TARINA PANU PÄÄSTÄRÄKISTÄ

Kirj. K.Malinen -05

Maan uumenissa, ainoastaan noin puolentoista metrin syvyydessä asuvat päästäräkit. Ne ovat osaksi lintuja, osaksi matelijoita. Ne eivät osaa lentää, mutta kuitenkin niillä on siiventapaiset, joilla ne kaivavat käytäviä ja suojelevat pikkulapsia möröiltä. Huolimatta pienestä koostaan päästäräkit ovat sankareita. Ne ovat vain sinun polvesi korkuisia, lyijykynän paksuisia ja ne kävelevät kahdella raajalla. Päästäräkit ovat kuitenkin henkisesti todella vahvoja. Kun ne suojelevat sinua, jopa pahimmat mörötkin säikähtävät.

Tämä tarina on tosi. Jani oli mennyt vihdoinkin nukkumaan, jokailtaisen kiukuttelun jälkeen. Äiti oli tyhmä, kun Janin piti mennä nukkumaan näin aikaiseen - jo yhdeksältä illalla! Kiukkuinen 7-vuotias haukkui äitiä mielessään eikä saanut unen päästä kiinni. Aina kun hän ummisti silmänsä, hänen vihaiset ajatuksensa houkuttelivat paikalle Äksyguru - mörön, joka kiusasi Jania. Poikaparka ei saanut unta.

-Voi, kunpa Äksyguru menisi pois. Eikö maailmassa ole ketään, kuka voisi auttaa minua nukkumaan? Jani mietti itkuisena.     -Tadaa! Tässä minä olen, poikaseni. Sinä, Äksyguru, et enää omista tätä poikaa! Hän on nyt MINUN suojeluksessani.     Kuin tyhjästä ilmestyi pieni laiheliini, joka näytti suuremmalta, kuin mitä todellisuudessa oli. Sitä se itsevarmuus teettää.-    Ja kukas sinä luuranko luulet olevasi minua komentelemaan, Äksyguru kysyi. -    Minä olen Panu Päästäräkki, ja olen tullut ajamaan sinut pois. -    Ja milläs luulet sen tekeväsi, noilla olemattomilla hernekeppilihaksillasiko?-    En. En harrasta väkivaltaa. Vastustan sitä, ja niin ollen vastustan sinuakin. Eikö sinun järkikultasi sano, milloin kannattaa luovuttaa? Päästäräkki kysyi luoden yhden viileän, terävän katseen smaragdinvihreistä silmistään Äksyguruun.Jotakin kummallista tapahtui. Äksyguru, joka normaalisti ei pelännyt ketään tai kuunnellut ketään, oli kuin sokaistunut. Kuka oli tämä pieni hernekepin muotoinen otus, joka uskalsi vastustaa maailman voimakkainta mörköä? Mitä ihmettä otus oli tehnyt hänelle, kun hän tuntui jopa pelkäävän ja kunnioittavan tuota hernekeppiä, vaikka siihen ei ollut mitään syytäkään? Eihän? Äksyguru ihmetteli. -    Kuulehan Äksyguru, se, mitä ihmettelet on itsevarmuutta, jota sinä et enää tunnistakaan, koska imet sen ensitöiksesi kaikista lapsosista. Tällä kertaapa et onnistukaan, viisainta olisi vain kalppia kotiin ja jättää Jani-poju rauhaan. -    … Äksyguru mykistyi. Olikohan otus oikeassa? Kenties. Jotakin outoa siinä kuitenkin on, ja se, mitä ei ymmärrä, tuntui Äksystä vaaralliselta. Niinpä hän katsoi fiksuimmaksi jättää Janin Päästäräkin hoteisiin.

Äksygurun haihduttua Panu Päästäräkki peitteli Janin vällyjen alle ja jäi istuksimaan pojan huoneessa olevaan kiikkutuoliin, kunnes poju kuorsasi täyttä päätä. - Hohhoi! Jälleen yksi pienokainen pelastettu, ja huomenna on päivä uus, tuumi Panu itsekseen. Työt eivät lopu ikinä, elleivät lapset itse ala pitää huolta itsestään ja olla itsevarmempia. Panun työtaakkaa helpottaakseen jotkut hänen aiemmista pelastetuistaan olivat kehittyneet itsevarmoiksi ja olivat nyt paljon onnellisempia kuin aiemmin, pääsiväthän he unen päähänkin kiinni heti kun halusivat.