Kärsivällisyydellä ja kärsimyksellä ei loppujen lopuksi ole paljon muuta eroa kuin muutama hassu kirjain. Jonkun asian suhteen voi olla kärsivällinen, mutta vaikka se kärsivällisyys olisi loppujen lopuksi hyväksi ja jollekin toiselle osapuolelle koko ajan hyväksi, itse siitä voi juuri sillä hetkellä kärsiä - paljonkin. 

Olen aina ollut se kiltti, luotettava ja vahva. Varsinkin kiltti ja luotettava. Vahvakin ehkä joidenkin mielestä, jonkun verran myös itseni. Liiallisesta kiltteydestä olen yrittänyt ravistautua eroon jo pari vuotta, kun kaksi läheistäni sanoi toisistaan tietämättä, että minun pitäisi olla itsekkäämpi. Kesä 2012 oli lievästi sanoen vaikea. Stressaannuin todella pahasti pääasiallisesti omien kovien vaatimusteni takia töissä ja vapaa-ajalla. Koska tiesin jo jotakin, minun piti tietää heti kaikki. Tietenkin. Koska minun pitää olla täydellinen. Ja kun aloitin tekemään polttarikalenteria, sen oli oltava täydellinen. Vähempi ei kelvannut. Ja miksi ? Siksi, että voin sitten vähätellä saavutuksiani kun niitä kehuttiin. Hölmöä. Siitä sai vain huonon olon itselleen. Onneksi ihmiset töissä ja vapaa-ajalla olivat tarkkanäköisiä ja vyyhti lähti purkautumaan. 

Vahvuudesta olen alkanut muuttaa käsitystäni pienin askelin, pikku hiljaa. Sen aiheuttivat erään nyt jo entisen työkaverin sanat pikkujoulussa viime vuonna. Viisaat sanat. Ne kolahtivat. Yritän parhaani mukaan toimia niiden mukaan - ja sen muuttuneen tavan, jolla sanan vahvuus käsitän. Tämä liittyy läheisesti myös kiltteyteen ja tietyllä tapaa myös kärsivällisyyteen. Vaikka minulla olisikin ajallisesti mahdollisuus ja osaisin, en vaan voi toimia omaa ajatusmaailmaani ja arvojani vastaan, vaikka kuin pyydettäisi. Vaikka kuin omatunto tai joku yrittäisi kolkutella ja syyllistää, koska en auta asiassa, jossa voisin. En vaan voi. Tällä kertaa aion ajatella omaa parastani - koska sitä ei tee kukaan muukaan. 

Anna Abreu'ta ja Redramaa: https://www.youtube.com/watch?v=dnVmFdNyjrA&spfreload=10