Juuan kotiseutupäivät, Ellinpäivät, järjestettiin tänä vuonna viikolla 28. Ohjelmaa oli tapahtumakalenterin äkkivilkaisulla tavallista enemmän, mikä on hyvä. Kiitos, aktiiviset toimijat ja järjestäjät. Perjantaina ihmettelin juukautuessani linja-auton ikkunasta väenpaljoutta ABC:llä (viitisensataa immeistä siellä kuulemma oli ollut, kuulin myöhemmin) ja viisas kuski valaisi, että siellä oli käynnissä Ellin vahvamieskisa. Whaat? Kyseessä oli kuulemma kutsukisa, johon osallistui ilmeisesti noin kymmenkunta miestä ainakin Juuasta ja Ilomantsista. (Voiton oli vienyt ilomantsilainen, mutta se on sivuseikka ;) ) Ensi vuodelle ilmeisesti kaavaillaan myös Ellin vahvanainen -kisaa, joka sopisikin kotiseutupäivien Elli-teemaan vallan mainiosti. Minua kiinnosti eniten koiratapahtuma, kuten aina. Ja se onkin pääasia tässä postauksessani, vaikka ensin meinasinkin aiheesta eksyä ;) Kävin lauantaina 11.7.2015 ihailemassa kaikenkarvaisia koirimuksia Ellin Match Show´ssa Nunnanlahden kesäpäivässä Juuassa.

Tarjolla olisi ollut myös mykykeittoa ja Nunnanlahti -hölkkää, mutta sattuneesta syystä kumpikaan ei innostanut. Koirimuksia sen sijaan jaksoin katsella ja kuunnella. Katselupuolella huomioni kiinnittivät enimmäkseen pari lagottoa, venäjänajokoira, vanhemmanpuoleisen oloinen cairnterrieri ja koirimus, jonka arvelin olevan lunnikoira (en nähnyt varpaita) ja joka tiedustelujen tuloksena paljastuikin pohjanpystykorvaksi. Kuuntelemista oli mm. metsästyskoirien rupattelutuokiossa, kun norjan harmaahirvikoira ja suomenpystykorva päättivät keskustella kovaäänisesti. Hetken sitä kuunneltuaan myös eräs beagle liittyi joukkoon. Olisipa ollut mielenkiintoista tietää, mistä he keskustelivat - etenkin, kun "seurakoirat" vahvistettuna yhdellä venäjänajokoiralla eivät olleet jutuista moksiskaan :D

Oli tapahtumassa myös kirpputorimyyjiä, hampurilaisia ja makkaraa normaalin kyläkauppatoiminnan ja kahviotoiminnan lisäksi. Kyläkauppatoiminnan? Aivan, unohdinkin mainita, että Nunnanlahden kesäpäivä järjestettiin Nunnanlahden Kyläpuodin pihassa, vuoden 2014 Juuan Ellin, Johanna Pajarisen, puodin pihassa. Match Show takapihalla ja muu oheistoiminta muulla piha-alueella. Etukäteen jännitin hieman (siis ihan vähäsen vaan) tapahtumaan menoa, sillä isäni pisti minut auton rattiin ja vaikka normaalisti en pitkänkään ajotauon jälkeen jännitä, tällä kertaa mielessä käväisi, että paikalla voi olla ruuhkaa, minnehän jätän auton, en ainakaan kyläkaupan pihalle, jos tapahtuma kerta on siellä. Siis vain käväisi, ehkä noin nanosekunnin ajan, ja sitten järki palasi :D No, ihan turha ajatus, moinen jännitys. Ruuhkaahan oli. Ihmisiähän oli. Mutta oli myös hyvin järjestetty opastus Kivikeskuksen parkkipaikalle, jonne Nunnanlahden kyläpäivän parkkialue oli järjestetty liikenteenohjaajineen. Päässä käväissyt ajatus parkkipaikan etsimisestä minuuttitolkulla katosi nähtyäni kyltin parkkialueelle :)  

Tarjolla olisi ollut myös hampurilaisia ym. terassiruokaa, mutta mykykeiton ohella nekään eivät aikaisesta ajankohdastakin johtuen innostaneet. Siispä marssimme sisälle kahvilaan ihanan pullantuoksun houkuttelemana. Jonoa oli, ja vaikka jouduimmekin istumaan vieraiden ihmisten kanssa samaan pöytään (tiedetään, siis eiks oo aivan kauheeta ;) ), niin mukava piipahdus kahvilassa oli. Ihailin kovasti sopivassa määrin vanhaa ja uutta sekoittavaa sisustusta ja vähintään yhtä kovasti ihmettelin sitä, että paikassa olisi saanut myös lonkeroa, siideriä tai Hermannin viiniä. Mikä mielenkiintoinen paikka. Siis oikeasti, todella viihtyisä, harmittelin suorastaan, ettei sinne ole enemmälti ollut asiaa saatikka kulkupeliä, millä mennä sinne :D 

Kaiken kaikkiaan mukava tutustumiskierros Nunnanlahden Kyläpuodin piha-alueelle :) Ihmeen pitkän ajan (noin 1,5 tuntia malttoi kiireinen eläkeläinenkin olla reissussa - tosin oli pakkokin, auton avaimet oli mulla ;) ) jälkeen lähdimme kohti Juuan kirkonkylää. Parkkipaikalta poistuessamme huidoimme puolin ja toisin, kun innokas parkkipetteri oli ohjaamassa meitä eri parkkiin ja näytin kädellä suoraan eteenpäin (poistumisaikomuksemme) :D Match Show´n kaunein koira jäi kuulematta, eikä sitä ollut näyttelyä järjestämässä ollut siskonikaan kuullut oltuaan tuuraamassa juuri sillä hetkellä mykysopan tarjoilijaa. Jaa missäkö se mykysopan tarjoilija oli silloin? Asiaan kuuluvasti tietenkin julkistamassa ja palkitsemassa sitä kauneinta koirimusta, Juuan Elli kun oli :)

P.S. Seuraavana päivänä, sunnuntaina 12.7.2015 valittiin uusi Juuan Elli, joka on Arja Pietiäinen, meidänkin ikäluokallemme tuttu, jo kuulemma eläköitynyt opettajanainen :)