Tulipahan taas tänään noottia äänen käytöstä. Kieltämättä varmaan syystäkin, vaikka joitakin muitakin kovaäänisiä on. Jopa nyt iltapäivällä oli ainakin yksi. Kumma kyllä muille ei huomautella ainakaan samalla tavoin julkisesti.

Ääntä voisi kieltämättä hiljentää. Se on vaan hankala muistaa, kun perimmiltään taistelee olemassaolostaan tai kun innostuu jostain asiasta. Ja muut vaan yllyttävät, vaikkakin hiljaisemmin. Kun näkyy ja kuuluu, on paremmat mahdollisuudet tulla huomatuksi ja muistetuksi. Ja sitä paitsi, voin vaikka järjestää demonstraation, jos muistan: kun puhun hiljempaa, kukaan ei kuule. Sitten sitä melua vasta syntyykin, kun kaikki kysyvät: mitä?!! Ja kun vastaan, edelleenkään eivät kuule. Ja olenpa törmännyt siihenkin, että ihmetellään, olenko sairas, kun en puhu. Toisaalta...  Uusi kahviympäristö ei juuri poikkea edellisestäkään, joten on sitäkin hankalampi muistaa, että nyt on minulle uutta porukkaa ja joitakin voi haitata äänen käyttö. Muistettavaa kun on muutakin, varsinkin ilmeisesti keittiössä. 

No mutta. Taisinpa tässä jo aiemminkin sivuta tätä aihetta, mutta käsitellään sitä edelleen. Yritän muistaa säädellä volyymiä. Tällä kertaa nimittäin pyyntökin oli ihan pyyntö. Siis oikea pyyntö, ja ne, jotka minut tuntevat hyvin, tietävät miten niihin suhtaudun. Uudet ihmiset. Uusia mielipiteitä. Uudet tuulet. Ja minulla kuitenkin on käsittääkseni jonkin verran empatiakykyjä. Joskus vähän liikaakin, mutta se on toinen aihe, se. Over and out.