Varoitus. Tämä sisältää tunteita. Jos et pidä niistä, lopeta lukeminen.

Takana pikku "lomanen" etelä-Suomessa sukuloimassa. Perjantaina aikainen lähtö töistä junaan ja maanantai vapaalla - tosin lähes puolet päivästä menikin sitten matkustamiseen. Mutta mukavaa oli. 

Mukavaa oli tavata mukavia sukulaisia ja tuttavia ja kaiffareita. Mukavaa oli osallistua pienellä riskilläkin nyt jo kait sitten entisen mukulan mukaviin rippijuhliin. Mukavaa oli, kun koira kiehnäsi aamukahvilla jalassa kiinni. Mukavaa oli tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta. Mukavaa oli istuksia puistossa, nautiskella hyvästä säästä ja seurasta, kuljeksia Google mapsin ohjeiden perusteella ylipitkiä lenkkejä ja jopa käyttää joukkoliikennettä. 

Vähemmän mukavaa sen sijaan oli mukavien sukulaisten ja kavereiden tapaamisen aiheuttama tunne. Ikävä konkretisoituu ikävällä tavalla tänään. Väsymykselläkin toki on sormensa pelissä, mutta kyllä se vaan on niin, että helpommalla oisin päässyt, kun oisin jäänyt kotiin. Ei olisi tarvinnut olla hermot kireällä koko päivää, kun on yrittänyt pitää itsensä kasassa edelliset päivät - kun toiset ikään kuin uhallaan sanovat mitä tarkoittavat (mokomatkin!) - kuinka mukavaa on ollut tavata ja viettää aikaa yhdessä. Mutta silti - oli mukavaa käydä muuallakin pitkästä aikaa. Kaikesta huolimatta mukavaa, etten ajatellut liikaa ja väärällä tavalla omaa mukavuuttani ja jättänyt tietoisena varmasti tulevissa olevista vähemmän mukavista tunteista koko mukavaa reissua tekemättä. (Ja kaikesta huolimatta mukava tiedostaa, ettei se aikuisten oikeesti ollut edes mikään vaihtoehto, milloinkaan.) Mukavaa.