On hetki laulaa. On hetki nauraa. On hetki olla. Ja on hetki luoda. Hetki levätä. Hetki raivota. Hetki tylsistyä. Hetki sulkeutua.

Tällä hetkellä tylsistyminen valtaa alaa. Koko joulukuun ajan oli tylsää. Lukuun ottamatta joitakin positiivisia ja joitakin negativiisia hetkiä. Suurimmaksi osaksi kuitenkin - tylsää. Hohhoi.

Eihän aina tietenkään voikaan olla vain hauskaa tai mielenkiintoista, vaan elämään kuuluu myös tylsiä hetkiä. Jotenkin vaan tuntuu, että ne ovat kaikki kasaantuneet tuohon viimeiseen viime vuoden kuukauteen. Joulu ja uuden vuoden aattokaan eivät jouluaattoa lukuunottamatta juuri sykähdyttäneet. Tylsyys korostui entisestään liikunnan vähentyessä vain työmatkapyöräilyyn erinäisten pakollisten taukojen takia. Tuntui vaikealta vain olla paikoillaan. Saattaahan tietenkin olla, että joulukuu tuntui tylsältä myös sen tasaisuuden vuoksi, koska muuten koko viime vuosi oli toukokuusta lähtien aikamoista vuoristorataa. 

Mitäs tämä vuosi sitten tuo tullessaan? Kuka tietää? Vuosi vaihtui rauhallisissa, sänkyyn kaataneen flunssan jälkeisissä merkeissä ensin Lauri Markkasen korisotteita ja myöhemmin Netflixiä seuraten. Jatkui pienoisilla unilla, leppoisalla kävelyllä, rupattelulla tuttavien kanssa. Kotona ruokaa, pakko syödä, vaikkei nälkä. Tylsähköä. Toisaalta pitäisi olla tyytyväinen, että joskus on tylsää ja voi vain olla, koska tänäkin vuonna on varmasti odotettavissa jonkun verran turbulenssia. Pitää vain pitää pää kylmänä ja mieli avoimena. Itsensä kunnossa. 

On hetki puhua.