Jotain outoa on ilmassa. Mitä, sitäpä sietää miettiä. Outohan ei ole suinkaan välttämättä paha asia, yleisesti ottaen se on mielestäni ennemmin hyvä asia kuin paha. Ainakaan huono olotila tästä outoudesta ei ole tullut, mutta ei niin hyväkään - kellun jossain oudossa välitilassa. 

Outoa on nimittäin tuo yllä olevan kuvan aihe. Kukat. En ole ikinä ollut mikään hortonomi, viherpeukalo tai miksikä näitä kadehtittavia (?!) kukkien kanssa toimeen tulevia kutsuisikaan. En. Not me, no siree... 

Siksipä en ole oikeastaan ikinä yrittänytkään kasvattaa kukkia pidemmällä tähtäimellä. Muutamaan hassuun kokeiluun on jääneet. En toki väitä, että nämä yllä olevat tulppaanit mitään pitkäkestoisia vieraita asunnossani olisivat, mutta toivoa sopii. Ehkä. Sekin on outo ajatus. 

Aamulla kävellessä (!) mietin, johtuuko tämä keväästä. Johtuuko tämä jostain muusta? Aikuistumisesta? Aistien heräämisestä? Ajattelusta? Tunteista? Johtuuko se kenties uppo-oudosta tunteesta? Tuntenenko sitä nytkään? Ainakin työkaveri sellaista väitti illanistujaisissa perjantaina... Mutta toisaalta hänen puheitansa pitää aina suodattaa tietyn filtterin läpi. Toisaalta hän on usein osunut oikeaan, kun kyseessä ovat ihmistä koskevat asiat... Outoa.

Outo on päivän sana.