Talvinen ikkuna sielun rauhaan. Tai niinhän sitä toivoisi. Luonnossa samoilu ja kiireettömyys kyllä rauhoittavat, mutta vain hetkisesti. Jatkuva jännitys työn saannista ja siitä, milloin joku on seuraavan kerran vaatimassa jotain (muutenhan ne eivät yhteyttä pidä), on saanut normaalistikin herkän ihmisen - noh, herkäksi. Onneksi jääpussit, sauna ja piikkimatot on keksitty, niska- ja hartiajännitys katoaa. 

Hyvä uutinen on se, että olen löytänyt rauhan edes jostain. Ja toinen hyvä uutinen on se, että sain töitä. Ja kolmas hyvä uutinen on se, että venäjän kielen jatkokurssikin alkaa helmikuun alussa. Tekemistä siis riittää. Mutta silti pitää yrittää muistaa, että käyn edelleen myös työttömänä löytämissäni urheilu- ja taidetapahtumissa, vaikka vain katsojan roolissa. Tosin esimerkiksi sähly tai koripallo ovat alkaneet kiinnostaa myös itse huhkittuina, mutta katsotaan... Ei liikaa muutoksia kerralla. Siitä ei hyvä seuraa. Hyvää ei seuraa myöskään joidenkin ihmisten jatkuvan negatiivisuuden kuuntelemisesta, se vie vaan energiaa ja vetää toisaalta myös itseä negatiiviseksi. Toisaalta, jotkut vaan tuntuvat olevan valittajia. Pitäisi osata olla välittämättä siitä. Onneksi luontoon pääsee pakenemaan. 

Suksien ostoakin mietin tässä, mutta edelleen se on "vain" mietinnässä... Uskaltaisinpa melkein kuitenkin väittää, että kunhan tämä talvi on ohi, on Malisella sukset - millaiset, on vain suuri kysymysmerkki, koska toisaalta perinteinen ois varmaan se ekana mieleen tuleva laji, mutta toisaalta voisin kuvitella kärsimättömyyden iskevän perinteisellä lykkiessä, ja silloin ois voitava lennosta vaihtaa luisteluun :D