Tuijotan valkokangasta. Manaan mielessäni. Puistelen hitaasti päätäni. Jalkani tuntuvat tömähtävän lujasti maahan, kun nousen ja kävelen nopeasti ulos salista. Pois ihmisten silmistä. Uskomatonta. (Ja painokelvotonta tekstiä.)

Olen juuri kuluneiksi reiluksi kahdeksi tunniksi sukeltanut Billie Holidayn elämään. Tuntenut kylmiä väreitä. Kuunnellut lumoavaa musiikkia. Järkyttynyt. Kyynelehtinyt. Välillä jopa hymyillyt. 

The United States vs. Billie Holiday on mustavalkoisen ja värifilmin lumoava sekoitus, joka kertoo mielenkiintoisesta, lahjakkaasta, ristiriitaisesta ihmisestä. Lahjakkuudesta. Uhrista. Kansalaisaktivistista. Roistosta. Siitä, miten rikkinäinen ihminen ei osaa ajatella olevansa rakastettava vaan pakenee mieluummin hyväksikäyttäjien ja väkivaltaisuuden pariin. Ehkä hän ei usko ansaitsevansa parempaa. Ehkä Jimmy Fletcher tuli hänen elämäänsä liian myöhään. Ehkä joku - tai jotkut - muu(t) tulivat hänen elämäänsä liian aikaisin. Miten tämä ihminen kuitenkin, vastoin omaa parastaan, ravisuttelee yhteiskuntaa vuosikymmenten ajan laulullaan oudoista hedelmistä - koska haluaa muutosta. Miten hän joutuu sen vuoksi silmätikuksi - kuolinvuoteelleen saakka. 

Mykistävä. Tunteita herättävä. Ajatuksia herättävä. Puistatuksia herättävä.

Vaikuttava aihe. Vaikuttavat näyttelijävalinnat. Vaikuttavaa työtä kerta kaikkiaan.

V-A-I-K-U-T-T-A-V-A.