sunnuntai, 25. kesäkuu 2017

Kokoontumisajot

Alkuvuodesta sain päähäni, että eipäs olekkaan yläasteaikaisella porukalla tavattu piiiiiitkään aikaan niin, että kaikki olisivat paikalla - vaikka joskus oli kovasti aikomus, että esim. jokaisen kotona vuoronperään tavattaisiin. Nolottaa myöntää, mutta taisi tyssätä minuun - ja erääseen toiseen. Neljässä paikassa taidettiin tavata. Noh, mutta tuumasta toimeen: puhelin käteen ja soittelemaan ihmisille, että eiköhän nähä. Tai itse asiassa taisin eräälle sanoa naamatusten, eräälle soittaa ja... mutta tomeito, tomaato :D Sama asia. 

Olisikohan ollut huhtikuuta, kun aloin taas aktivoitua asian suhteen. Houkutukseksi keksin Osuuskaupparokin, josta olen itseni vuodesta toiseen seurassa jos toisessakin löytänyt ja jonne tiesin erään näistä kaiffareista jo olevan tulossa joka tapauksessa. Tehtävä oli siis lähtökohtaisesti helpompi kuin jos olisi joutunut kaikki houkuttelemaan ihan tyhjän päältä. Perustin elämäni toisen whatsapp -ryhmän asiaan liittyen - oletuksella, että siellä sitten rupatellaan muutakin kuin vain näitä asioita. Ja niin on tehty, ja tehtäneen. Jokainen hommasi lippunsa ja tunnelma oli odottava. Yksi ei päässyt, mutta lienee ollut hengessä mukana. Yllätyksiltäkään ei vältytty, kun osalta katosi majapaikka niin sanotusti jalkojen alta, mutta kyllähän yhteen yksiöön neljä henkeä yhdeksi yöksi mahtuu, etenkin kun tilava eteinen otetaan käyttöön - saunan lauteilla ei kenenkään onneksi tarvinnut nukkua :D (Niin, minun lisäksenihän meitä oli loppujen lopuksi neljä reissussa rähjääntymässä.)

Olin jo varautunut täysin siihen, että meille minun luotani rokkailemaan lähteville tulee aivan hel...nmoinen kiire jatkoyhteyksille, mutta yllätyinkin iloisesti, kun noin tuntia ennen jatkoyhteyden lähtöä ovikello soi ja kolme iloista vierailijaa saapui pullo kädessään. (Vieläkään en tiedä, mitä juomaa lienee ollut, mutta hyvin meni kaikkien kurkusta alas - ja ehdimme bussiinkin.)

Itse rokkipaikallakin yllätyin iloisesti monesti. Ensimmäinen yllätys oli, että tällaiselle nirsollekin juojalle oli juotavaa. Njam. Ei siitä sen enempää. Tietää ken tietää. Syötävääkin löytyi, vaikka muikut olivatkin erään tuttavan mukaan liian vähäsuolaisia ja minun silmiini vielä pahempi asia niiden suhteen oli niiden koko - liian suuria. Joten: 

Festarievas_cop.jpg?1498404933

Meleko tulista, ettenkö sanoisi...

Toinen yllätys oli, kuinka monta eriasteista tuttua/kaveria tapasin paikalla niiden lisäksi, keiden kanssa olin liikenteessä. Sain kaksi yllätyshalausta. Läppäsin kättä. Kättelin. Yllätyin siitä, että joku voi olla vieläkin suorapuheisempi kuin minä. Yllätyin Antti Tuiskusta. Ja. Ja. Ja. 

Perisyntini ei jättänyt minua rauhaan tälläkään kertaa. Vaikka kamera ei ollut mukana, kännykkä oli, mainioine kameroineen. (Ja sivumennen sanoen syntisyyden huomasi: kotiuduttua virtaa ol jäljellä enää 4 %, kun lähtiessä sitä oli 100. Tämä aiheutti välillä ylimääräisiä sydämentykytyksiä porukkamme jakauduttua osiin ja arvuutellessa, kenen puhelimessa on virtaa, kenelle soittaa...) Kaikki musiikkiesitykset tuli nautittua - ja siinä sivussa jotain muutakin. Mutta seuraavaksi esiintymisjärjestyksessä kuvallisia tunnelmia Osuuskaupparokista 2017. 

Y%C3%B6_Olli_ja_soittaja_cop.jpg?1498404

Yö. Mitäpä tästä sanoisi. Pienoinen pettymys. Ehkä ihan hyvä, että olivat aloittava esiintyjä tälle päivälle. Jotenkin vaisumpi kuva jäi, kuin mitä jokunen vuosi sitten rankkasateessa, myöhemmällä esiintymisajalla. OKR:ssä. En tiedä, vaikuttiko se, että olin varautunut siihen, että mahdollisesti myöhästymme Yön aloittamisesta ja alitajunta jotenkin koko ajan kolkutteli sieltä jotain ihme viestiä, mutta ei vaan kolahtanut tällä kertaa. Paitsi Rakkaus on lumivalkoinen ja Ollin versio Robinin Frontside Olliesta jääkiekkoviittauksineen. Vai vaikuttiko aiempi esiintymisaika. Vaikuttiko laulaja. Vaikuttiko teltta. Vaikuttivatko kaikki? Kukapa tietää. En oikeastaan oottanu Yöltä mitään, mutta en todellakaan kyllä sitten saanutkaan, tällä kertaa. 

Y%C3%B6_rauhallista_cop.jpg?1498404907

Rauhallista on yleisössä... Mutta niin on kieltämättä tässä tilanteessa lavallakin, taisi olla joku välispiikki menossa.

Y%C3%B6_Olli_ja_haarat_cop.jpg?149840490

Tässä Ollilla on jo leveä haara-asento, joka ilmeisesti on hänen tavaramerkkinsä kaverini jutuista päätellen. Ja tästä kuvasta ehkä ymmärtää senkin, mikä minua hieman nyppi...

Three_men_from_Y%C3%B6_cop.jpg?149840489

En muista, mikä biisi lie tässä ollut menossa, mutta veikkaanpa, että tämä oli yksi niistä siedettävimmistä. Mutta kaikenkaikkiaan, mikäli esiintyjät rankkaisi, Yö oli ehkä suurin pettymys :/  Ehkä en vaan kuulu kohderyhmään. Mene ja tiedä... 

Pete_Parkkonen_energy_cop.jpg?1498404894

Vuan tässä esiintyjässä sitä oli vauhtia ja energiaa. Pete Parkkoselta tunsin ennakkoon ehkä vähiten biisejä, mutta en kyllä myöskään pettynyt. Taisinpa jossain vaiheessa sanoa kaverille, että tällä tyypillä on energiaa kuin Kaija Koolla huippuvuosina. Ihailtavaa. Kieltämättä vaikuttaa hieman itsetietoiselta, kuten kesken keikan pois lähtenyt kaveri sanoi, mutta toisaalta ei voinut kuin ihailla. (Sivumennen sanoen, itselleni tuli samanlainen tunne Yön keikalla...) En suinkaan ihaillut ulkonäköä, kuten varmaan moni muu teki, vaan esiintymistä. Show´ta. Kiusoittelua. Sellaista pientä pilkettä silmäkulmassa. Muuntautumiskykyä. Tässä on show-mies, joka muuntautuu hetkessä tästä energisestä esiintyjästä hieman romanttisempaan suuntaan. Ilman mitään ylimääräistä lavastetta. Ei tarvita kuin verta, hikeä ja kyyneleitä. EI VAISKAAN. Verta ei nähty. 

Pete_Parkkonen_hiki_cop.jpg?1498404891

Hikeä nähtiin, kun Parkkonen antoi kaikkensa.

Pete_Parkkonen_nuttura_pun_cop.jpg?14984

Hiukset ja t-paita saivat keikan aikana tuta aikamoista hipelöintiä. Paita ei sentään pois lähtenyt, vaikka yleisö sitä tiukasti vaatikin useaan otteeseen, mutta pientä kiusoittelua nähtiin, kun artisti pyyhki hikeä t-paidan helmaan ja sai yleisön kirkumaan...

Pete_Parkkonen_tunnelmoi_cop.jpg?1498404

Ja tässä vielä hieman tunnelmallisempaa kuvaa...

Alla: Ellinoora oli myös niitä esiintyjiä tältä päivältä, joilta en muutamaa biisiä enempää tuntenut. Kuitenkin Leijonakuninkaan kertsiä tuli hoilattua antaumuksella mukana. Mikä mainio biisi... Ja by the way, mikä mainio kasari-look :D 

Ellinoora2_cop.jpg?1498404913

Ellinoora4_cop.jpg?1498404910

Seuraavaksi oli vuorossa toinen showmies. Toinen Idols-tuttu. Se meijän kaikkien Antti Tuisku. Alustavasti hänen esiintymistään ajatellessaan en saanut mieleeni kuin yhden kappaleen, Keinutaan. Kieltämättä ihan hyvä. Senpä takia yllätyinkin, kun keikan edetessä kuulin myös Peto on irti (en muistanut ollenkaan, että se on Tuiskun). Minulle aivan uusi - ja todella ärsyttävä, by the way - oli Hanuri. Pelkäsin etukäteen, miten jaksaisin kyseistä artistia kuunnella, mutta löysinkin itseni tunkeutumasta lähemmäs ja lähemmäs lavaa - koska kuulin, että kaverini odotti eniten Tuiskun keikkaa.

Showmieheksi olin siis Antti Tuiskun aiemminkin mieltänyt, mutta tuona päivänä se mielikuva sai vain vahvistusta. Vaikka osittain myös ihailin show´ta, huomioni karkasi siihen liikaa. Kävipä mielessä, että olisiko jopa hieman liikaa kaikkea muuta krumeluuria lavalla eikä enää keskitytä musiikkiin... Yleisön kirkunasta ja olemuksesta päätellen olin melko yksin mielipiteineni, mutta toisaalta - what´s new? 

ATuisku_show_cop.jpg?1498404920

Tuisku vaihtoi vaatteita useaan otteeseen keikan aikana. Tämän lisäksi muistan ainakin kokovalkoisen asun ja jonkinlaisen maastokuvioisen. 

ATuisku_show2_cop.jpg?1498404917

Ja alla otetaan muistaakseni jo sitten yleisön kanssa selfietä muistoksi... :D

ATuisku_elukat_cop.jpg?1498404923

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että positiivisimman yllättäjän palkinto menee kuitenkin Antti Tuiskulle. Vaikkakin yli-show. Yö ei oikein säväyttänyt, ja pakko myöntää, että sympaattinen Ellinoorakin oli lievähkö pettymys. Pete Parkkonen yllätti positiivisesti hieman soulahtavalla tyylillään, mutta viimeinen silaus puuttuu vielä. Plussan puolelle kuitenkin mennään, koska show oli tasapainoinen energisine ja akustisella kitaralla esitettyine romanttisempine biiseineen - eikä lavasteita ja ylimääräisiä krumeluureja tarvittu. Tarvittiin vain mies, hiukset ja paita :D Plus tietty muusikot. Musiikkiosion illasta kruunasi kuitenkin Apulanta, joka oli ehkä vaikuttavin. En oikeastaan odottanut Apulannalta mitään, koska en muistanut heiltä kuin Pahempi toistaan. Ehkä se vaikutti, ehkä joku muu, mutta enempiä analysoimatta voi sanoa heittämällä, että Apulanta oli illan paras esitys - nach meiner Meinung. Bändin kokemustakaan siitä ei voi syyttää, koska onhan Yökin kokenut, mutta... I give you: Apulanta.

Apulanta_tunnelmaa_cop.jpg?1498404926

Apulanta_energiaa_cop.jpg?1498404930

Tämän jälkeen olikin aika lähteä lompsimaan kuka minnekin. Nimenomaan lompsimaan. Koskapa oli kaunis kesäyö, joka sivumennen sanoen teki tarpeettomaksi tänä vuonna rokkialueelle pystytetyn esiintymisteltan, neljä meistä lompsi ensin typistyneelle torille grillijonoon - ja siitäpä päätettiin lompsia vielä majapaikkaan vajaat neljä kilometriä. Säästettiin, nääs ;)

Kaikenkaikkiaan päivä ja sitä seuraava aamupäiväkin olivat erittäin mukavia kokemuksia. Kannatti suunnitella. Kannatti toteuttaa. Oli hauskaa nähdä kavereita samanaikaisesti ja samassa paikkaa pitkästä aikaa. Jossain määrin ennätettiin jopa vaihtaa kuulumisia, mutta ainakaan minulle kuulumisten vaihtaminen ei ollut se pääasia, vaan yhteinen ajanvietto. Ja mikä ihmeellisintä, muistin/huomasin, että joku on vieläkin suorapuheisempi kuin minä... :D   

tiistai, 6. kesäkuu 2017

Paasausta

Retaferia olen aina syönyt, Retaferia olen aina syövä?

Ikä ei tule yksinään. Kaikenlaisia kolotuksia, vaivoja, hankaluuksia saada selkää oikaistuksi. Väsymystä. Flunssa kaksi kertaa vuoteen - aiempia vuosia kovempana. Kiinnostus kukkalaatikoihin. Kova kiinnostus puutarhakalusteiden ym. ylläpitoon. Kiinnostus ruuanlaittoon. Kiinnostus sisäkukkiin :O 

Oletin ihan aikuisten oikeasti, että koko alkuvuoden minua vaivannut väsymys, joka pakotti menemään nukkumaan viimeistään klo 23, olisi johtunut stressistä, joka puolestaan johtuisi pääasiallisesti kiireistä ja muutoksista töissä. Ääneen ihmettelinkin, kun aiemmin ei ole ollut edes fyysisesti mahdollista nukahtaa ennen klo 00.00, olipa herätys seuraavana aamuna vaikka klo 4. Voihan se olla. Naureskeltiin aina kulloisellakin porukalla, että keski-ikä lähestyy eikä ikä tule yksinään. Yksi vanhenemisen merkki on sekin, että alkaa ajatella ikäänsä syntymävuoden perusteella eikä varsinaisen syntymäpäivän - näinkin olen tänä vuonna erehtynyt tekemään, ennen kuin olen havahtunut. Siis kuvitteellinen esimerkki näin: olen syntynyt vuonna -83, olen siis 34-vuotias. Vaikka en olekaan. Olen syntynyt loppuvuodesta.

Iän merkki on sekin, että on alkanut huolehtia itsestään. Vai liekö aikuistumisen. Who knows. Silmälasit ovat saaneet väistyä silmiltä yhä useammin, liikuntaa on harrastettu aiempaa enemmän jo parisen vuotta, ylipainosta on päästy eroon liikunnalla ja ruokavaliomuokkauksilla. Iän merkki on sekin, että osaa kuunnella itseään paremmin. Iän merkki on sekin, että huolehtii itsestään paremmin, niinkuin huolehtisi vaikkapa koirastaan. Hoksasin, että voisi sitä vaikka tutkailla tuota väsymystä tarkemminkin. Miksi minä, ikiliikkuja ja -valvoja väsyn? Ja niin tehtiin. Ja tehdään. Ja tullaan tekemään. Iän tuoman kokemuksen myötä. Jotain hyvää siinäkin sentään ;) 

Lyhyestä virsi kaunis - ja viittaus avauslauseeseen.

Niin, ja sitä ruokablogia, jota työkaveri ehdotti minun rupeavan pitämään, ei tule. Joku raja sentään ;) 

tiistai, 16. toukokuu 2017

Kylmä on vain mielentila.

Horisontissa_myrsky.jpg?1494951828

Sanon minä. Ja sehän tulee suusta niin kuin se olisi ainut oikea totuus. Se on lahja. Taito. Kyky nähdä positiiviset puolet ensin.

Viime perjantaina sitä tarvittiin. Tai en mie tiiä. Vaikka alunperin en meinannutkaan lähteä matkaan virkistyspäivälle, loppupeleissä olin tyytyväinen, että annoin ylipuhua itseni. Siihenhän tarvittiinkin aivan kauheasti taivuttelua, kuten yleensäkin ;) Tosin, vaikka en olisikaan päivärientoihin osallistunut, olin kyllä kovasti lähdössä myöhempiin metkuihin mukaan vaikka yksinäni - ja minähän sitä letkaa sitten vedinkin...

Päivä alkoi hieman etukäteenkaavailuista poiketen keilailulla tai biljardilla valinnan mukaan. Hopsansaa. Kumpi vaan olisi käynyt, mutta loppujen lopuksi päädyin keilaamaan, ettei tartte vaivata päätään säännöillä, joita eri ihmisillä on erilaisia. Keilauksessa saa keskittyä vaan hauskanpitoon. Ja hyvinhän se menikin, vaikka ensimmäisen kierroksen jälkeen nuorisokaarti uhkaili mekkalan nostamisella, koska sain neljä heittoa viimeisellä yritykselläni. "Ikätasoitus", kuittasin mie, ja siihen se jäi. 

Mutta siihen kylmyyteen. Keilapaikalle saavuttaessa heitin teepaitasilleni, koska tiesin entuudestaan kuinka kuuma moisessa puuhassa tulee - jo normaaleillekin ihmisille, saatikka tällaiselle kuumaveriselle. Siirtymämatkalle risteilyaluksen (niin, risteilyaluksen!) lähtöpaikalle vetäisin teepaidan päälle vielä välipaidan ennen hupparia. Siitä hyvästä sainkin sitten kävellä koko parikilometrisen takki auki. Laivalla välipaita ei ollut yhtään liikaa. 

Asetin ansan itselleni. Välipaita. Kylmä on vain mielentila. Se virkistää. Se herättää. Aurinko_erehtyy.jpg

Ansoja on joskus asetettava, että saa mitään aikaiseksi. Tässä tapauksessa ansa toimi. Noin puolet risteilyajasta olin ulkona, vaikka aurinko paistoi ja lunta satoi.

IMG_20170512_121806.jpg?1494951831

Tuuli. Vesi välkehti jäälauttojen reunoilla. Lokit vaikuttivat jäätyneen paikoilleen. (Kyllä, nuo pienet täplät alakuvassa ovat lokkeja.)

Jaatyneet_lokit.jpg?1494951955

Kaukana horisontissa siinti kauniin kaupunkimme maamerkkejä. Tuli jutusteltua enemmän muidenkin kuin vain normaaliseuralaisten kanssa. Oikeastaan jäin kaipaamaan risteilyltä vain tuulen tuiverrusta tukassa. (Pipoakaan en kärsinyt heittää päästäni edes saadakseni kokea tuon tunteen, jolla olin etukäteen hekumoinut.) 

IMG_20170512_115342.jpg?1494952952

Risteilyltä käppäiltiin syömään ja ruokailun sekä kahvittelun jälkeen ja normaalista poikkeavan pöytäseurueen tarinasuonen ehdyttyä oltiinkin vapaita. 

Vapaita lähtemään kotiin. Vapaita jäämään paikan päälle (?). Vapaita lähtemään töihin (!). Vapaita lähtemään baarikierrokselle. 

Baarikierrokselle (joka käsitti kokonaiset käsittämättömät kaksi (!) baaria), lähti kokonaista 11 henkeä. Melko hyvin hiukkasen yli 30 hengestä, sanoisinko. Sanon. Muutaman tunnin rupattelun ja pakollisten tunneilmaisujen jälkeen joukko kutistui kuuteen henkeen, jotka lähtivät jatkamaan seuraavaan etappiin. Rupattelu jatkui. Suunnitelmia heiteltiin. Ja tulihan se sieltä, vaikka klisee onkin: kun väki väheni, pidot paranivat. Ei muuten, mutta - ALIAS!

Alias120517.jpg

Enempää ei tarvinne sanoa kenellekään kuka minut tuntee. Mutta heitänpä tähän loppuun vielä erään outouden illasta; vaikka hävittiin, silti läksin kotiin hyvillä mielin. Ehkäpä olenkin kasvanut vuosien varrella - ainakin sentin :D  

P.S. Se välipaita? Se sai kyytiä heti sisätiloihin tallusteltaessa...

keskiviikko, 10. toukokuu 2017

Muutosten muhennos

Elämme outoja aikoja. Lienenkö aikuistumassa, vanhenemassa, muuten vaan muuttumassa? Lieneekö minulla näiden asioiden kanssa ylipäätään mitään tekemistä tai voinko ylipäätään vaikuttaa mihinkään? Haluaisin uskoa voivani vaikuttaa, alistuminen ei vaan sovi minulle. Sopeutuminen kyllä, mutta on vaikea välillä päättää, pitääkö jotain alistumisena vai sopeutumisena. Toisaalta, ystäväämme Hugo -peikkoa lainatakseni, aina ei voi voittaa - ei edes joka kerta. (Ja lisää kliseitä ja turhia lauseita.)

Tämä vuosi on tuonut mukanaan jo monenlaisia muutoksia. Nyt ne vaikuttavat pieniltä - tai ainakin suurin osa niistä -, mutta yhdessä niistä muodostuu jotain suurta. Jotain niin suurta, että hieman heikompaa hirvittää. Vähäisillä yöunilla mentiin monta päivää viimeisimmän muutoksen ilmoitettua itsestään. Nyt ei enää. Nukun yöni hyvin kiitos hyvien ystävien ja siskon. Odotan tulevaa avoimin mielin. Toisaalta, kun nyt jo olen pökerryksissä tämän vuoden muutosten ansiosta, miltä tuntuu sitten, kun ensi vuonna jossain vaiheessa katselen taaksepäin ja mietin, mitä kaikkea tuli tehtyä? 

Voinko olla tyytyväinen siihen, että olen pystynyt ajattelemaan pidemmällä jänteellä? Voinko kiitellä itseäni siitä, että osasin suunnitella jotain pidemmän ajan päähän? Koska let´s face it, viime vuosina moinen on ollut todella hankalaa. Varsinkin suurempien matkojen suunnitteleminen. Asioiden suunnittelu on tuntunut jopa mahdottomalta, usein kieltämättä itse asetettujen esteiden, mutta pääasiassa todellisten esteiden tai hidasteiden vuoksi (ja - noloa myöntää, hidasteet ovat yleensä olleet mukamas sitä luokkaa, että en olekaan sitten enää suunnitellut/toteuttanut mitään. Well, no more).  

Tänä vuonna totesin ykskaks yllättäen, että nyt riitti. Kele! Voinpa olla satavarma taloudellisesta tilanteesta vuoden päähän tai en, nyt riitti. Nyt minä alan suunnitella. Muuttua. Suunnitella. Kasvaa. Joten tartuin puhelimeen ja kysyin matkaseuraa. Minä. Sohvaperuna. Kotihiiri. Ikinä-en-oo-käyny-ku-Tallinnassa-ja-Tukholmassa-tyyppi. Yli puolen vuoden päähän. SUUNNITTELUA :O Ja tietenkin, ettei homma olisi liian helppo toteuttaa, ei mitään pakettimatkaa. 

Matka on vain yksi tavoite muutosten tiellä. Irtisanoin parikymmentä vuotta kestäneen asiakassuhteen todettuani sen - suoraan sanottuna - täysin tarpeettomaksi. Saamattomuuttani maksoin monta kuukautta tyhjästä. Kunnes lopulta heräsin. Olo oli todella hyvä, kun kävelin ulos kyseisestä paikasta. 

Olen myös alkanut käyttää piilolinssejä. Tai ainakin hankin ne jo, kun luulin pääseväni kohottamaan kuntoani jalkapallon parissa. Harjoittelin niiden laittamista ja käyttämistä. Petyin, kun jalkapallo peruttiin. Noh, joka tapauksessa maailma näytti sen verran erilaiselta piilolinssien takaa, että tilasinpa niitä lisää. Olipa jalkapalloa tai ei. Voinhan aina vaikka käyttää niitä pelatessani katukorista. Tai. Tai. Tai. Yllätys oli suuri huomatessani, että vaikka silmälasit ovat suuri osa identiteettiäni käytettyäni niitä neljänneltä luokalta lähtien, en kuollutkaan käytettyäni piilolinssejä. Toisaalta, kun ajatellaan luonnettani ja lasien tuomaa uskottavuutta, hieman hirvittää, kuunteleeko minua enää kukaan missään asiassa, mikäli alan niitä vakituisemmin pitää. Noh. Katotaan. Ainahan voin sanoa, kuten jo nykyäänkin melko monesti olen osannut, että SAANKO PUHUA LOPPUUN ASTI, kun minut keskeytetään. Muutosta.

Ja muutosten vuotta on vielä jäljellä. On tulossa suuri muutos ja varmasti aika monta pientä muutosta, mutta vaikka se toisaalta pelottaakin (varsinkin jo hankitun aseman men... tai oikeastaan parempi sana on mureneminen, ei menettäminen), osa minusta huutaa "Bring it on!" Täytyy vain olla oma itsensä tilanteessa kuin tilanteessa eikä yrittää esittää jotain mitä ei ole. Pitää tuoda mielipiteensä esiin seurassa kuin seurassa. Siinä se.

Itse asiassa, luulenpa, että kun nämä kaikki lasketaan yhteen, voin katsella ensi vuonna tätä vuotta ja todeta Asteen sanoin "minä 2.0, hauska tutustua". 

P.S. En yritä mitenkään brassailla nuilla englanninki... HETKINEN. En todellakaan ala selitellä mitään vain sen vuoksi, että joku voi pahoittaa mielensä. Toteanpahan vain, että tähän muutokseen näkyy kuuluvan se, että kun keskellä yötä herään asioiden pyöriessä päässä, ensimmäiset ajatukset ovat englanninkielisiä. Hmmm.... Vahvuudet siis alkavat olla vieläkin vahvempia pukien tunteet sanoiksi. Parempi näin kuin ei ollenkaan ;) 

lauantai, 22. huhtikuu 2017

Normaali.

Mitä ? Minäkö ? En varmasti :D

 

Niin se linja-autokuski vaan vakavalla naamalla väitti. Sie oot ihan normaali. Tai olit. En muista enää kumpi aikamuoto :D Monta vuotta kuljin linja-autossa opiskelijalipulla ja kun edelleen kuljen samoissa vuoroissa, mutta nyt vain "työllisenä", ilman alennuksia,opiskelijoitten joukossa, niin minusta onkin yhtäkkiä taikasauvan heilautuksella leivottu NORMAALI.

 

Normaaliutta tuputetaan myös elokuvalipussa. Alennuksella saadussa lipussa lukee "NORMAALI". Normaali. NoRmaaLi.

Norma Normaali. No-no-no-no-normaali.

 

Ajatus normaaliudesta on varsin outo. Koko ikäni olen taistellut tuulimyllyjä vastaan ja jos jokin on ollut normaalia, niin se, että minä olen ollut epänormaali. Kun muut olivat heppahulluja ja tekivät kirjaesitelmiä Marvi ja Merja Jalon opuksista, minä se tein esitelmät Agatha Christien Hercule Poirot'n seikkailuista. Tai Villi Amin. Kun muut kuuntelivat Haddawayta, Ace of Basea ym. minä se kuuntelin Beatlesia, Jan & Deania, Haddawayta ja Alphavillea. Kun muut esitelmöivät jostain pakkopulla-aiheesta yhteiskuntaopin tunnilla, minä se kuulkaas pein palopuheita Joensuussa rehottavasta rasismista - ja väitin, etten ikinä muuta sinne asumaan :D

 

Nykyään epänormaalius - vai pitäisikö mieluummin sanoa valtavirtaa vastaan tappelu ja omintakeiset ajatukset - tulevat ihan itsestään. Enää ei tarvitse yrittää. Niin, myönnän, joskus piti ihan väen vängällä olla vastarannan kiiski ollakseen erikoinen. Enää ei tarvitse yrittää. Nyt minä olen epänormaali, jota väitetään väenvängällä normaaliksi :D  Norma Normaali.

 
Tämä 2012 laadittu kirjoitus pitää edelleen niin hyvin paikkansa, että pakkohan se täälläkin on julkaista. Pakko.