TV5:n Hullu maailma -dokumenttisarjan Legon salainen maailma -jaksossa mies istuu tietokoneen ääressä hahmottelemassa kovasti Lego-ukkelilta näyttävää hahmoa näytölle, kun hän saa odottamansa puhelun. Sivusilmällä jaksoa seuranneena on hankala sanoa, oliko hän käynyt jossain Legon tapahtumassa/osallistunut aiemmin johonkin kilpailuun, jossa tähän Afoliin (Adult Fan of Lego) oli kiinnitetty huomiota. (Ja näin hieman sivuraiteelle ajautuakseni, seurasin jaksoa Lego-innostuneisuudestani huolimatta vain sivusilmällä, koska samaan aikaan kuuntelin Auran Aalloilta TPS-Sport-liigamatsia.) No, mutta se ei suinkaan ollut pääasia. 

Pääasia eli se, mikä kirvoitti het'paikalla tämän kirjoituksen kirjoittamaan, on innostus, joka tämän Afolin valtasi, kun hän sai puhelimessa kuulla, että hänelle tarjotaan töitä Legolta. Miehen reaktioista näki, ettei hän liioitellut yhtään sanoessaan kameralle, että tämä on hänen unelmiensa täyttymys. Voin hyvin myötäelää, vaikka unelmani työelämässä ei vielä olekaan toteutunut. 

Olen kuitenkin saanut parikin mieleenpainuvaa puhelinsoittoa työpaikoista. Ensimmäisen muistan tunnereaktioita myöten: olin valmistumisen jälkeen ollut työttömänä ahkerasta työhakemusten lähettelystä huolimatta yli kahdeksan kuukautta, kun opiskelukaverini soitti ja esitti varovasti asiansa. Hän oli edellisenä kesänä saanut kesätyöpaikan, jota molemmat haimme, ja nyt sinne haettiin lisätyövoimaa. Hän oli antanut nimeni ja oli nyt huolissaan siitä, etten kovasti moisesta pahoittaisi mieltäni. No. Enpä pahoittanut. Päinvastoin. Minusta oli lähestulkoon uskomatonta, että joku halusi auttaa minua saamaan töitä ja suorastaan järkytyin siitä niin, että suoraan sanoen jouduin ottamaan tukea keittiön ja olohuoneen välisen ovenkarmista. Upeaa :D Muistan myös seuraavan kyseisessä työpaikan saannissa tapahtuneen puhelun, mutta se ei ole nyt yhtä tärkeää. Tärkeintä ja järisyttävintä on aina se ensimmäinen puhelu, jossa saa tietää jotain tärkeää. Muistan myös esim. sen, että sain tietää jääneeni varasijalle nykyiseen työpaikkaani ensimmäistä kertaa tyrkylle oltuani. Sen puhelun hoitelin mielestäni yllättävän kunnialla vanhempieni työpaikan pukuhuoneessa. Sen sijaan sitä puhelua en muista yhtä tarkasti, missä lopulta pääsin varasijalta näyttämään kynteni...

Muistan kuitenkin monta muutakin elämääni jotenkin järisyttänyttä puhelua, kuten esimerkiksi sen, että minä vastasin puhelimeen, kun mummoni ilmoitti, että pikkusiskoni on syntynyt. Tai kun olin järven rannalla nautiskelemassa koiranhoitajana olosta ja sain puhelun, että osallistumiseni työkoulutukseen ei onnistukaan ennen varsinaisen työn alkamista. Muistan olleeni koulun käytävällä matematiikan tentin jälkeen, kun äitini soitti kertoakseen, että mummoni on kuollut. Ne eivät välttämättä ole muiden mielestä kovin järisyttäviä, mutta minun maailmassani ne ovat juuri silloin olleet kuitenkin sen verran tärkeitä, että muistan, missä olin ja mitä tein, kun sain sen puhelun. En välttämättä muista, missä olin, kun prinsessa Diana kuoli tai WTC-iskut tapahtuivat, mutta kumpikohan on loppujen lopuksi tärkeämpää. Sitä sopii miettiä - uusia jännittäviä, järisyttäviä, mieluiten positiivisia puheluja odotellessa. Tai niiden soittamista.

P.S. Tälläkin hetkellä TPS-Sport-peli on kesken, ja minä vain kirjoitan... :O TPS johtaa 2-0.