Morning glory on dvd:n kannen mukaan komedia, mutta vaikka sen mukana saakin ajoittain nauraa, olisin hyvinkin taipuvainen sanomaan, että tämä elokuva on kuitenkin draama, jossa on ajoittain hauskoja kohtauksia – aivan kuten normaali ihmisen normaali elämässäkin. Se on kertomus unelmien täyttymyksestä. Kenties se joltain saattaa kirvoittaa hyvinkin makeat naurut, joltain hymähtelyjä silloin tällöin ja kolmannelta kyyneliä ykskaks yllättäin. Tai kaksi viimeistä yhdeltä ja samalta katsojalta.

 

Mielestäni on vain hyvän elokuvan merkki, että se saa katsojalta tunteet pintaan – eri asia sitten, että miten se auttaa (vai auttaako ollenkaan) elokuvan genren määrittelyssä. Ja onko genren määrittely loppujen lopuksi niin tärkeääkään - voi vaikka yllättyä positiivisesti valittuaan hyllystä komedian ja saatuaan jotain aivan muuta, kuten minulle kävi. Itse asiassa en todellakaan siis sanoisi leffaa suoranaiseksi komediaksi. Se on todella... liikuttava. Tunteita järisyttävä on ehkä jo hieman liioiteltua, mutta ei kaukana. Kuitenkin tunteita herättävä. Realistinen. Siinä on paljonkin moderniin työelämään liittyvää asiaa. Ei siis todellakaan pelkkää komediaa. Itse asiassa - eipä juurikaan komediaa. Ehei. Ei edes surkuhupaisassa mielessä.  

 

Opimme mm., että jotkut voivat jopa mennä niinkin pitkälle kuin ottaa tatuointeja – vain säilyttääkseen työpaikkansa. Joudumme miettimään, mikä työelämässä on todella tärkeää – nousujohteinen ura vaiko arvostus – ne kun eivät aina kulje käsi kädessä. Viimeistään nyt uppiniskaisimmatkin katsojat oppivat, että uppoutumalla intohimoisesti työhönsä, tai siis toisin sanoen rakastamalla sitä mitä tekee, saa aikaan parhaan mahdollisen tuloksen – uralla etenemismahdollisuudet. Ja tällaisessa tapauksessa käy usein niin, että ei tarvitse hakea töihin, vaan niihin kysytään. Ei kovin usein tapahtuvaa nykyään, tiedetään, mutta edelleenkin uskon siihen, että jos olet osoittanut kyntesi jollain alalla, kuten Becky tässä leffassa tekee, niin voi käydä. Jopa reaalimaailmassa. Ja mikäpäs sen hauskempaa sitten kuin olla mukana iloitsemassa, kun jonkun unelma on käynyt toteen – huolimatta ihmisistä, jotka lähestulkoon halveksuvasti suhtautuvat toisen useampivuotisiin, todella pitkäkestoisiin ja siten siis erittäinkin todennäköisesti ei ihan hihasta vedettyihin haaveisiin. Ja kas kummaa, nämä ihmiset ovatkin yhtäkkiä iloisia ja ylpeitä, kun haave käykin toteen. Hmmh... Kertakaikkiaan siis melko realistinen kuvaus jonkun unelmiaan tavoittelevan uranaisen elämästä, ettenkö sanoisi. Eikä suinkaan mikään naurun asia – itse asiassa en taida muistaa yhtään naurun pyrskähdyksiä kirvoittanutta kohtausta elokuvasta, joten en oikein ymmärrä komediaksi määrittelyä – vai liekö kyse sitten minun kehittymättömästä huumorintajustani? Mene ja tiedä.

 

Tartuin leffaan videovuokraamon hyllystä ihan vain siitä syystä, että töissä oli ollut hieman raskaampi päivä. Kaipasin siis naurua. Tai sitten sen äärimmäistä ääripäätä – joka ei minun mielessäni suinkaan ole verenhurmoista kauhua, vaan todella adrenaliinipitoista, verenmakuista toimintaelokuvaa. Siis actionia tyyliin John Wick, Equalizer, Koston liekki tai Turvatalo – itse asiassa melko lailla kolmen viimeksi mainitun lailla mikä tahansa Denzel Washingtonin toimintaelokuva – mutta ongelmaksi muodostui vain se, että olen jo katsonut kaikki... Päädyttyäni pitkään harkittuani nauruun sainkin kyyneliä – ja vahvistusta uskolleni ja toivolleni siitä, että kun tekee työnsä suurella intohimolla, saa aikaan jotain. Ehkä jotain melko suurtakin. En siis to-del-la-kaan saanut sitä, mitä hain. Mutta en to-del-la-kaan voi sanoa olevani myöskään pettynyt. Lievästi sanottuna "hieman" epäröiden tartuin elokuvaan, jossa yhdessä pääosassa oli Indiana Jonesiksi ja takaa-ajetuksi mielessäni todella vahvasti profiloitunut Harrison Ford – komediassa. Täh?!? Ja entäs sitten Diane Lane??? Rachel McAdamsista ei mielessäni juuri kuvia ollut, joten ehkä se ratkaisi valinnan tämän ja erään toisen komedian välillä. Tai ehkä, siis ehkä, se oli dvd:n takakannen virke ” TV-ohjelman tekeminen eriskummallisten juontajien ja pöyristyttävien aiheiden parissa vaatii pientä ihmettä, mutta Becky on valmis tarttumaan haasteeseen.” Valmis tarttumaan haasteeseen...

 

Morning glory
Alk.per.nimi: Morning glory
Pääos.: Harrison Ford, Diane Lane, Rachel McAdams, Patrick Wilson, Jeff Goldblum
Genre: Dvd:n kannen mukaan komedia, mie sanon elämänmakuinen draama
Ohjaaja: Roger Michell
Tuotantovuosi: 2010
Ikäraja: 7
Kesto:

1 h 43 min

DVD:n ekstrat:

Commentary by director Roger Michell and writer Aline Brosh McKenna

Deleted scene: Shampoo Bottles