Talven ensimmäiset lennot on nyt sitten otettu - pyöräilymielessä. Tai siis minä itse sananmukaisesti lensin, pyörä kaatui. Onneksi ei hajonnut - enkä minäkään :) Toivottavasti jäivät myös viimeisiksi lennoiksi.

Tarinahan meni näin : Läksin kaikessa rauhassa ajelemaan koululta keskustan kautta kotiin. Olin juuri viimeistellyt rikos- ja prosessioikeuden tentin. Pihalla kurssikaveri vielä sanoi: "Ajelehan varovasti, liukasta on, vaikka näkyyhän nuo olevan hyvät pinnat sinulla renkaissa." Sanoin, että joo tietty, ja onhan mulla kypärä ja tosiaan pyörän renkaissa hyvät pinnat. Ois ollu parempi pitää suunsa kiinni :)

Parit liikennevalot menivät ihan hyvin, lainkuuliaisena kansalaisena pysähdyin punaisiin odottelemaan muutamankin kerran ennen kyseisiä valoja. Ajatukset vaeltelivat menneessä tentissä ja työnhaussa, unohtamatta kuitenkaan liikenteen tarkkailun olevan pääasia. Huomasin jo kymmenisen metriä ennen kyseisiä valoja, että joudun pysähtymään ja aloin jarruttaa pikkuhiljaa. Tanner oli kuitenkin sen verran liukas, että ennakoinnista huolimatta lensin. Pyörä kaatui, minä lensin. Siis lensin. Kun tunsin, että pyörä lähtee kaatumaan ja huomasin ettei vastaankaan tule ketään tai kyseisessä risteyksessä ole tulossa ketään, otin pienen refleksimäisen hypäyksen etuvasemmalle. Jalassa sattuivat olemaan melko tasapohjaiset kengät, joten lennon jälkeen luistelin mäkihyppääjän kyyryasennossa vielä noin metrin eteenpäin pysähtyen juuri ennen risteystä. Sitten vaan asiaankuuluvat refleksimäiset manaukset, vilaukset ettei kukaan nähnyt tai kuullut - ja tutkimaan pyörän kuntoa. Ja kunnossahan se onneksi oli. Jonkin matkaa talutin pyörää kuulostellen kuntoaan, mutta sitten läksin taas varovasti jatkamaan matkaa. Ja pääsin perille. Mielessä kävi vaan jälleen kerran, että onneksi kuulun henkilöihin, jotka pitävät pyöräilykypärää ajaessaan. Se ei ole koskaan liikaa - ei varsinkaan talvella.