" Tavoittelemaanne henkilöön ei juuri nyt saada yhteyttä." - No biggie. Seuraava "uhri".

" Olen juuri nyt varattu." - Ei oo tosi.

" Moi! Soitan sulle kohta takas, käykö?"

Käy. En käsitä, miks en heti ekana soittanu sulle, vaikka se oli ensireaktio. Tai käsitän...

Edellinen täysin kuvitteellinen tilanne sai miettimään seuraavaa.

Jos päässä kihisee kuin muurahaispesässä, on tärkeää saada se jollain tavalla purettua tai se purkautuu väkisin - eikä sitten enää välttämättä niin hyvällä tavalla. Hermot ovat kireällä ja sanansäilät lentelevät. Tai joku muukin. Jos yksi konsti purkamiseen ei tehoa, toinen kyllä, viimeistään kolmas. 

Keinoja on varmaan yhtä monia kuin ihmisiäkin. Nyrkkeilysäkin hakkaaminen. Tyynyn hakkaaminen. Puhuminen - tuntemattomalle tai vähemmän tuntemattomalle. Palapelien kasaaminen. Legojen rakentaminen. Maalaaminen. Alkoholi tmv. Kirjoittaminen. Voimaannuttava itkeminen. Energiat imevä huutaminen. Eläinten kanssa touhuilu. Lapsen kanssa yhdessä tekeminen. Saunominen. Kylmä suihku. Hampaat irvessä juokseminen tai vaikka metsässä tattien perässä samoilu. Tärkeää olisi kuitenkin löytää se oma purkamiskeino etteivät asiat mene liian pitkälle. Ja muistaa kohtuus siinäkin purkamisessa, ettei satuta itseään. 

Siinä tapauksessa, että puhuminen on valintasi ja edellä mainittu tilanne on todellisuutta, on hyvä muistaa, että yleensä tavoittelemasi ihmiset soittavat takaisin. Elleivät juuri sinä päivänä, sitten seuraavana. (Ja uskaltavat sanoa suoraan, että pitäisi ottaa lomaa tai "kannattaa kuunnella itseään, ettei mene punaiselle".) Mutta ei siinä vielä kaikki, tärkeintä on, että he myös kuuntelevat. Kuulemisessa ja kuuntelemisessakin on eronsa - ja aika ratkaiseva sellainen, one might say. Nämä ihmiset ovat tavoittelemisen arvoisia, useammankin kerran. Aina. Poikkeuksetta.