Nyt seuraa paljastus. Shokeeraava sellainen. Myönnän olevani tavallinen kuolevainen. Myönnän, että minäkään en voi aina yrittää olla täydellinen. Sen olen ymmärtänyt. Se on liian voimille käyvää. Myönnän, että olen lipsunut. Olen lipsunut tavoitteestani opetella pyytämään kaikenlaista. Ei kalaa ;) Olen lipsunut tavoitteestani päivittää tätä blogia vähintään kerran kahdessa viikossa. Olen lipsunut tavoitteestani pitää yhteyttä ihmisiin enemmän. 

Listaa voisi jatkaa vaikka kuin kauan. Per... simoni kun jotenkin vaan ei nyt kehtaa. Tarvittais joku potku persiille (pardon my french, herkkäkorvaiset lukijat...) Poden survivor´s guiltia muutaman kuukauden takaisten tapahtumien takia. Tiedän, että siinä ei ole juuri mitään järkeä, mutta minkäs teet, neurootikko mikä neurootikko. Empaattinen mikä empaattinen. Herkkä mikä herkkä.Yliherkkä omatuntoni ja empaattisuuteni repivät minua kahteen suuntaan huolimatta siitä, että pitäisi itse asiassa olla hyvin tyytyväinen omaan osaansa. (Enkä suinkaan valita, en. Pois se minusta. Tunnen vain. Kaikenlaista.) Sen siitä saa, kun yrittää olla kaikkien kaveri - tai siis niin tapahtuu yrittämättä. Alun kivikkojen ja myrskyaaltojen kautta.

Hmm. Yhdestä asiasta voin olla ylpeä. Olen pysynyt tavoitteessani olla ruoskimatta itseäni pienimmistäkin virheistä asioissa, joiden tekemisestä pidän. Luotan nyt oppivani virheistäni vähemmälläkin ruoskimisella. Siitä sietääkin olla ylpeä. Virheistä oppii - ja varsinkin omistaan. Parannuksen varaa on edellä mainittujen asioiden lisäksi joissakin muissakin pikku seikoissa kuten ruokatottumuksissa, mutta jotenkin kiinnostusta ei vaan riitä. 

Huomenna hän tulee -henkeen lupaan tässä, että alan pitää ihmisiin yhteyttä enemmän - pihiytenikään ei enää voi olla este, kiitos edullisen liittymän :D Lupaan ainakin yrittää kiinnittää huomiota ruokailutottumuksiini. Lupaan yrittää säätää yliherkkää omatuntoani. Ja kaikista vaikein, lupaan pyytää enemmän - eihän se ole kysymistä kummempaa ja kysyvä ei tieltä eksy. Palataan astialle ehkä myöhemmin.

PS. Älysin muuten, että Punainen Paholaiseni täyttää joko tänä tai ensi vuonna 20 vuotta (jostain syystä en ollut Pyöränomistajan käsikirjaan kirjoittanut hankintavuotta - outoa, ettenkö sanoisi). Se on kunnioitettava ikä pyörälle. Joku lahjahan sille pitää ostaa - mutta uutta pintaa nyt tuskin kuitenkaan, koska sitten se houkuttelisi pitkäkyntisiäkin enemmän...  Sitä paitsi olen jotenkin kiintynyt nuihin kivenhakkaumiin, jotka kertovat äänekkäistä matkoistani läpi tuulten ja tuiskujen ;) Pistetään mietintämyssyyn.