keskiviikko, 21. heinäkuu 2021

Suoritus.

Minua riivasi hillitön kilpailuvietti. Nyt enää kilpailuvietin poikanen. Siltä ja väliltä. Vaihtoehtoja on yhtä monta kuin ihmisiä, keneltä kysyy. Ongelma on juurikin tuo vaihtoehtojen moninaisuus. Väittäisin, että ei enää hillitön. - Mainiota.

Kilpailuvietti on osittain saanut aikaan sen, että voin väittää menestyneeni valitsemallani tiellä melko hyvin. Kilpailuvietti on osittain saanut aikaan sen, että en ole menestynyt surkeimmalla mahdollisella tavalla tässä suoritusyhteiskunnassa. Kilpailuvietti on saanut aikaan sen, että suoritan jopa vapaa-ajalla. Suoritan suoratoistopalvelujen sarjoja. Suoritan vierailuja. Suoritan museokäyntejä. Suoritan syömistä. Osaisinpa suorittaa rentoutumista.

Suoritan monta asiaa yhtä aikaa. Suoritan ristikoita samalla kun katson telkkaria. Suoritan urheilut samalla kun matkaan töihin. Suoritan syömisen samalla kun katson suoratoistopalvelusta elokuvaa. Se on tehokasta ja tehokkuudesta kiitetään.

Suorittaminen vaatii palautumista. Palautuminen vaatii resursseja ja mahdollisuuksia. Palautuminen vaatii yrittämistä, joka taas vaatii...kilpailuviettiä? Varsinainen noidankehä. Lomalla yritän olla suorittamatta - mutta huomaan välillä kuvien ottamisen karkaavan käsistä. Tässä ja nyt tämän eilisen rennon kuvan myötä päätän olla suorittamatta loppuloman aikana.

IMG_20210720_154849copyr.jpg

 

torstai, 1. heinäkuu 2021

Nyt elokuvissa: The United States vs. Billie Holiday.

Tuijotan valkokangasta. Manaan mielessäni. Puistelen hitaasti päätäni. Jalkani tuntuvat tömähtävän lujasti maahan, kun nousen ja kävelen nopeasti ulos salista. Pois ihmisten silmistä. Uskomatonta. (Ja painokelvotonta tekstiä.)

Olen juuri kuluneiksi reiluksi kahdeksi tunniksi sukeltanut Billie Holidayn elämään. Tuntenut kylmiä väreitä. Kuunnellut lumoavaa musiikkia. Järkyttynyt. Kyynelehtinyt. Välillä jopa hymyillyt. 

The United States vs. Billie Holiday on mustavalkoisen ja värifilmin lumoava sekoitus, joka kertoo mielenkiintoisesta, lahjakkaasta, ristiriitaisesta ihmisestä. Lahjakkuudesta. Uhrista. Kansalaisaktivistista. Roistosta. Siitä, miten rikkinäinen ihminen ei osaa ajatella olevansa rakastettava vaan pakenee mieluummin hyväksikäyttäjien ja väkivaltaisuuden pariin. Ehkä hän ei usko ansaitsevansa parempaa. Ehkä Jimmy Fletcher tuli hänen elämäänsä liian myöhään. Ehkä joku - tai jotkut - muu(t) tulivat hänen elämäänsä liian aikaisin. Miten tämä ihminen kuitenkin, vastoin omaa parastaan, ravisuttelee yhteiskuntaa vuosikymmenten ajan laulullaan oudoista hedelmistä - koska haluaa muutosta. Miten hän joutuu sen vuoksi silmätikuksi - kuolinvuoteelleen saakka. 

Mykistävä. Tunteita herättävä. Ajatuksia herättävä. Puistatuksia herättävä.

Vaikuttava aihe. Vaikuttavat näyttelijävalinnat. Vaikuttavaa työtä kerta kaikkiaan.

V-A-I-K-U-T-T-A-V-A. 

 

The United States vs. Billie Holiday
Alk.per.nimi: The United States vs. Billie Holiday
Pääos.: Andra Day, Trevante Rhodes, Tyler James Williams, Natasha Lyonne, Miss Lawrence, Garrett Hedlund
Genre: draama, musiikki, elämäkerta
Ohjaaja: Lee Daniels
Tuotantovuosi: 2021
Ikäraja: 16 (13) 
Kesto: 2 h 10 min

 

Muuta:

Käsikirjoitus: Susan-Lori Parks.

Perustuu Johann Harin kirjaan Chasing the Scream. 

 

 

maanantai, 26. huhtikuu 2021

Runoja menneiltä vuosilta.

Luovuuteni ei kuki. Ehei. Runosuoni on vallankin tukossa, kirjoitusta ei vaan synny, valokuvaaminenkaan ei kauheasti innosta, mutta kuitenkin sitten ehkä jonkun verran... Inspiraatiota metsästääkseni ja muutenkin olenkin palannut menneisiin kirjoituksiini - aina lapsuuteen saakka.

11.12.1990 silloinen 4 B -luokkamme on tehnyt runokirjan. Ilmeisesti jokainen on saanut taiteilla oman kannen kyseiseen teokseen, koska - yllättäen - minun kirjani (oikeammin vihkosen) kannessa komeilee koirani auringon paisteessa. En löytänyt vihkosesta kuin yhden runoni, mutta epäilen, että koulussa on ennen runokirjamme julkaisua käsitelty erilaisia runomittoja, haikuja ja mitä näitä nyt on - sen verran sekalaista tuotosta vihkosta löytyy ja sen verran loppusointuja ja toistoa minunkin mielen tuotoksestani löytyy. Ladies and gentlemen, I give You "Riri ja Aleksis Kivi":

Oli kerran tyttö, Riri, 
se tyttö oli kova kuin kivi.
Kerran Riri rupesi
juttelemaan miehelle
jonka nimi oli Kivi, 
niin, se oli Aleksis Kivi.

Herra Kivi ja Riri
juttelivat tovin,
niin kiinnosti heitä kovin
asia josta he puhuivat.
He puhuivat ja puhuivat, 
he puhuivat... Kivestä.

Hmm. Ei paha. En muistanutkaan tätä, toisin kuin erään salmiakkikossusta tekemäni, jota jostain kumman syystä ei ole tallessa missään muualla kuin päässäni, mutta suurinpiirtein näin se meni: 

Salmiakkikossu vedettiin markkinoilta. 
Ihmisiä ei enää löytynyt hukkuneina soilta. 
Väistyi ikuisiksi ajoiksi periaatteet (?) noilta.
Säästyi ikuisesti nukkuneiden vaatteet koilta.


Täysin en voi väittää ymmärtäväni tuon jälkimmäisen runoni logiikkaa, lieneekö siinä ikinä oikeastaan mitään logiikkaa ollutkaan vaan tarkoitus on ollut ehkä vain hätkäyttää aikuisia - olinhan ala-asteiässä moisenkin runon kirjoittaessani, kun salmiakkikossu tuli ensimmäistä kertaa markkinoille suurella kohulla ja vähintäänkin yhtä suurella kohulla se sieltä vedettiin pois, tuskinpa muuten olisin siitä kuullutkaan. 

Löysin myös luokkamme ala-asteella julkaiseman Luontouutiset -lehden, jota varten osa kävi jopa tutustumassa jätevesipuhdistamoon. Ehkäpä tutustun näihin mielenkiintoisiin aineistoihin ja toivon, että löytäisin inspiraation. Ehkäpä saan jatkaa matkaa siitäkin eteenpäin ja selata kaikki mahdolliset muistitikulle, CD -romeille ja tietokoneelle tallennetut aineistoni, että writers´block avautuisi. Ehkäpä joudun eilisen polvillaan kykkimisen sijaan laskeutumaan maahan mahalleni löytääkseni uusia näkökulmia maisemiin ja pikkuasioihin. Ehkäpä kerron vanhoista hyvistä ideoistani uusille hyville ihmisille ja saan uusia näkökulmia vanhoihin asioihin. Ehkäpä. 
 

lauantai, 20. helmikuu 2021

Nimi, nimi, nimi...

Olen joskus miettinyt, miten ihmiset jaksavat onnitella toista nimipäivänä. Miten he jaksavat muistaa? Nimipäivä tuntuu jotenkin vähäpätöiseltä muistaa, eikö? Nimi on kuitenkin aika merkityksetön. Vai onko?

Nimi voi kulkea suvussa, eli sillä voi olla perinteikkäitä merkityksiä. Se voi olla jotakin, jota vanhemmat vaan sillä hetkellä ovat sattuneet ajattelemaan, eli sillä ei juuri ole suurempaa merkitystä. Voi olla, että sinulle on annettu vain yksi etunimi - tai vaikka hurjasti kolme. Voi olla, että ensimmäinen nimesi on kutsumanimesi tai sitten se nimi, jolla sinua kutsutaan, voi olla toinen tai kolmas nimesi. Eikä se ole sen vähempää oikea nimesi, olipa se mikä hyvänsä edellisessä lauseessa mainituista tapauksista. En tiedä, onko näillä sitten merkitystä, toivottavasti itse tiedät.

Sen tiedän, että kutsumanimellä on merkitystä; jos ensimmäinen etunimesi on jotain muuta kuin kutsumanimi, se aiheuttaa kaikenlaisia tilanteita elämän varrella. Ala-asteella se voi aiheuttaa kahnauksia jonkun kanssa, jonka 1.etunimi sattuu olemaan sama kuin sinun kutsumanimesi - hänen kuultuaan, että kutsumanimesi ei ole ensimmäinen nimesi hän väittää ettei oikea nimesi olekaan se kutsumanimesi ja hänellä ja vain hänellä on oikeus luokallanne käyttää sitä nimeä, joka teillä molemmilla nyt on, koska hänellä se vain sattuu jostain oikusta olemaan 1.etunimi. Se, että kutsumanimi on jotain muuta kuin 1.etunimi, voi aiheuttaa muutakin; positiivisesti katsottuna sen, että tulet hyvälle mielelle, kun esimerkiksi lääkäri kutsuu sinua oikealla kutsumanimelläsi eikä ensimmäisellä etunimellä. Monesti olen kuullut, että tästähän pääsee helposti eroon vaihtamalla etunimiensä järjestystä, mutta itse olen ajatellut sen niin, että kun vanhemmat ovat järjestyksen joskus päättäneet ja sitten olet vielä siitä kutsumanimen käyttöoikeudesta joutunut vääntämään kättä ala-asteella vuosikaudet, on nimestä muodostunut aikamoinen osa identiteettiä.  Laiskuudesta ei ole kyse, koska nykyään nimen järjestyksen muuttaminen on tehty mahdottoman helpoksi. 

Mutta palatakseni vielä nimipäivään; toisaalta on - ja nyt varokaa, nyt tulee minulle epäluonteenomainen sana... - IHANAA, että on olemassa ihmisiä, jotka muistavat toisia nimipäivänä. Vaikka se välillä jaksaa ihmetyttääkin. Parhaita onnitteluja ovat sellaiset, jotka tulevat täysin puun takaa. Esimerkiksi Skype -viesti entiseltä työkaverilta, jonka kanssa et ole pitänyt yhteyttä kuin erittäin satunnaisesti. Tai Whatsapp -viesti entiseltä opiskelukaverilta, jonka kanssa tunnut törmäilevän kaupungilla jatkuvasti, mutta muuta yhteydenpitoa ei juuri ole ollut. Mutta suorastaan sydäntä lämmittäviä ovat ne viestit, jotka näet puhelimesta tai kuulet livenä tai Skypen kautta heti aamusta. Niin... Näin pohdittuna en enää ihmettele nimipäivän keksimissyytä juuri lainkaan. Ainakaan nyt. Ehkä joskus, vielä hiukkasen. Mutta onhan se vaan hyvä, että nimipäiviäkin ja niitä muistavia ihmisiä on olemassa. On se vaan niin - IHANAA.

 

lauantai, 20. helmikuu 2021

Yks vuorokaus.

Tuikkuja sisällä. Lyhtyjä parvekkeella. Ellinooran Elefantin painoa, Jujun Et sinä yksin, Kaija Koon Taipumaton, Elastisen Maailmanloppu, Sara Siipolan Rohkee sydän, Jannika Been versio Valoista pimeyksien reunalla. Sauna + karpalolonkero. Niistä on lauantai-ilta tehty. 

Pisteestä pisteeseen -tehtäviä. McLeodin tyttäret -toiveuusintaa. Joonatan Pistooli -sarjakuvaa. Scandic noir -dekkarin lukemista. Siivoamista. Paninia. Niistä oli lauantai-päivä tehty. 

Tukkoisuutta. McLeodin tyttäriä. Kahvia kotona. Muuta pientä aamupalaa. Kotona. Niistä oli lauantaiaamu tehty. Kotona.

Outoa. Ei tylsää, mutta en tiedä mitä muutakaan. Tunnelmallista. Ei suorittamista, ellei siksi lasketa siivoamista - joka sekin katkesi McLeodin tyttärillä lattian kuivumisen ajaksi. Ei kellon tuijottamista, ellei siksi lasketa kanapaninin uunissa oloajan kyttäämistä. Ei ihmiskontakteja - ellei siksi lasketa yhtä Whatsapp -viestiä ja parvekkeen ohikulkijoita. Outoa.