"Voimaa on antaa muiden auttaa." Tjmsp. Ehkäpä minun pitäisi enenevässä määrin tehdä niin kuin Adam Jones elokuvassa ”Liekeissä” ja luottaa toisiin eikä aina olla vain se, johon muut luottavat. Sielunsiskoja tai -veljiä vaan kun ei tunnu kasvavan joka oksalla. Mistä pääsenkin pienen aasinsillan kautta aiheeseeni – kaipuu. 

Joku voisi sanoa, että vaihda jo levyä. Ei aina tätä samaa. Älä vello menneessä. Keskity eläviin. Keskity nykyhetkeen. Ok, yritetään. Mutta. En mahda mitään sille, että joskus kaipaan niitä hetkiä kymmeniä vuosia taaksepäin, kun voin lähes milloin vaan kävellä lyhyen matkan päähän – tai vuosikymmenen alussa jopa tulla satojen kilometrien päästä -, rimputtaa ovikelloa, istahtaa keittiönpöydän ääreen ja tuntea oloni erittäin tervetulleeksi ja kotoisaksi. Olipa aihe mikä vaan, keskustelua riitti – jopa jääkiekosta. Sain monia hyviä neuvoja. Autoin itse, missä osasin. Vuorovaikutus ja auttaminen oli molemminpuolista, rakentavaa ja virkistävää. Pidettiin lauantaitanssejakin muutamalla jäsenellä lisättynä ja katsottiin elokuvia. Kuunneltiin musiikkia. Käytiin kirkossa. Tai vain istuttiin ja oltiin. Käytiin kaupassa. Otin kritiikkiä vastaan. Tein kaikenlaista, mitä normaalisti en saattanut ajatellakaan. Sain energiaa ja virkistystä - ja uskoisin sen toimineen toisinkin päin. Eri paikkakunnalla ollessani sain yllätystekstareita, jotka saivat nauramaan. Elämäni siihen asti suurimman päätöksen tein kuultuani tämän henkilön sairastuneen vakavasti. Toki kaipasin myös muuta perhettäni ja koiraamme, mutta huonot kulkuyhteydet ja tämä uutinen yhdistettynä opintoihin, jotka olivat jotain muuta mitä olin (enkä ollut ainoa luokaltamme) odottanut saivat suurelta osin aikaan sen, että laitoin siirtopaperit vetämään ja seuraavana syksynä olin jo huomattavasti parempien kulkuyhteyksien päässä – tähän asti olen sanonut idolistani mutta myös sielunsisko käy hyvin – mummostani. Nyt jo edesmenneestä.

Mielestäni olen käynyt läpi kaikki surun vaiheet, jo melko alkuvaiheessa. Onhan siitä aikaa sentään jo melkein 10 vuotta. Silti varsinkin jostain syystä mieleen painuvina hetkinä huomaan - en enää miettiväni, mitä mummo olisi tehnyt tai sanonut vaan - ajattelevani, että kunpa voisin kertoa tästä hänelle. Tai muistan velvollisuudentuntoisena jotkin hänen sanansa, kun olen jossain asiassa kahden vaiheilla - ja usein teen ratkaisuni sen mukaan. Joskus olen miettinyt, onko siinä mitään järkeä. Epäillyt itseäni. Ihmetellyt itseäni. Siksipä innostuinkin, kun sain vahvistuksen, että en suinkaan ole ainoa, joka näin ajattelee vaan myös esim. Bill Withers on tehnyt omasta isoäidistään laulun "Grandma's Hands". Kappale löytyy Youtubesta, linkitys ei jostain syystä toimi, mutta ehdottomasti kannattaa nähdä se pieni vaiva ja kaivella biisi sieltä. Kaikille maailman mummoille - olette upeita!