Elämme outoja aikoja. Lienenkö aikuistumassa, vanhenemassa, muuten vaan muuttumassa? Lieneekö minulla näiden asioiden kanssa ylipäätään mitään tekemistä tai voinko ylipäätään vaikuttaa mihinkään? Haluaisin uskoa voivani vaikuttaa, alistuminen ei vaan sovi minulle. Sopeutuminen kyllä, mutta on vaikea välillä päättää, pitääkö jotain alistumisena vai sopeutumisena. Toisaalta, ystäväämme Hugo -peikkoa lainatakseni, aina ei voi voittaa - ei edes joka kerta. (Ja lisää kliseitä ja turhia lauseita.)

Tämä vuosi on tuonut mukanaan jo monenlaisia muutoksia. Nyt ne vaikuttavat pieniltä - tai ainakin suurin osa niistä -, mutta yhdessä niistä muodostuu jotain suurta. Jotain niin suurta, että hieman heikompaa hirvittää. Vähäisillä yöunilla mentiin monta päivää viimeisimmän muutoksen ilmoitettua itsestään. Nyt ei enää. Nukun yöni hyvin kiitos hyvien ystävien ja siskon. Odotan tulevaa avoimin mielin. Toisaalta, kun nyt jo olen pökerryksissä tämän vuoden muutosten ansiosta, miltä tuntuu sitten, kun ensi vuonna jossain vaiheessa katselen taaksepäin ja mietin, mitä kaikkea tuli tehtyä? 

Voinko olla tyytyväinen siihen, että olen pystynyt ajattelemaan pidemmällä jänteellä? Voinko kiitellä itseäni siitä, että osasin suunnitella jotain pidemmän ajan päähän? Koska let´s face it, viime vuosina moinen on ollut todella hankalaa. Varsinkin suurempien matkojen suunnitteleminen. Asioiden suunnittelu on tuntunut jopa mahdottomalta, usein kieltämättä itse asetettujen esteiden, mutta pääasiassa todellisten esteiden tai hidasteiden vuoksi (ja - noloa myöntää, hidasteet ovat yleensä olleet mukamas sitä luokkaa, että en olekaan sitten enää suunnitellut/toteuttanut mitään. Well, no more).  

Tänä vuonna totesin ykskaks yllättäen, että nyt riitti. Kele! Voinpa olla satavarma taloudellisesta tilanteesta vuoden päähän tai en, nyt riitti. Nyt minä alan suunnitella. Muuttua. Suunnitella. Kasvaa. Joten tartuin puhelimeen ja kysyin matkaseuraa. Minä. Sohvaperuna. Kotihiiri. Ikinä-en-oo-käyny-ku-Tallinnassa-ja-Tukholmassa-tyyppi. Yli puolen vuoden päähän. SUUNNITTELUA :O Ja tietenkin, ettei homma olisi liian helppo toteuttaa, ei mitään pakettimatkaa. 

Matka on vain yksi tavoite muutosten tiellä. Irtisanoin parikymmentä vuotta kestäneen asiakassuhteen todettuani sen - suoraan sanottuna - täysin tarpeettomaksi. Saamattomuuttani maksoin monta kuukautta tyhjästä. Kunnes lopulta heräsin. Olo oli todella hyvä, kun kävelin ulos kyseisestä paikasta. 

Olen myös alkanut käyttää piilolinssejä. Tai ainakin hankin ne jo, kun luulin pääseväni kohottamaan kuntoani jalkapallon parissa. Harjoittelin niiden laittamista ja käyttämistä. Petyin, kun jalkapallo peruttiin. Noh, joka tapauksessa maailma näytti sen verran erilaiselta piilolinssien takaa, että tilasinpa niitä lisää. Olipa jalkapalloa tai ei. Voinhan aina vaikka käyttää niitä pelatessani katukorista. Tai. Tai. Tai. Yllätys oli suuri huomatessani, että vaikka silmälasit ovat suuri osa identiteettiäni käytettyäni niitä neljänneltä luokalta lähtien, en kuollutkaan käytettyäni piilolinssejä. Toisaalta, kun ajatellaan luonnettani ja lasien tuomaa uskottavuutta, hieman hirvittää, kuunteleeko minua enää kukaan missään asiassa, mikäli alan niitä vakituisemmin pitää. Noh. Katotaan. Ainahan voin sanoa, kuten jo nykyäänkin melko monesti olen osannut, että SAANKO PUHUA LOPPUUN ASTI, kun minut keskeytetään. Muutosta.

Ja muutosten vuotta on vielä jäljellä. On tulossa suuri muutos ja varmasti aika monta pientä muutosta, mutta vaikka se toisaalta pelottaakin (varsinkin jo hankitun aseman men... tai oikeastaan parempi sana on mureneminen, ei menettäminen), osa minusta huutaa "Bring it on!" Täytyy vain olla oma itsensä tilanteessa kuin tilanteessa eikä yrittää esittää jotain mitä ei ole. Pitää tuoda mielipiteensä esiin seurassa kuin seurassa. Siinä se.

Itse asiassa, luulenpa, että kun nämä kaikki lasketaan yhteen, voin katsella ensi vuonna tätä vuotta ja todeta Asteen sanoin "minä 2.0, hauska tutustua". 

P.S. En yritä mitenkään brassailla nuilla englanninki... HETKINEN. En todellakaan ala selitellä mitään vain sen vuoksi, että joku voi pahoittaa mielensä. Toteanpahan vain, että tähän muutokseen näkyy kuuluvan se, että kun keskellä yötä herään asioiden pyöriessä päässä, ensimmäiset ajatukset ovat englanninkielisiä. Hmmm.... Vahvuudet siis alkavat olla vieläkin vahvempia pukien tunteet sanoiksi. Parempi näin kuin ei ollenkaan ;)