Unelmia on hyvä olla, kerrotaan. Tavoitteita on asetettava saadakseen haluamansa, sanotaan. Unelmat tekevät Sinulle hyvää, toitotetaan. Siitä ei ikinä puhuta, mitä tapahtuu, kun unelmat kaatuvat. Kun olet jo periaatteessa yhtä hienosäätöä vaille saavuttanut unelmasi, ja sitten... Kun tavoitteita ei saavuteta. Kun olet ollut niiiiin lähellä ja sitten kaikki riuhtaistaan pois. Uudestaan ja uudestaan.

Unelmia voi muokata, totta. Tavoitteiden eteen on tehtävä töitä ja jos tavoitteet näyttävät hankalilta, voi asettaa pienempiä, helpommin saavutettavia välitavoitteita. Totta. Mutta missä vaiheessa sitten pitäisi luovuttaa? Vai pitäisikö? Periksi antaminen on kirottua. (Sekin totta.)

Joku vannoo tavoitteiden nimeen, Joku uskoo unelmiin. Jotkut heittävät pyyhkeen kehään. Jotkut uskovat, että asiat vain järjestyvät itseksiään. Jos joku menetelmä ei toimi, kokeillaan toista - muokataan unelmia. Hakataan päätä seinään. Yritetään ja yritetään, koska yrittänyttä ei laiteta. Noustaan ylös lattiasta ties kuin monennen kerran ottamaan vain uusi isku vastaan.

Testihenkilömme haaveet heitetään nurkkaan nyt. Pyyhitään pois päästä. Seuraavaa askelta ei osata ennustaa: tavoitteiden asettamisesta on hyviä kokemuksia, jopa ennakoitua parempia, mutta toisaalta Testihenkilö on myös ihmetellen ihaillut niitä Joitakin, jotka uskaltavat luottaa siihen, että asiat järjestyvät itseksiään - ja yleensä ne järjestyvät. Mikäli testi haluttaisiin viedä todella pitkälle, jälkimmäinen vaihtoehto olisi varteenotettavin. Raporttien mukaan Testihenkilö jää pohtimaan.