maanantai, 15. lokakuu 2018

Aina minä

Miks aina minä? Tähän etenkin teini-ikäisenä usein esitettyyn kysymykseen olen huomannut törmääväni silloin tällöin. 

Usein tietyt henkilöt ovat niitä, jotka tarttuvat epäkohtiin. Keksivät yhteistä tekemistä. Järjestävät tapahtumia ja osallistuvat. Pitävät yhteyttä. 

Jos heiltä loppuu energia, törmätään usein ehkä seinään. Epäkohtien ilmetessä nostellaan käsiä ilmaan ja siirretään ongelma seuraavalle. Nuristaan, mutta ei tehdä asialle mitään. Ollaan jokainen omissa oloissaan. Erakoidutaan. 

Myönnetään. Ehkä tuo erakoidutaan on jo hieman liioittelua. Mutta muu ei. Harmittavasti juuri silloin, kun tavanomaisilla vipeltäjillä ei ole energiaa järjestää mitään tapahtumaa, sille ehkä olisi juuri eniten tarvetta. Siitä saisi energiaa. Positiivisia viboja ankeahkoon arkeen. 

Myönnetään. Olen itsekin melko surkea yhteydenpitäjä. Siinäpä aionkin parantaa. Se on tavoitteeni tälle vuodelle, osana Minä 2.0 -projektia. Toivottavasti en törmää seinään. 

Myönnetään. Vuosi sitten törmäsin melko monesti melko monessa asiassa tuohon alussa esitettyyn kysymykseen - ihan itseni esittämänä. Marttyyri -kysymykseen, one might say. Edelleenkin huomaan välillä ajattelevani niin, mutta onneksi en läheskään siinä määrin ja niin ravistelevasti kuin vuosi sitten. Osaan jo asettaa asiat mittasuhteisiinsa ja valita taisteluni. Toivottavasti ainakin suurimmaksi osaksi. 

Myönnetään. Ystävät ovat minulle tärkeitä voimavaroja. Työkaverit ovat tärkeitä energian lähteitä. Perhe on minulle tärkeä. Hengenheimolaiset ovat minulle ERITTÄIN tärkeitä. Unohtaa ei sovi myöskään mukavia linja-autonkuljettajaa tai kahvilanpitäjää, jotka olet tuntenut vuosikausia. Näistä kaikista saa energiaa, ja aion tehdä kaikk... ei kun parhaani, että energiatasoni ei pääse laskemaan. Haluan olla taas Duracell :)  

keskiviikko, 10. lokakuu 2018

Testihenkilön paluu?

Testihenkilöraporttirintamalla on ollut hiljaista. Tutkijoidemme mukaan se johtuu siitä, että Testihenkilö on todellakin... seestynyt. Tutkijoidemme mukaan välillä näytti siltä, että Testihenkilö olisi luovuttanut, mutta kun aikaa on kulunut ja tutkijat ovat tutkineet tutkittavaa ja tutkimisiaan, lopputulos alkaa selvetä: Testihenkilömme on ikuinen opiskelija. 

Tällä kertaa Testihenkilö opiskelee valitsemaan taistelunsa. Tutkijoidemme haastateltua Testihenkilöä tämä on kertonut todenneensa, että on paljon helpompaa, kun ei tartu joka asiaan, joka jollain tavalla pistää vastaan. Edelleen Testihenkilömme huomaa tulistuvansa nopeasti esimerkiksi kohdatessaan epäoikeudenmukaisuutta, mutta hän on oppinut myös hieman hillitsemään tulistumistaan ja kohauttelemaan harteitaan (niinkin ärsyttävää kuin hartioiden kohauttelu hänestä on). Ei hänelläkään energiaa joka paikkaan riitä, kerrotaan hänen todenneen. Huomionarvoisinta tässä on kuitenkin tutkijoidemme mukaan, että Testihenkilömme on alkanut oppia, että kaikki ei ole hänen vastuullaan. Tämä on tutkijoiden mukaan uraauurtavaa. Samaan hengen vetoon täytyy kuitenkin myös todeta suru-uutinen: tämä on tutkijoiden mukaan sen kokoluokan havainto, että tutkimus loppuu tähän. Tämä raportointi Testihenkilöstä päättyy siis tähän. Tähän...

sunnuntai, 9. syyskuu 2018

Kesätunnelmia

Ensimmäisen kerran neljän viikon kesäloma putkeen. Ensimmäinen kerta Vuokonjärven kesäteatterissa. (Ensimmäinen kerta ylipäänsä missään kesäteatterissa.) Ensimmäinen kerta hierojalla. Ensimmäinen kerta Juuret Juuassa -rehveillä. Ensimmäinen kerta Iskelmäfestivaaleilla. 

Takana on varsinainen kesä. Tätä kesää tuskin unohdan kovin pian. Helteitä. Sateita. Ihmisiä. Eläimiä. Matkailua. Matkailun odottamista. Edessä lupauksia herättävä syksy. 

Tässä muutama maistiainen lomastani kuvien muodossa. Kotimaisemissa en kameraan (taikka kännykän kameraan) juuri tarttunut, vaan vain ja ainoastaan löhöilin, luin, istuksin joen rannalla, pakenin sisätilojen helteisyyttä ulos helteeseen ja nautiskelin valmiista. Vuokonjärvellä taas suljin kännykkäni esityksen ajaksi häiriön estämiseksi, joten kuvat jäivät ottamatta. Se sanottakoon, että näytelmä (Rollaattorikapina) oli ajankohtainen siitä huolimatta, että se oli kirjoitettu jo parisen vuotta sitten. Ja oli muuten hyvä.

Nämä kuvat ovat Kuopion reissultani, jossa nautiskelin hyvästä seurasta, keilailusta, musiikista (johon palataan myöhemmin, luultavasti - koinhan myös Jenni Vartiaisen ja Ismo Alangon ensimmäistä kertaa livenä!) ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä Saaristokaupungin risteilystä. 

IMG_20180701_124227.jpg?1536482461

Tässä ollaan vasta lähtökuopissa 1.7.2018. Kohta Koski vie minut ja kaverini unohtumattomalle (?) risteilylle Saaristokaupunkia ihmettelemään. Unohtumattomalle kysymysmerkillä siksi, koska olen mukamas ollut aiemminkin Saaristokaupungin risteilyllä. Itse en kyllä muista olleeni - muistan ainoastaan yhden aiemman yrityksen, jolloin myöhästyttiin lähdöstä minusta riippumattomista syistä :D 

IMG_20180701_134403.jpg?1536482464

Maisemat olivat melko tyypillisiä suomalaisia järvimaisemia, lukuun ottamatta sitten ihan niitä kohtia, kun saimme ihastella Saaristokaupungin rannoille rakennettuja taloja. Niistä en kuitenkaan kehannut ottaa kuvia, koska siellä oli ihmisiä nautiskelemassa upeista maisemistaan ja upeista taloistaan/tonteistaan - kas kummaa :D 

IMG_20180701_132136.jpg?1536482466IMG_20180701_140826.jpg?1536482458

Ja kuten näistä kahdesta yllä olevasta kuvasta näkyy, tuultakin piisasi. Välillä aurinko lämmitti ihan mukavasti ja risteily maisemineen tuntui lähes täydelliseltä, mutta kun tuulen puuska sattui kohdalle, tuli lähes vilu ja piti mennä vähän suojaisempaan paikkaan seinän viereen istumaan. Nautinnollista silti: tukka tuiskusi tuulessa ja vesi tuoksui. Harmi, ettei Joensuussa enää järjestetä risteilyjä muuta kuin tilauksesta - kaiholla muistelin tuollakin Saaristokaupungin risteilyllä sitä risteilyä 2014 syksyllä, kun kävin Pyhäselällä lähestulkoon samanlaisessa säässä nautiskelemassa. Ja sen jälkeen sitten kaatosateen suojassa Surakan baarissa ennen kotiin menoa. Kaiholla muistelin myös Pyhäselän tilausristeilyä viime keväänä, jolloin toukokuussa oli vielä jäitä ja pyörimme lähestulkoon samalla alueella kaksi tuntia - ja sinä aikana tuli koettua lähestulkoon kaikki säätilat: auringonpaiste, räntäsade, vesisade, tuuli ja tuisku. Ja puolet siitä ajasta istuin ulkona ihailemassa säätä... Vedessä vaan on jotain rauhoittavaa. 

sunnuntai, 19. elokuu 2018

Kuume, kuume

Matkakuume nostaa päätään. Lennot on varattu, hotelli on varattu. Lissabon -kortti on jo ajatuksissa tilattu :D Kotimaan kulku kaipaa järjestämistä. Osan voi tehdä lähiaikoina, osan vasta Suomeen palattua. 

Tuossapa päällimmäiset ajatukset syksyn tulevasta matkasta. Mitäkös sitten tunnen? Jännitän. Odotan. Uskon. Tiedän. 

Sekin vaikuttaa, että kohde on jo osittain tuttu viime syksyltä. Osaan luultavasti liikkua sujuvammin. Osannen jopa sanoa kiitos portugaliksi - ja johan sen olisin osannut viimekin syksynä, ellei se tilanne, jossa sitä eniten olisi tarvinnut, olisi ollut niin yllättävä. Voi niitä ihmisiä. Voi niitä rakennuksia. Voi niitä koiria. Oi joi joi ja voi voi voi. 

Vaikka nyt olenkin suunnitellut enemmän käyntejä tiettyihin kohteisiin tietyillä tavoilla, aion myös ottaa rennosti enkä vain juosta paikasta a paikkaan b. Siksi olenkin pidentänyt reissua päivällä viime vuoteen nähden. Toisaalta ajattelen suunnitelmista hieman ristiriitaisesti, sillä vaikka en ollutkaan juuri suunnitellut mitään viime syksyn reissuun, ennätin silti käydä kolmessa vai jopa neljässä kohteessa, enkä edes joutunut juoksemaan - päinvastoin, kun pysähdyin pidemmäksi aikaa, joudin miettimään työasioitakin... Mutta vakavasti ottaen, mitä väliä sillä on, että lähdet aamulla hotellilta klo kahdeksan ja palaat iltamyöhään, kun kaupunki on niin kaunis ja ihmiset niin rentoja ja ystävällisiä. Tekisi siis mieli olla tekemättä suunnitelmia. Ehkä kuitenkin teen jotain ja yritän sitten olla pitämättä niitä täysin lukkoon lyötyinä, niin että en stressaa niiden takia ja loman idea menisi siinä. Arrgggh... 

maanantai, 9. heinäkuu 2018

Testihenkilön kuulumisia

Testihenkilömme seuranta on jatkunut. Tutkijamme, jotka ovat kaikessa hiljaisuudessa seuranneet Testihenkilöä, raportoivat, että Testihenkilö on alkanut vihdoin myöntää sen, minkä on salaa tiennyt jo pitkään: joitakin sotia ei ole tarkoitettu voitettavaksi.

Kuulostellessa vaivihkaa Testihenkilön mietteitä on tullut ilmi, että hän on aina ollut erittäin ylpeä periksiantamattomuudestaan - hän on jatkanut, kun muut ovat luovuttaneet. Nyt hän on alkanut kuitenkin ymmärtää, että se ei ole joka asiassa hyväksi. Joissain asioissa on parempi antaa periksi. On valittava taistelunsa. Joillekin asioille pieni ihminen ei vaan voi mitään. Testihenkilö on raportoijan mukaan silmin nähden ärtynyt ja ahdistunut joutuessaan myöntämään, että hänkin on ihminen, joka vimmatusta tahdonvoimastaan huolimatta joutuu taipumaan. Tavallinen ihminen.