Retaferia olen aina syönyt, Retaferia olen aina syövä?

Ikä ei tule yksinään. Kaikenlaisia kolotuksia, vaivoja, hankaluuksia saada selkää oikaistuksi. Väsymystä. Flunssa kaksi kertaa vuoteen - aiempia vuosia kovempana. Kiinnostus kukkalaatikoihin. Kova kiinnostus puutarhakalusteiden ym. ylläpitoon. Kiinnostus ruuanlaittoon. Kiinnostus sisäkukkiin :O 

Oletin ihan aikuisten oikeasti, että koko alkuvuoden minua vaivannut väsymys, joka pakotti menemään nukkumaan viimeistään klo 23, olisi johtunut stressistä, joka puolestaan johtuisi pääasiallisesti kiireistä ja muutoksista töissä. Ääneen ihmettelinkin, kun aiemmin ei ole ollut edes fyysisesti mahdollista nukahtaa ennen klo 00.00, olipa herätys seuraavana aamuna vaikka klo 4. Voihan se olla. Naureskeltiin aina kulloisellakin porukalla, että keski-ikä lähestyy eikä ikä tule yksinään. Yksi vanhenemisen merkki on sekin, että alkaa ajatella ikäänsä syntymävuoden perusteella eikä varsinaisen syntymäpäivän - näinkin olen tänä vuonna erehtynyt tekemään, ennen kuin olen havahtunut. Siis kuvitteellinen esimerkki näin: olen syntynyt vuonna -83, olen siis 34-vuotias. Vaikka en olekaan. Olen syntynyt loppuvuodesta.

Iän merkki on sekin, että on alkanut huolehtia itsestään. Vai liekö aikuistumisen. Who knows. Silmälasit ovat saaneet väistyä silmiltä yhä useammin, liikuntaa on harrastettu aiempaa enemmän jo parisen vuotta, ylipainosta on päästy eroon liikunnalla ja ruokavaliomuokkauksilla. Iän merkki on sekin, että osaa kuunnella itseään paremmin. Iän merkki on sekin, että huolehtii itsestään paremmin, niinkuin huolehtisi vaikkapa koirastaan. Hoksasin, että voisi sitä vaikka tutkailla tuota väsymystä tarkemminkin. Miksi minä, ikiliikkuja ja -valvoja väsyn? Ja niin tehtiin. Ja tehdään. Ja tullaan tekemään. Iän tuoman kokemuksen myötä. Jotain hyvää siinäkin sentään ;) 

Lyhyestä virsi kaunis - ja viittaus avauslauseeseen.

Niin, ja sitä ruokablogia, jota työkaveri ehdotti minun rupeavan pitämään, ei tule. Joku raja sentään ;)