torstai, 14. kesäkuu 2018

Tervehdys

Monta monituista kertaa olen asiaa ihmetellyt. Monta monituista kertaa olen asian sivuuttanut. Lähes yhtä monta kertaa olen asiaa ääneen ihmetellyt. Mikä ihmisiä vaivaa?

Olen oppinut siihen, että tuttuja tervehditään, jos vaan satutaan huomaamaan toisensa. Olivatpa he sitten bussikuskeja, naapureita, luokkakavereita, opettajia, kantakahvilan työntekijöitä tai muita vastaavia. Olipa meillä hyvät välit tai huonot välit, tervehtiminen kuuluu asiaan. Se on kohteliasta. Se saa toisen tuntemaan itsensä ihmiseksi. Mene ja tiedä, vaikka se pelastaisi jonkun harmaan päivänkin. Tai ainakin saisi suupielet mutrulta vähän ylemmäs.

Viimeksi ajattelin tätä asiaa ehkä n.kuukausi sitten, kun kolumnisti sanomalehti Karjalaisessa tarttui tähän samaan asiaan. Mietin mielessäni, että on se vaan todellakin kumma, kuinka hankalaa se tervehtiminen on. Kuten hänkin muistaakseni kolumnissaan kirjoitti, eihän se paljoa maksa, jos vaikka tervehdit sitä kaupan kassaa tai linja-autokuskia, kun hänen kanssaan asioit. Vai maksaako? Joutuuko joku kenties maksamaan sanoistaan kotonaan jotain veroa? Tervehdys kuitenkin - näin kuvittelisin asiakaspalvelusta jonkun verran kokemusta hankkineena - saa sen bussikuskin taikka kassaleidin tuntemaan a) ettei tässä mitään liukuhihnahommaa olla tekemässä ja b) ihmismäisemmäksi. Ei niin kasvottomaksi. 

Mikäpäs tämän sitten nyt vihdoin kirvoitti kirjoittamaan kaiken kansan näkyville? Naapuri. Tai jo toinen sellainen viikon sisään. Itse asiassa, jos tarkemmin ajatellaan, kolmas. Tämä naapuri tasan tarkkaan näki, kun minä tulin pihaan ja tervehdin. Sainko mitään takaisin? En. Alkuviikosta toinen naispuoleinen naapuri, hieman tätä ensimmäistä vanhempi, jätti huomioimatta tervehdykseni. Ja sitten siihen positiiviseen naapurikokemukseen tämän tiimoilta: miesnaapuri, jonka kanssa meillä oli erimielisyytemme, tervehti takaisin, kun tervehdin häntä. Niin sitä pitää. Tapoihin nyt vaan kuuluu tervehtiä (sillä edellytyksellä, että huomataan toisensa), olipa itsellä huono päivä tai välit minkälaiset vaan. (Kysykää vaikka siltä lukion opettajalta, jolle jankutin huomenia jankkaamasta päästyäni - helpommalla pääsette, kun tervehditte! :) ) Ja sitä paitsi - kun näkee sen kauhean suuren vaivan, että tervehtii, oma mielialakin kohentuu kuin huomaamatta.

tiistai, 12. kesäkuu 2018

Raportti Testihenkilöstä

Väliaikaraporttien mukaan Testihenkilömme on havainnut tänään jotakin outoa. Vaikka hänellä ei ole itseluottamuksesta joidenkin mielestä puutetta ollut aikoihin - luultavasti ikinä, riippuen keneltä kysytään - hän raportin mukaan yllättyi tänään suuresti huomatessaan, että virallisista yhteyksistä tuttu henkilö puhutteli häntä hänen kutsumanimellään ja vieläpä tämän henkilön vapaa-ajalla. Tämä sai Testihenkilön häkellyksiin. 

Kysyttäessä Testihenkilö kertoi, että tuntuu todella hyvältä, kun joku, jonka tuntee virallisista yhteyksistä, huomioi sinut yksilönä eikä tuijota vain papereita. Tämä havainto ei ole syntynyt ainoastaan tämän päivän ja tämän Virallisen Henkilön vaan myös aiempien eri henkilöiden ja eri tapahtumien myötä, pikku hiljaa. Testihenkilön mukaan tuntuu esimerkiksi todella hyvältä, kun sinuun luotetaan ja se myös näytetään eleillä ja teoilla, olivatpa ne kuinka pieniä hyvänsä. Pienistä puroista suuret virrat, kuten hän kysyttäessä lausahti.

Tutkijoidemme mukaan Testihenkilömme on edellisessä väliaikaraportissa kerrotun mukaisesti alkanut luottaa ihmisiin ja muuttaa katsantokantaansa. Tämäkin lienee hänen mukaansa avartanut hänet näkemään ja huomioimaan tilanteet ja ihmiset eri lailla ja nyt Testihenkilö onkin jo varovaisen toiveikas ja pikkuhiljaa valmiimpi kaiken suhteen, jos Viralliset Ihmiset jatkavat tätä Epävirallisten Ihmisten, Testihenkilön Omien Ihmisten viitoittamaa tietä. 

perjantai, 11. toukokuu 2018

Testihenkilön häiriötila

Testihenkilömme rakastaa haasteita. Hakkaa mielellään päätään seinään. Vaivaa aivonystyröitään mielellään.

Kun asiat ovat pidemmän aikaa helppoja, Testihenkilömme menee häiriötilaan. Hän tuntee väläyksittäin ennen tuntemattomia tuntemuksia kuten turhautumista ja kateutta. Ja kuten raportit kertovat, nämä tuntemukset vain syventävät häiriötilaa, koska Testihenkilö ei pidä näistä tuntemuksista. Testihenkilömme on aina rakastanut huomiota ja jos hän tuntee tulevansa ohitetuksi olankohautuksella, hän on myrtynyt mytty. Hän on myös tottunut kantamaan vastuuta, ja ellei hän sitä saa, hän on myrtynyt mytty. Jos hän kokee jäävänsä huomiotta jossain hänelle tärkeässä asiassa, hän on myrtynyt mytty. 

Raporttien mukaan Testihenkilömme tiedostaa, että häiriötilaan on olemassa korjaustapa. Testihenkilö on päättänyt heittäytyä hurjaksi ja antaa elämän soljua päivä kerrallaan, päättänyt antaa vaan mennä tai hänen näkökulmastaan antaa periksi - koska kaikki muu on kokeiltu. Tuulimyllyjä vastaan on tapeltu tarpeeksi. Raportit kertovat, että Testihenkilö tiedostaa tämän ajatustavan mahdollisuudet ja uhat vallan hyvin ja on tehnyt SWOT -analyysin. Ja aikoo noudattaa tätä ajatustapaa huolimatta siitä, että olemme varoittaneet toisiin luottamisesta. Elämään luottamisesta. 

Testihenkilö aikoo myös avartaa katsantokantaansa. Etsiä erilaisia haasteita. Muuttaa suhtautumistaan. Historian valossa tästä koko touhusta ei tule helppoa, mutta sitähän Testihenkilö ilmeisesti haluaakin. Jäämme seuraamaan tilannetta.

perjantai, 4. toukokuu 2018

Unhoita unelmasi, Untamo

Unelmia on hyvä olla, kerrotaan. Tavoitteita on asetettava saadakseen haluamansa, sanotaan. Unelmat tekevät Sinulle hyvää, toitotetaan. Siitä ei ikinä puhuta, mitä tapahtuu, kun unelmat kaatuvat. Kun olet jo periaatteessa yhtä hienosäätöä vaille saavuttanut unelmasi, ja sitten... Kun tavoitteita ei saavuteta. Kun olet ollut niiiiin lähellä ja sitten kaikki riuhtaistaan pois. Uudestaan ja uudestaan.

Unelmia voi muokata, totta. Tavoitteiden eteen on tehtävä töitä ja jos tavoitteet näyttävät hankalilta, voi asettaa pienempiä, helpommin saavutettavia välitavoitteita. Totta. Mutta missä vaiheessa sitten pitäisi luovuttaa? Vai pitäisikö? Periksi antaminen on kirottua. (Sekin totta.)

Joku vannoo tavoitteiden nimeen, Joku uskoo unelmiin. Jotkut heittävät pyyhkeen kehään. Jotkut uskovat, että asiat vain järjestyvät itseksiään. Jos joku menetelmä ei toimi, kokeillaan toista - muokataan unelmia. Hakataan päätä seinään. Yritetään ja yritetään, koska yrittänyttä ei laiteta. Noustaan ylös lattiasta ties kuin monennen kerran ottamaan vain uusi isku vastaan.

Testihenkilömme haaveet heitetään nurkkaan nyt. Pyyhitään pois päästä. Seuraavaa askelta ei osata ennustaa: tavoitteiden asettamisesta on hyviä kokemuksia, jopa ennakoitua parempia, mutta toisaalta Testihenkilö on myös ihmetellen ihaillut niitä Joitakin, jotka uskaltavat luottaa siihen, että asiat järjestyvät itseksiään - ja yleensä ne järjestyvät. Mikäli testi haluttaisiin viedä todella pitkälle, jälkimmäinen vaihtoehto olisi varteenotettavin. Raporttien mukaan Testihenkilö jää pohtimaan.  

torstai, 26. huhtikuu 2018

Turhautumisen anatomia

Tunnustan. Olen turhautunut. Kukaan ei kysy minulta mitään neuvoja missään, ei vapaa-ajalla eikä töissä. Suuri osa minua on neuvonantaja, ja nyt se ei pääse toteuttamaan itseään. Ei ole päässyt yli vuoteen. Kukaan ei opiskele, ei tarvitse apua kielissä eikä missään muussakaan. Päivät ovat kaikki samanlaisia. Kaikki on samanlaista, yksitoikkoista. Välillä tuntuu, että minua pidetään itsestään selvyytenä eikä minua arvosteta, minut ohitetaan kaikessa. Luotetaan, että hoidan mukisematta kaiken mitä eteen annetaan ja tyydyn vähään.  Edes pienikin uusi mielenkiinnon kohde voisi herättää tästä jäästä. 

Toisaalta tätä turhautumista voisi vähentää oma opiskelu. Kun olisi jotain, mitä opiskella. Tai urheilu. Mutta urheilu on nyt sormivamman takia pois pelistä ainakin muutaman kuukauden. Pois pelistä. Siinäpä juuri se ongelman ydin, osa siitä. Ilmoittauduin kylläkin jo kansalaisopiston matkailuportugalin kurssille, kun kielipäätä kerta riittää, mutta enpä oikein usko, että joku kolmipäiväinen kurssi kauheasti tätä nälkää poistaa. Kielipäätä olisi mukava päästä muuallakin käyttämään, kun sitä kerta on siunaantunut. Kaupassa ja pyöräkorjaamollakin olen aina ollut mielissäni tulkkaamassa tarvittaessa. 

Viime vuonna minulla oli kova usko, että tänä vuonna saatte ja saan tutustua minä 2.0:n... Olen yrittänyt, mutta alkuvuosi on ollut ainakin todella hankala. Varsinkin nyt sormivamman aikaan elämä on todella yksitoikkoista joka osa-alueella. Hermoja kysytään. Toisaalta - ehkä nämä ovatkin niitä minä 2.0:n synnytyskipuja...