Mitä elämästä nauttiminen on? Onko se henkistä vai tuoko materia onnellisuutta? Voiko nautintoa hankkia rahalla vai vaatiiko se jotain muuta? Tällaisia pikkuriikkisiä, aivan minimalistisen mitättömiä kysymyksiä huomasin pohtivani tänään. 

Tämän pohdinnan sysäsi liikkeelle pieni ihminen, joka oli todennut äidilleen, että ennen kuin tämä saa järjestellä kotona kaappeja, "nautitaan elämästä". Ja sitten he olivat lähteneet kaupungille kauppoihin. Tarkoittiko pikkutyttö sitä, että elämästä nauttimista on se, kun saa olla äidin kanssa kaksin ilman sisaruksia tai isää? Tarkoittiko hän sitä, että hän todennäköisesti sai uusia leluja? Tarkoittiko hän keskustelua kaupoissa äidin kanssa? Vai - jos mennään jopa niin pitkälle, että otetaan minut tähän yhtälöön mukaan - tarkoittiko hän sitä, että todennäköisesti kaupoissa voi törmätä äidin hassuihin kavereihin, joita voi sitten auttaa dinosauruksen metsästyksessä? No, viimeisin on varmaan vähän liian pitkälle vietyä, koska mistäs hyö ois arvanneet minuun lelukaupassa törmäävänsä. 

Elämästä nauttimisen määritelmiä on varmaan yhtä paljon kuin meitä ihmisiäkin. Jokainen nauttii omalla tavallaan. Minä nautin eniten siitä, että saan olla minulle tärkeiden ihmisten - ja eläinten - seurassa. Ehkä jopa keskipisteenä. Parhaassa tapauksessa voimavarani huomioidaan niin, ettei minun tarvitse pinnistellä vaan oleminen on luonnollista. Ja sitä ei paheksuta. Saan hyödyntää vahvimpia osaamisalueitani eikä minua esimerkiksi pakoteta kitkemään kukkapenkkejä - joka ei sivumennen sanoen todellakaan ole bravuurilajini. Välillä tuntuu, että mitäs apua minusta muka on ollut, jos esim. kaverit kiittelevät, kun olen vaan ollut vierailulla ja syönyt valmista ruokaa - mutta siinäpä se onkin. Olen saanut hyödyntää luontaisia taipumuksiani ja vahvuuksiani ja simsalabim - olenkin ollut avuksi lasten kanssa :D Mutta nyt eksyn aiheesta. 

Joskus - liian harvoin, todennäköisesti aivan liian harvoin - nautin elämästä vain olemalla. Unohdan aikataulut, työt, muut velvollisuudet. Joskus - liian usein, ehkäpä - nautin elämästä ruuan ja juoman kautta. Koska kukaan ei kiellä, syön 10 broileripyörykkää kerralla. Koska voin, ostan lonkeroa kaapit täyteen. Koska saan, laitan kaakaoon vaikka 10 lusikallista jauhetta. Koska "my house, my rules".  Joskus - liian harvoin - nautin elämästä ihan vain olemalla ystävien ja sukulaisten kanssa. Joskus - tarpeeksi usein - nautin elämästä olemalla ja parhaassa tapauksessa nauramalla työympyröistä tuttujen kanssa. Joskus - liian harvoin - nautin elämästä hankkimalla hien pintaan juoksemalla pienen reikäpallon perässä ja kannustamalla vaihtopenkiltä. Joskus nautin ihan vaan voidessani olla avuksi pienelläkin tavalla. Mutta etten vaikuttaisi liian itseeni tyytyväiseltä - joskus nautin elämästä, koska voidessani olla avuksi pienelläkin tavalla siinä on vielä sellainen twisti, että voin hyödyntää omia vahvuuksiani. Joskus nautin ihan vain siitäkin, että kun menen kahvilaan, omistaja kysyy, olenko jo lukenut sanomalehden ja ellen, tuo sen pöytään. Tai kun menen katsomaan jalkapalloa huonolla säällä, kiitetään paikalle tulemisesta. Tässä kirjoittaessani nautin siitä, että saan pääni sisällä lentelevät ajatukset järjestykseen. (Ja siitä, että kohta rupean katsomaan klassikkosarjaa Mummo DVD:ltä.)

Minulle elämästä nauttiminen näyttäisi siis olevan todella monenlaista. Niin varmaan monelle muullekin. Tuskinpa tähän on yhtä yksiselitteistä vastausta yhdellekään yksilölle. Mutta nauttiakseni elämästä haluan ainakin kuvitella, että minulle elämään nautintoja tuovat enemmän henkiset asiat kuin rahalla hankittavat. Mene ja tiedä - ehkäpä jatkan pohtimista vielä joskus...