maanantai, 8. tammikuu 2018

Viisi vuotta

Viisi vuotta on lyhyt aika. Tai pitkä. Riippuen siitä, mitä sillä välillä tapahtuu, mitä toivoo tapahtuvan ja mikä on tavoitteena. Voi kasvaa henkisesti tai toistaa samoja virheitä. Olosuhteet voivat muuttua tai olla muuttumatta. Yleensä ne eivät muutu, jos niitä yrittää väkisin muuttaa. Pikemminkin ne huononevat. Mahdollisuudet huononevat. 

Viidessä vuodessa lapsesta, joka ei uskalla kiinnittää ihmisten huomiota itseensä menemällä ensimmäisten joukossa skeittaamaan upouudelle skeittirampille kasvaa nuori, joka ensimmäisten joukossa koko kylällä haluaa ja saa pyöräilykypärän ja myös käyttää sitä. Hän ei pelkää myöskään kiinnittää huomiota itseensä pyöräilemällä 37 asteen pakkasessa asianmukaisesti pukeutuneena kouluun. Hän ei pelkää naurunalaiseksi joutumista vaan on pikemminkin ensimmäisenä nauramassa itselleen. 

Karkeasti arvioituna viidessä vuodessa tuosta sama nuori on ensimmäisten todella vaikeiden valintojen edessä. Vuoden töiden parissa vietettyjen kuukausien jälkeen muutto on edessä. Pienen kiemuran jälkeen hän lähtee Savoon. Siellä hän ei kuitenkaan viihdy kuin vajaat pari vuotta, kunnes muuttaa paikkakunnalle, jonne tulisena teini-ikäisenä epätasa-arvon vastustajana vannoi olevansa muuttamatta. Niin se vaan menee. Never say never. 

Viisi vuotta Savoon lähtemisen jälkeen hän saa ensimmäisen palkallisen, pidempiaikaisen työpaikan. Viisi vuotta sen jälkeen on taas uusi virstanpylväs työuralla. Viisi vuotta sen jälkeen - toistoa? Mutta viisi vuotta sen jälkeen on vielä ihan kysymysmerkki... 

Työhaastatteluissa kehotetaan usein ajattelemaan, missä on viiden vuoden päästä. En tiedä, mitä sillä yritetään mitata, vaikka monta monituista kertaa olen siihen joutunut vastaamaankin, mutta karkeasti arvioituna koko ihmiselämän voi näköjään jakaa viiden vuoden pätkiin. Vuodessa saatikka kahdessakaan ei kenellekään tapahdu niin paljon oikeasti merkityksellisiä asioita kuin viidessä vuodessa ennättää tapahtua. Kymmenen vuotta on jo liian pitkä aika eikä esimerkiksi kahdeksan vuottakaan tunnu soveltuvan ihmiselämän jakamiseen paloihin. Osiin. Oman elämämme tv-sarjan jaksoihin. Viisi vuotta... 

maanantai, 1. tammikuu 2018

Hetki

On hetki laulaa. On hetki nauraa. On hetki olla. Ja on hetki luoda. Hetki levätä. Hetki raivota. Hetki tylsistyä. Hetki sulkeutua.

Tällä hetkellä tylsistyminen valtaa alaa. Koko joulukuun ajan oli tylsää. Lukuun ottamatta joitakin positiivisia ja joitakin negativiisia hetkiä. Suurimmaksi osaksi kuitenkin - tylsää. Hohhoi.

Eihän aina tietenkään voikaan olla vain hauskaa tai mielenkiintoista, vaan elämään kuuluu myös tylsiä hetkiä. Jotenkin vaan tuntuu, että ne ovat kaikki kasaantuneet tuohon viimeiseen viime vuoden kuukauteen. Joulu ja uuden vuoden aattokaan eivät jouluaattoa lukuunottamatta juuri sykähdyttäneet. Tylsyys korostui entisestään liikunnan vähentyessä vain työmatkapyöräilyyn erinäisten pakollisten taukojen takia. Tuntui vaikealta vain olla paikoillaan. Saattaahan tietenkin olla, että joulukuu tuntui tylsältä myös sen tasaisuuden vuoksi, koska muuten koko viime vuosi oli toukokuusta lähtien aikamoista vuoristorataa. 

Mitäs tämä vuosi sitten tuo tullessaan? Kuka tietää? Vuosi vaihtui rauhallisissa, sänkyyn kaataneen flunssan jälkeisissä merkeissä ensin Lauri Markkasen korisotteita ja myöhemmin Netflixiä seuraten. Jatkui pienoisilla unilla, leppoisalla kävelyllä, rupattelulla tuttavien kanssa. Kotona ruokaa, pakko syödä, vaikkei nälkä. Tylsähköä. Toisaalta pitäisi olla tyytyväinen, että joskus on tylsää ja voi vain olla, koska tänäkin vuonna on varmasti odotettavissa jonkun verran turbulenssia. Pitää vain pitää pää kylmänä ja mieli avoimena. Itsensä kunnossa. 

On hetki puhua. 

tiistai, 12. joulukuu 2017

Lukukokemus: Menetetyt

Ei noin voi tapahtua oikeassa elämässä. Hollywood -meininkiä. Raaka kirja. Miten voi raskaana olevalta naiselta moista tekstiä syntyä? 

Muun muassa tuon suuntaisia kommentteja kirjailija Suvi Piiroinen kertoi Menetetyt -kirjastaan sen luomisvaiheessa saaneensa, kun olin kuuntelemassa häntä teoksen julkkaritilaisuudessa Juuan kunnankirjastossa 25.11.2017. Hymähtelin itsekseni ja seuranani olleelle isälleni. Jotain sanoinkin. Ensimmäisen teoksen perusteella oli vaikea uskoa, että Menetetytkään mitenkään raaka olisi. Että siitä jotenkin yöunensa menettäisi. Eikä tilaisuudessa esitetty lukunäytekään yhtään uskoa moiseen parantanut - normikauraa. Mielenkiinto oli kuitenkin jo herännyt. Eikä vähiten sen takia, että ensimmäisestä kirjasta saadun palautteen myötä Piiroinen oli lisännyt tähän opukseen paikallisia tien nimiä, järviä ym. Paloin halusta tietää, tunnistaisinko paikat... 

IMG_20171125_lukun%C3%A4yte2.jpg?1513098

Kuva ylhäällä: Lukunäytteen valinta ei mennyt ihan putkeen. Kirjailija oikealla.

Vihdoin sain kirjan käsiini. Pitivätkö väitteet raakuudesta paikkansa? Olivatko tapahtumat jotenkin ufoja, aivan toisesta maailmasta, täysin uskomattomia? Well, I´ve got news for you: vanha sanonta totuus on tarua ihmeellisempää tuli mieleen. Sitä vahvemmin, mitä edemmäs kirjassa etenin. Mielestäni kirjassa ei ole yhtään ylilyöntejä, vaan se voisi hyvinkin olla totta. Moisia tapahtumia tietää koettavan valitettavan paljon ympäri maailmaa, jos yhtään esimerkiksi seuraa uutisia. Uutiset vain eivät yleensä avaa sitä, mikä asioiden takana on. Vaikkapa tragedia, jonka seurauksena pitkään sinnitellyt ja syystä tai toisesta yksin jäänyt henkilö murtuu surusta ja/tai syyllisyydestä - ja yleensä tuhoisin seurauksin. 

IMG_20171125_120720kirjat.jpg?1513098971

Kuva ylhäällä: molemmat kirjat. Kolmas on tekeillä ja markkinoilla 2019, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Kirjojen kannet on Piiroisen kertoman mukaan varsin onnistuneesti suunnitellut Amerikassa asuva suomalainen, pelkästään nimen perusteella. 

Heti Menetettyjen alkusivuilla jouduin pysähtymään. Palaamaan takaisin jo lukemalleni sivulle. Löysin itseni miettimästä, mitkä kolme sanaa? Minä rakastan sinua? Sinä s...nan pask..nen? Vaihtoehtoja oli monia, etenkin, kun ei vielä tiennyt, mistä tuossa tilanteessa oli varsinaisesti kyse. Nyt, 315 sivua viisaampana, voisin veikata vielä kerran: paha saa palkkansa. Ehkä loogisin, jos ajattelee nykytietojen valossa sitä, kuka tuon lauseen huusi.

Menettikö raakuuden takia yöunensa? Ei. Yöunet olivat kyllä lähellä lyhentyä vaarallisesti, sillä kirjaa ei olisi millään malttanut laskea käsistään. Vielä muutama sivu. Tää lause loppuun. Ei tätä nyt tähän voi jättää, PAKKO lukea vielä pari sivua. Kunnes olikin vierähtänyt taas tunti, ja seuraavan työpäivän aamu oli jo aivan liian lähellä. Haikein mielin oli laskettava kirja käsistään. Se on merkki siitä, että tämä teos on sopiva sekoitus draamaa, tragediaa ja huumoria - sanalla sanoen se on ihmiselämää. Turhaan Piiroinen ei asiantuntija-apureitaan siis kiitellyt tilaisuudessa ja kirjan loppukaneeteissa. Hyvinkin kirjailija Piiroisen haaveileman elokuvan arvoista tekstiä. (Löysin itseni jopa miettimästä, kuka soveltuisi ketäkin esittämään, mutta ei mennä siihen nyt...)

Onko käsistään kätevä herra Hirvi tytön mielikuvitusystävä vai todellinen henkilö? Mitkä tai ketkä kolme hirvieläintä tapaavat kesätapahtumassa? Mitä on tapahtunut rikostutkija-Robille ja selviääkö hän? Riehuuko Joensuussa sarjamurhaaja? Miksi? Muun muassa näihin ja muihinkin mieltäsi todennäköisesti askarruttaviin kysymyksiin saat vastauksen etsimällä käsiisi Suvi Piiroisen Menetetyt. Äläkä unohda sitä ensimmäistä.

perjantai, 17. marraskuu 2017

Bloggari

Laji: ihminen. Alalaji:kmalinen. Alalaji on luokiteltu uhanalaisluokituksessa vaarantuneeksi.

Pituusrajoitteinen. Paino kuutisenkymmentäviisi kiloa. Väritys: punakka etenkin hauskaa pitäessään tai surressaan, kuparinhohtoiset hiukset ja vaaleat raajat. Kaikenlaisia arpia kaikissa raajoissa. Elinikäodotus tällä hetkellä yhdeksisenkymmentä vuotta. Ääni: matala altto, joka kantaa pitkälle normaalistikin puhuttaessa. Rohkea. Viime vuosina opetellut terveellä tavalla itsekkäämmäksi. Oma itsensä. Ystävällinen. Pitää huomiosta ja siitä, että tulee kuunnelluksi sekä kuulluksi. Ajoittain velmu. Jaksaa painaa pitkää päivää pitkiäkin aikoja edellyttäen, että saa ihmisenergialatauksensa. Muiden eliöiden kanssa yleisesti ottaen hyvin toimeen tuleva. Rakastava. Teot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa eli ei puhu tunteistaan. Liian harvoin kiehuva. Saattaa yllättää.

Vaarantunut. Luonnollisia vihollisia erityisesti liian kuumat lautaset, pitkään kestävä hiljaisuus, kaikesta valittajat ja muuten vain negatiiviset lajitoverit. Erityispiirre: energia riippuvainen lajitovereista - lataa energiaa lajitovereista, mutta negatiivisten lajitovereiden lähettyvillä vähänkin aikaa oleiltuaan alkaa menettää energiaansa ja on erittäin suuressa vaarassa muuttua samanlaiseksi, ellei pakene pian lähettyviltä. Paikallisten ihmisten harjoittama kestämätön valittaminen on viime aikoina verottanut energiaa hälytysrajalle saakka. Elintilan supistumisesta suivaantuneina lajitoverit hyökkäävät kmalisen kimppuun myrkkynuolineen.

Tavataan yleensä kaupungin keskustassa tai sen tuntumassa sekä lähiössä, silloin tällöin pienessä Juuan kunnassa sekä Pohjois-Savossa ja joskus myös etelä-Suomessa sekä muilla mailla. Pisin tunnettu vaellusmatka Suomesta Portugaliin. 

 

 

 

keskiviikko, 8. marraskuu 2017

Muraali, voi muraali

Mikä halvatun muraali? No suomeksi sanottuna seinämaalaus. Nykyään sitä vaan kutsutaan jostain kumman syystä muraaliksi. Muraaleja on ilmestynyt viime aikoina Joensuuhunkin kaksin kappalein ja hienoja ovatkin, mutta tässä asiassa voisi sanoa, että Juuka pisti paremmaksi. Voisi, ellei...

Olen asunutkin Juuassa talossa, jota voisi jopa kirkonkylän vanhan keskustan, Puu-Juuan maamerkiksi kutsua, sen verran usein varmaan moni on opastanut jotain tuttavaansa jonnekin sen kuuluisan kettutalon myötämielisellä avustuksella. Kun löysit (ja nimenomaan kun, et voinut olla löytämättä) kettutalon, siitä oli helppo suunnistaa minne vaan. Kettutalo -nimityksen talo sai siitä, että sen päätyseinään maalattiin kesällä 1990 osana Puu-Juuan kehittämistä taiteilijan ja kuvaamataidon opettaja Hellevi Hämäläinen-Palmroosin suunnittelema seinämaalaus, jossa kettu istui kivellä. Vaikuttava näky, pakko sanoa. Sen verran vaikuttava, että siitä samaisesta kuvasta teetettiin myös taitettavia postikortteja. 

Kettutalon_muraali.jpg?1510164132

Tässä asiassa voisi sanoa, että Juuka on ottanut takapakkia. Niin, että myös paikallislehti Vaarojen Sanomat uutisoi aiheesta 4.5.2017. Kun talon maalauksen aika tuli, tuo maamerkki peitettiin keltaisella maalilla. Ilmeisestikin kustannussyistä, mutta eivätkö esimerkiksi jotkut paikalliset yritykset olisi voinut sponsoroida maalit? Tai vaikkapa joku pohjoiskarjalainen maalitehdas, onko niitä? Miksei valtakunnallinenkin. Esimerkiksi Joensuussahan Tikkurila -maalitehdas on lahjoittanut muraalin elävöittämään ympäristöä, samoin kuin Vantaalla, Oulussa ja Jyväskylässä.  Suvantokadun_muraali_copyr.jpg?151016171

Yllä: Joensuulainen kuvataiteilija Katja Kouvalainen elävöitti Suvantokadun ja Torikadun kulmassa sijaitsevan nätisti sanottuna elähtäneen kerrostalon seinää Tikkurilan maalitehtaan suosiollisella avustuksella ja joensuulaisten hienostuneen värisilmän mukaan. 

Kaikki Suomi 100 -vee hengessä. Missä on Juuka 150 vee -maalilahjoitus? Vaarojen Sanomien jutussa haastatellun Eino Hakalan idea työn varsinaisesta toteuttajasta on myös hyvä: joku yhteisö tai joku muu vastaava, joka haluaisi maalata uuden maalauksen. Taiteilijaseura, ellei Juuasta löydy niin jostain lähikunnista? Taiteen opiskelijoita? Joku yhteisö, joka toteuttaa vain maalauspuolen jonkun muun tekemään valmiiseen taideteospohjaan seinään? Joensuuhun on lähikuukausina valmistunut myös toinen muraali tuosta edellisen kappaleen linkistä avautuvassa Karjalaisen jutussa mainitun lisäksi eivätkä muraalit pelkästään Joensuun kouhotusta ole, ehei: Hämeenlinna, Helsinki, Espoo, Lahti, Kotka, Sipoo... Portugalin Amadora. Vain muutamia mainitakseni.

IMG_20171022_152006_copyr.jpg?1510162308

Tämä upea taideteos tuli vastaan Portugalin Amadorassa, jossa se pysäytti satunnaisen matkailijan. Myös Este Amadoran metroasemalta poistuessa silmiin lähes sattui - kauneudesta. Kadun toisella puolella olevan kerrostalon seinässä oli Chaplinmainen muraali. Upeaa. 

Tästä Maaseudun tulevaisuuden jutusta voit lukea lisää muraaleista. Muoti-ilmiö, josta Juuka on nyt tipahtanut, vaikka oli aika, jolloin sitä olisi voinut kutsua edelläkävijäksi seinämaalausten suhteen. Vaarojen Sanomien 4.5.2017 jutussa isännöitsijä Pekka Väyrynen mainitsee, ettei ole vielä täysin varmaa, tuleeko tilalle uutta, edes pienempää seinämaalausta. Juuassa on viime vuosina kunnostauduttu ihailtavasti urheilun kehittämisessä. Missä on kulttuurin, visuaalisuuden ja kauneuden arvostus? Seuraavaksi vuorossa?

 

Lähteet:

Vaarojen Sanomat nro 18/2017, ilm. to 4.5.2017. Etusivun juttu.

Sanomalehti Karjalainen 21.8.2017, Jättimäisen seinämaalauksen tekeminen Joensuun keskustaan alkoi: https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/152756-jaettimaeisen-seinaemaalauksen-tekeminen-joensuun-keskustaan-alkoi

Maaseudun tulevaisuus 8.9.2017, Kantolan viljasiiloihin syntyy Pohjoismaiden suurin muraali: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/kantolan-viljasiiloihin-syntyy-pohjoismaiden-suurin-muraali-1.204852