Vanha viisaushan kuuluu, että poliisit kulkevat pareittain, koska toinen osaa kirjoittaa ja toinen lukea. Törmäsin Facebookin Suomen poliisi-sivulla kuitenkin poliisin julkaisemaan uutiseen, joka kertoo, että komisario nimeltä Ilkka Iivari osaa molempia. Ja vieläpä hyvin. (Tätä ei pidä missään nimessä ottaa loukkauksena, tämä on taas tätä minun sarkasmiani...) 

Ilkka Iivari on kirjoittanut Kanta-Hämeen poliisilaitoksen tiedotteita ja kolumneja eri lehtiin ja nyt hänet on palkittu tästä hyvästä. Suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos (minkähän yliopiston?) on valinnut Vuoden kielihelmeksi Iivarin oivaltavan kielenkäytön tiedotteissa. Tämä uutinen sai minut uteliaaksi. Vaikka olen lukenut Poliisista, päivää-blogia joskus aiemminkin, nyt seuraan sitä entistä tarkemmin. Erehdyin nimittäin klikkaamaan em. uutisessa olevaa linkkiä, joka vie kyseiseen blogiin. Aiemmin olen lähinnä lukenut poliisiylijohtaja Mikko Paateron ajatuksia, mutta luulenpa, että herra Iivari vie huomioni tästä lähtien, kun luen Poliisista, päivää.

Iivarin kirjoitukset ovat juuri sellaisia, jotka vetoavat minuun. Elävästi kirjoitettuja, sopivassa määrin murteellisia, ajatukset suhteellisen omalaatuisia... siis sellaisia, joita minä itsekin kirjoitan - tai ainakin kuvittelen kirjoittavani :)

Uusin kirjoitus tältä päivältä toi elävästi mieleen sen viimeisen päivän, kun edellisellä työpaikalla olimme fyysisesti vanhalla toimipaikalla. Minä kadotin päivän aikana jotain henkilökohtaista, joka oli ollut vielä aamulla hyvinkin näkyvillä. Lähtöä tehdessämme paniikki meinasi iskeä, ja leikkimielellä tietenkin syytin kaveria kadottamisesta. Noo, samoin tein ko.tavara myös löytyi ja syytökset olivat turhia, mutta pääasia oli saavutettu; olin saanut olla huomion keskipisteenä - kukapa nyt ei huomiosta tykkäis? - ja ennen kaikkea työkaverit hyvälle päälle. Mission accomplished.