Vahva ei ole se, joka yrittää pärjätä yksin vaan se, joka uskaltaa pyytää apua. 

Kysyvä ei tieltä eksy.

Varmasti monia muitakin variaatioita samasta ajatelmasta on, mutta nyt ei tule mieleen tähän hättään. Tai eihän mulla mittään hättää ole, koska kysyn. Pyydän. Kyseenalaistan. Joskus jopa vaadin - osaan ajatella itseänikin nykyään. Pyydän (jippii!) ja toivon, että teillä, hyvät lukijat, ei ole mennyt lähes puolta elinikää siihen, että ymmärtäisitte ettei avun pyytäminen asiassa kuin asiassa ole häpeä vaan viisautta. Oli kyse sitten isosta tai pienestä, jättimäiset mittasuhteet mielessäsi saaneesta tai minimaalisesta, hädin tuskin huomaamastasi asiasta. Pyydä apua ja luota ihmisiin. Harvemmin sitä joutuu pahemmin pettymään ja jos joutuu, siitä oppii. (Oppiminen ja sen tarve tässä elämässä ei muutenkaan lopu ikinä, jos vain avoimin mielin pysyy, mutta se on jo sitten toinen juttu, se.)