Olen joskus miettinyt, miten ihmiset jaksavat onnitella toista nimipäivänä. Miten he jaksavat muistaa? Nimipäivä tuntuu jotenkin vähäpätöiseltä muistaa, eikö? Nimi on kuitenkin aika merkityksetön. Vai onko?

Nimi voi kulkea suvussa, eli sillä voi olla perinteikkäitä merkityksiä. Se voi olla jotakin, jota vanhemmat vaan sillä hetkellä ovat sattuneet ajattelemaan, eli sillä ei juuri ole suurempaa merkitystä. Voi olla, että sinulle on annettu vain yksi etunimi - tai vaikka hurjasti kolme. Voi olla, että ensimmäinen nimesi on kutsumanimesi tai sitten se nimi, jolla sinua kutsutaan, voi olla toinen tai kolmas nimesi. Eikä se ole sen vähempää oikea nimesi, olipa se mikä hyvänsä edellisessä lauseessa mainituista tapauksista. En tiedä, onko näillä sitten merkitystä, toivottavasti itse tiedät.

Sen tiedän, että kutsumanimellä on merkitystä; jos ensimmäinen etunimesi on jotain muuta kuin kutsumanimi, se aiheuttaa kaikenlaisia tilanteita elämän varrella. Ala-asteella se voi aiheuttaa kahnauksia jonkun kanssa, jonka 1.etunimi sattuu olemaan sama kuin sinun kutsumanimesi - hänen kuultuaan, että kutsumanimesi ei ole ensimmäinen nimesi hän väittää ettei oikea nimesi olekaan se kutsumanimesi ja hänellä ja vain hänellä on oikeus luokallanne käyttää sitä nimeä, joka teillä molemmilla nyt on, koska hänellä se vain sattuu jostain oikusta olemaan 1.etunimi. Se, että kutsumanimi on jotain muuta kuin 1.etunimi, voi aiheuttaa muutakin; positiivisesti katsottuna sen, että tulet hyvälle mielelle, kun esimerkiksi lääkäri kutsuu sinua oikealla kutsumanimelläsi eikä ensimmäisellä etunimellä. Monesti olen kuullut, että tästähän pääsee helposti eroon vaihtamalla etunimiensä järjestystä, mutta itse olen ajatellut sen niin, että kun vanhemmat ovat järjestyksen joskus päättäneet ja sitten olet vielä siitä kutsumanimen käyttöoikeudesta joutunut vääntämään kättä ala-asteella vuosikaudet, on nimestä muodostunut aikamoinen osa identiteettiä.  Laiskuudesta ei ole kyse, koska nykyään nimen järjestyksen muuttaminen on tehty mahdottoman helpoksi. 

Mutta palatakseni vielä nimipäivään; toisaalta on - ja nyt varokaa, nyt tulee minulle epäluonteenomainen sana... - IHANAA, että on olemassa ihmisiä, jotka muistavat toisia nimipäivänä. Vaikka se välillä jaksaa ihmetyttääkin. Parhaita onnitteluja ovat sellaiset, jotka tulevat täysin puun takaa. Esimerkiksi Skype -viesti entiseltä työkaverilta, jonka kanssa et ole pitänyt yhteyttä kuin erittäin satunnaisesti. Tai Whatsapp -viesti entiseltä opiskelukaverilta, jonka kanssa tunnut törmäilevän kaupungilla jatkuvasti, mutta muuta yhteydenpitoa ei juuri ole ollut. Mutta suorastaan sydäntä lämmittäviä ovat ne viestit, jotka näet puhelimesta tai kuulet livenä tai Skypen kautta heti aamusta. Niin... Näin pohdittuna en enää ihmettele nimipäivän keksimissyytä juuri lainkaan. Ainakaan nyt. Ehkä joskus, vielä hiukkasen. Mutta onhan se vaan hyvä, että nimipäiviäkin ja niitä muistavia ihmisiä on olemassa. On se vaan niin - IHANAA.