Se ois nyt sitten kesälomaviikko takana. Seuraavan kerran lomaillaan syssymmällä. Tapahtumia riitti kerrakseen; jo ennakkoon tiedossa olleista musiikillisista nautinnoista ennalta arvaamattomiin elämyksiin. Sukuloinneista konsertteihin ja muuta draamaa.

Ensinnäkin joka päivälle ohjelmaa toi se, että sisareni oli yllättäen päättänyt pakata lapset ja koiran autoon ja lähteä Pohjois-Karjalaan lomailemaan. Näen näitä etelän eläjiä sen verran harvoin, että joka aamu raahauduin omasta majapaikastani heidän majapaikkaansa ja vietin päivän heidän kanssaan. En kyllä syönyt lounasaikaan (vaan vasta illalla erottauduttuani joukosta), koska en myöskään kuluttanut yhtä paljon lomalla kuin töissä ollessa - ja tästähän jo tulikin hieman sellaista kommenttia, jonka tulkitsin äkkipikaistuksissani työni (vaatiman energian) aliarvostukseksi. Mutta siitä ehkä myöhemmin. Tai no, sanonpa jo sen verran, että toisaalta ihan ymmärrän kommentoijaa vähän, koska on ehkä hyvinkin vaikeaa ymmärtää minun kuluttavan energiaa: lomalla vaan vedän lonkkaa enkä ole aina energiaa täynnä, kuten töissä - hän ei ole nähnyt minua työympäristössä. Olen vaan huomannut, että sillä tavalla saan tasapainon aikaan; kun loma on loma, silloin todellakin tehdään kaikki kuin hidastettuna ja ei ole kiire minnekään, ei kuluteta, ei tarvitse syödä - ja töissä taas kulutetaan jo työmatkapyöräilyssä energiaa ja etenkin töitä tehdessä skarpatessa ja joskus jopa hektisessä ympäristössä ympäriinsä juoksennellessa.  

Toisekseen ohjelmassa oli keskiviikkona Erja Lyytinen Band esityksineen Juuka jatsaa -festivaaleilla toisen sisareni seurassa. Abouttiarallaa varttia vaille kuusi illalla menimme konserttipaikalle ja autoa ei enää meinannut saada parkkiin. Sisälläkin oli jo melko täyttä, ja täydempää tuli. Kiittelin itseäni, että olin käynyt ostamassa liput ennakkoon. Tupa oli loppujen lopuksi täynnä - ja kuten eräästä välispiikkauksesta kävi ilmi, ei ainoastaan paikallisia vaan noin puolet oli tullut ihmettelemään Erja Lyytisen ja kumppaneiden taituruutta jostakin muualta, olihan keikka ilmeisestikin eräs kokoonpanon harvoista kotimaan spektaakkeleista tänä vuonna. Etukäteen tiesin Erja Lyytisestä ja bändistä melko vähän, mutta kun keikka sattui osumaan lomaviikolleni, tutustuin musiikkiin jonkin verran ennakkoon Youtuben välityksellä ja tulin siihen tulokseen, että lippujen ostoa ei kannata jättää viime tinkaan, vaan Lyytinen on ehdottomasti nähtävä, tuli mitä tuli. Ennakko-odotukseni suorastaan ylittyivät sitä mukaa kun konsertti eteni. Entisen elokuvateatterin, vanhan puutalon, akustiikka hiveli korvia ja äänentoisto oli juuri kohdillaan - tilan ja ammattinsa osaavien ihmisten ansiosta. 

Seurasin hypnotisoituneena kuinka sekä Lyytinen, rumpali, kitaristi että basisti suorastaan hyväilivät instrumenttejaan. Jokaisella oli vuorollaan soolo, jota kuunteli ihmeissään. Väliajalla siskon kanssa oli puhe kappaleiden pituudesta ja siitä, kuinka niitä kuitenkin jaksoi kuunnella, koska ne esitettiin niiiiiiin tunteella ja ne eivät olleet mitään liukuhihnalta soitettua pop- tai iskelmähuttua. Lyytinen sanoikin keikan alussa, että häneltä on usein kysytty, millaista musiikkia blues on, ja hän on vastannut "tunnemusiikkia". Word. Puolitoistatuntinen väliaikoineen meni hujahtamalla ja lisää jäi kaipaamaan. Moni tuntui tuumivan, että Juuassa ei ole kuultu niin hyvää musiikkia aikoihin, jos milloinkaan, ja että järjestäjillä onkin mietittävää ensi vuodelle, mikäli mielivät samanlaisen tapahtuman saada aikaan. 

Hehkutin Lyytisen kokoonpanon keikkaa vielä lauantainakin kavereilleni Osuuskaupparockissa tuumien, että jos pitäisi laittaa tämän viikon musiikit järjestykseen, OKR kokonaisuutena ajatellen jäisi Juuka jatsaa goes blues -illan varjoon, mutta jos pitäisi verrata pelkästään karismaattista Erja Lyytistä ja karismaattista Kaija Koota, kuningatar Koo veisi vielä voiton - rinnan mitalla. Onneksi ei tarvitse verrata. Molemmat ovat oman tyylilajinsa kuningattaria - ja molemmilla tapahtumilla lienee omat vannoutuneet kannattajansa :)

Konsertin jälkeen majapaikkaan mentyäni hehkutin konserttia ja sitä, kuinka Lyytinen ei pitänyt itsestään meteliä, vaan pikemminkin jatkuvasti nosti muita bändin jäseniä esiin. Eikä hän jäänyt sanattomaksi yleisön joukosta kuuluneiden satunnaisten huuteluidenkaan edessä, huumori-ihmisiä kun ilmeisesti on :D Illan dramatiikka ei suinkaan päättynyt tähän, vaan jonkin ajan päästä alkoi vilkkuvalodisko lähistöllä, kun majapaikkani naapurustossa paloi talo - onneksi asukkaat ilmeisesti eivät olleet kotona. Lyhyestä virsi kaunis, palokunta paikalla koko yön turvaamassa ympäristöä ja kun siihen mennessä ei ollut ennättäny nukahtaa, ei sitä enää oikein kannattanut yrittääkään vaan ei kun kahvin keittoon keskellä yötä. Onneksi oli loma, tulipahan kerran elämässä koettua sekin, että valvoo koko yön ;)

Perjantaina olikin aika käydä parturoiduttamassa päänsä ja sieltä lähdettyä olikin sitten huomattavasti keveämpi olo taas, joka tavalla. Vähemmän hiuksia taisi lähteä kuin yleensä, koska lyhempi aikakin oli edellisestä käynnistä, mutta nyt oli pakko käydä, koska ei tiedä, milloin seuraavan kerran olisi mahdollisesti ennättänyt :/ Sitten ruokakaupasta välttämättömyydet seuraavan päivän OKR:n keikasta toipumiseen ja valmistautumaan lauantaihin. 

Säätiedotuksia en normaalisti juuri seuraile, koska periaatteessa on se ja sama, millainen sää on - kulkupeleissäkin on tasan kaksi vaihtoehtoa säällä kuin säällä: polkupyörä tai linja-auto. Tällä kertaa valkkasin vapaan ja edullisen liikkumisen nimissä polkupyörän, pakkasin sadevarusteet laukkuun ja läksin hepsburgerin kautta kohti Sirkkalanpuistoa. Sadevarusteet tulivat kyllä tarpeen, sillä sade ei juuri armoa antanut. Onnekseni minulla oli myös sadehousut ja viisas kaveri, joka patisti minut laittamaan ne jalkaani, kun itse vain vatvoin ja vatvoin ajatusta. Juha Tapio otti sateesta kaiken irti ja tuumi, että jos te kastutte, myös minä kastun - ja pomppi ympäriinsä läpsien kättä ihmisten kanssa. Itse en hänen musiikistaan juuri välitä, mutta kieltämättä parissa biisissä tuli hoilattua mukana, fiilis veti mukanaan - ja varsinkin se, miten hän otti yleisönsä. Jannan aikanakaan sade ei lakannut ja vedin sadepöksytkin vihdoin jalkaani käytyäni ensin hieman virkistystä juomapuolelta matkaan. Täytyy sanoa, että kannatti. Hieman harvalukuinenhan tuo yleisö oli, mutta kyllä Janna kuitenkin sadeasuisen yleisönsä otti. 

Sä et oo hullu -biisin lisäksi myös se toinen tunnetumpi kappale, jonka nimeä en taaskaan yllättäen muista, oli mainio. Eivätkä ne muutkaan hullumpia olleet. Ehkä vielä tänä kesänä joutuu toisen kerran Jannan keikalle lähtemään. Ehkä. 

Ennen Kuningatar Koota illassa esiintyivät vielä Neljä ruusua, jotka tietenkin paikallisena bändinä olivat yleisön suursuosikki, sekä toinen paikallinen, Miia Kosunen. Jälkimmäinen ei lukeudu minun suosikkeihini, joten vetäydyin välillä sisätiloihin. Neljä Ruusua taas oli asia erikseen: 

Mutta kuten jo varmasti kaikille on käynyt selväksi, hehkuti hehkuti, suursuosikkini oli illan pääesiintyjä, upea, mahtava, uskomaton: Kaija Koo. Ilta alkoi Supernaisilla räväkästi ja päättyi pienen poissa piipahtamisen jälkeen yhtä räväkästi (häpeäkseni on kyllä myönnettävä, että en muista, mihin biisiin. Tinakenkätyttö oli ainakin melko lopussa).

Vaikka vauhti oli välillä melkoista, jäi silti vähän ihmettelevä olo. Toivottavasti vaaleanpunainen tuoli oli vain osa show´ta ja sitä yhtä pliisua rakkauslaulua, jossa flirttailtiin kitaristin kanssa, eikä Kaija Koolla ollut jonkinlainen urheiluvamma, koska väistämätön vertailu viimevuotiseen Kuopio Winefestivalin keikkaan tuli tehtyä, ja siellä hän oli ihan eri energinen. En haluaisi uskoa, että 52-vuotiaalla vielä ikä näkyisi esiintymisessä, ei se vuosi niin paljon voi vaikuttaa. Mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan mielenkiintoinen keikka ja kyllä me meteliä sen verran pidettiin, että toivottavasti Kaija Koo tulee Joensuuhun useamminkin esiintymään, käyhän hän Kuopiossakin useamman kerran vuoteen.

Valot välkkyivät, vesisade lakkasi ja Kaija Koo nostatti tunnelman kattoon - ai niin, eihän siellä ollut kattoa. Noh, se kertonee jotain siitä, kuinka korkealle tunnelma nousi ;) 

Jostain käsittämättömästä syystä tämä alla oleva, paras kuvani keikalta, näkyy koneella aivan oikein pystysuuntaisena, mutta vuodatuksessa näin kummasti kyljelleen kaatuneena. Pidän sitä kuitenkin siinä määrin onnistuneena otoksena (paras mitä kännykamerallani aikaiseksi sain) ja tunnelman välittäjänä, että halusin kuitenkin sen välittää myös teille, armahat seuraajani. 

Siinäpä se loma vierähtikin. Tunteita, dramatiikkaa ja musiikillisia elämyksiä. What more can one want? Tällä jaksaa pitkän aikaa - ja jos alkaa tuntua ankealta, kaivellaan laatikosta OKR-ranneke ja Juuka jatsaa goes blues -lippu, viritellään koneelle kuvaesitys ja taustalle kyseiset suosikkiartistit ja fiilistellään. Avot.