteella katsoin mallia koripallon pelaamiseen YLE:n NBA-viikkomakasiinista ja sain siitä uutta intoa harjoitella ja ehkä myös nappasin matkaani muutamia liikkeitä. Harjoitellessani saksan kieltä ylioppilaskirjoituksiin aloitin aamun saksan kieliopilla ja sanaston kertauksella ja seuraavaksi televisiosta tulikin sopivasti Marienhof - saksalainen sarja, jota seurasin ilman tekstitystä. 

Ja viimeiseksi muttei vähäisimmäksi keilaus. Siinäpä vasta ajanviete. Mukavaa kaveri-, työkaveri- tai sisarusporukalla. Mutta kun kilpailuvietti on mitä on, niin ensimmäisten epäonnistuneiden kertojen jälkeen toki tuli tutustuttua muutamaan Youtube-videoon. Jokusen vinkin nappasin sieltä matkaani, mutta oivalsin kuitenkin jotain tärkeää: tarkoituksenani ei ole olla mikään huippukeilaaja, vaan pääasia keilauksessa on minulle ajanvietto yhdessä. Pahitteeksi ei toki ole, jos satun olemaan vähintäänkin toiseksi viimeinen ;) Ja toki jatkuvasti huomaan myös oppivani uutta keilatessani: liikkuako hitaasti vai nopeasti, pitääkö selkä suorana vai antaako sen vinkuroida miten sattuu...

Näissä kaikissa aiemmin selitetyissä asioissa minulla on vielä paljon oppimista. Nou hätä. Aikomus on oppia - ja pitää hauskaa siinä samalla. Sillä olen huomannut, että kun minulla on hauskaa, kun viihdyn, silloin opin parhaiten - ja teen parhaani.