Alkuvuodesta sain päähäni, että eipäs olekkaan yläasteaikaisella porukalla tavattu piiiiiitkään aikaan niin, että kaikki olisivat paikalla - vaikka joskus oli kovasti aikomus, että esim. jokaisen kotona vuoronperään tavattaisiin. Nolottaa myöntää, mutta taisi tyssätä minuun - ja erääseen toiseen. Neljässä paikassa taidettiin tavata. Noh, mutta tuumasta toimeen: puhelin käteen ja soittelemaan ihmisille, että eiköhän nähä. Tai itse asiassa taisin eräälle sanoa naamatusten, eräälle soittaa ja... mutta tomeito, tomaato :D Sama asia. 

Olisikohan ollut huhtikuuta, kun aloin taas aktivoitua asian suhteen. Houkutukseksi keksin Osuuskaupparokin, josta olen itseni vuodesta toiseen seurassa jos toisessakin löytänyt ja jonne tiesin erään näistä kaiffareista jo olevan tulossa joka tapauksessa. Tehtävä oli siis lähtökohtaisesti helpompi kuin jos olisi joutunut kaikki houkuttelemaan ihan tyhjän päältä. Perustin elämäni toisen whatsapp -ryhmän asiaan liittyen - oletuksella, että siellä sitten rupatellaan muutakin kuin vain näitä asioita. Ja niin on tehty, ja tehtäneen. Jokainen hommasi lippunsa ja tunnelma oli odottava. Yksi ei päässyt, mutta lienee ollut hengessä mukana. Yllätyksiltäkään ei vältytty, kun osalta katosi majapaikka niin sanotusti jalkojen alta, mutta kyllähän yhteen yksiöön neljä henkeä yhdeksi yöksi mahtuu, etenkin kun tilava eteinen otetaan käyttöön - saunan lauteilla ei kenenkään onneksi tarvinnut nukkua :D (Niin, minun lisäksenihän meitä oli loppujen lopuksi neljä reissussa rähjääntymässä.)

Olin jo varautunut täysin siihen, että meille minun luotani rokkailemaan lähteville tulee aivan hel...nmoinen kiire jatkoyhteyksille, mutta yllätyinkin iloisesti, kun noin tuntia ennen jatkoyhteyden lähtöä ovikello soi ja kolme iloista vierailijaa saapui pullo kädessään. (Vieläkään en tiedä, mitä juomaa lienee ollut, mutta hyvin meni kaikkien kurkusta alas - ja ehdimme bussiinkin.)

Itse rokkipaikallakin yllätyin iloisesti monesti. Ensimmäinen yllätys oli, että tällaiselle nirsollekin juojalle oli juotavaa. Njam. Ei siitä sen enempää. Tietää ken tietää. Syötävääkin löytyi, vaikka muikut olivatkin erään tuttavan mukaan liian vähäsuolaisia ja minun silmiini vielä pahempi asia niiden suhteen oli niiden koko - liian suuria. Joten: 

Meleko tulista, ettenkö sanoisi...

Toinen yllätys oli, kuinka monta eriasteista tuttua/kaveria tapasin paikalla niiden lisäksi, keiden kanssa olin liikenteessä. Sain kaksi yllätyshalausta. Läppäsin kättä. Kättelin. Yllätyin siitä, että joku voi olla vieläkin suorapuheisempi kuin minä. Yllätyin Antti Tuiskusta. Ja. Ja. Ja. 

Perisyntini ei jättänyt minua rauhaan tälläkään kertaa. Vaikka kamera ei ollut mukana, kännykkä oli, mainioine kameroineen. (Ja sivumennen sanoen syntisyyden huomasi: kotiuduttua virtaa ol jäljellä enää 4 %, kun lähtiessä sitä oli 100. Tämä aiheutti välillä ylimääräisiä sydämentykytyksiä porukkamme jakauduttua osiin ja arvuutellessa, kenen puhelimessa on virtaa, kenelle soittaa...) Kaikki musiikkiesitykset tuli nautittua - ja siinä sivussa jotain muutakin. Mutta seuraavaksi esiintymisjärjestyksessä kuvallisia tunnelmia Osuuskaupparokista 2017. 

Yö. Mitäpä tästä sanoisi. Pienoinen pettymys. Ehkä ihan hyvä, että olivat aloittava esiintyjä tälle päivälle. Jotenkin vaisumpi kuva jäi, kuin mitä jokunen vuosi sitten rankkasateessa, myöhemmällä esiintymisajalla. OKR:ssä. En tiedä, vaikuttiko se, että olin varautunut siihen, että mahdollisesti myöhästymme Yön aloittamisesta ja alitajunta jotenkin koko ajan kolkutteli sieltä jotain ihme viestiä, mutta ei vaan kolahtanut tällä kertaa. Paitsi Rakkaus on lumivalkoinen ja Ollin versio Robinin Frontside Olliesta jääkiekkoviittauksineen. Vai vaikuttiko aiempi esiintymisaika. Vaikuttiko laulaja. Vaikuttiko teltta. Vaikuttivatko kaikki? Kukapa tietää. En oikeastaan oottanu Yöltä mitään, mutta en todellakaan kyllä sitten saanutkaan, tällä kertaa. 

Rauhallista on yleisössä... Mutta niin on kieltämättä tässä tilanteessa lavallakin, taisi olla joku välispiikki menossa.

Tässä Ollilla on jo leveä haara-asento, joka ilmeisesti on hänen tavaramerkkinsä kaverini jutuista päätellen. Ja tästä kuvasta ehkä ymmärtää senkin, mikä minua hieman nyppi...

En muista, mikä biisi lie tässä ollut menossa, mutta veikkaanpa, että tämä oli yksi niistä siedettävimmistä. Mutta kaikenkaikkiaan, mikäli esiintyjät rankkaisi, Yö oli ehkä suurin pettymys :/  Ehkä en vaan kuulu kohderyhmään. Mene ja tiedä... 

Vuan tässä esiintyjässä sitä oli vauhtia ja energiaa. Pete Parkkoselta tunsin ennakkoon ehkä vähiten biisejä, mutta en kyllä myöskään pettynyt. Taisinpa jossain vaiheessa sanoa kaverille, että tällä tyypillä on energiaa kuin Kaija Koolla huippuvuosina. Ihailtavaa. Kieltämättä vaikuttaa hieman itsetietoiselta, kuten kesken keikan pois lähtenyt kaveri sanoi, mutta toisaalta ei voinut kuin ihailla. (Sivumennen sanoen, itselleni tuli samanlainen tunne Yön keikalla...) En suinkaan ihaillut ulkonäköä, kuten varmaan moni muu teki, vaan esiintymistä. Show´ta. Kiusoittelua. Sellaista pientä pilkettä silmäkulmassa. Muuntautumiskykyä. Tässä on show-mies, joka muuntautuu hetkessä tästä energisestä esiintyjästä hieman romanttisempaan suuntaan. Ilman mitään ylimääräistä lavastetta. Ei tarvita kuin verta, hikeä ja kyyneleitä. EI VAISKAAN. Verta ei nähty. 

Hikeä nähtiin, kun Parkkonen antoi kaikkensa.

Hiukset ja t-paita saivat keikan aikana tuta aikamoista hipelöintiä. Paita ei sentään pois lähtenyt, vaikka yleisö sitä tiukasti vaatikin useaan otteeseen, mutta pientä kiusoittelua nähtiin, kun artisti pyyhki hikeä t-paidan helmaan ja sai yleisön kirkumaan...

Ja tässä vielä hieman tunnelmallisempaa kuvaa...

Alla: Ellinoora oli myös niitä esiintyjiä tältä päivältä, joilta en muutamaa biisiä enempää tuntenut. Kuitenkin Leijonakuninkaan kertsiä tuli hoilattua antaumuksella mukana. Mikä mainio biisi... Ja by the way, mikä mainio kasari-look :D 

Seuraavaksi oli vuorossa toinen showmies. Toinen Idols-tuttu. Se meijän kaikkien Antti Tuisku. Alustavasti hänen esiintymistään ajatellessaan en saanut mieleeni kuin yhden kappaleen, Keinutaan. Kieltämättä ihan hyvä. Senpä takia yllätyinkin, kun keikan edetessä kuulin myös Peto on irti (en muistanut ollenkaan, että se on Tuiskun). Minulle aivan uusi - ja todella ärsyttävä, by the way - oli Hanuri. Pelkäsin etukäteen, miten jaksaisin kyseistä artistia kuunnella, mutta löysinkin itseni tunkeutumasta lähemmäs ja lähemmäs lavaa - koska kuulin, että kaverini odotti eniten Tuiskun keikkaa.

Showmieheksi olin siis Antti Tuiskun aiemminkin mieltänyt, mutta tuona päivänä se mielikuva sai vain vahvistusta. Vaikka osittain myös ihailin show´ta, huomioni karkasi siihen liikaa. Kävipä mielessä, että olisiko jopa hieman liikaa kaikkea muuta krumeluuria lavalla eikä enää keskitytä musiikkiin... Yleisön kirkunasta ja olemuksesta päätellen olin melko yksin mielipiteineni, mutta toisaalta - what´s new? 

Tuisku vaihtoi vaatteita useaan otteeseen keikan aikana. Tämän lisäksi muistan ainakin kokovalkoisen asun ja jonkinlaisen maastokuvioisen. 

Ja alla otetaan muistaakseni jo sitten yleisön kanssa selfietä muistoksi... :D

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että positiivisimman yllättäjän palkinto menee kuitenkin Antti Tuiskulle. Vaikkakin yli-show. Yö ei oikein säväyttänyt, ja pakko myöntää, että sympaattinen Ellinoorakin oli lievähkö pettymys. Pete Parkkonen yllätti positiivisesti hieman soulahtavalla tyylillään, mutta viimeinen silaus puuttuu vielä. Plussan puolelle kuitenkin mennään, koska show oli tasapainoinen energisine ja akustisella kitaralla esitettyine romanttisempine biiseineen - eikä lavasteita ja ylimääräisiä krumeluureja tarvittu. Tarvittiin vain mies, hiukset ja paita :D Plus tietty muusikot. Musiikkiosion illasta kruunasi kuitenkin Apulanta, joka oli ehkä vaikuttavin. En oikeastaan odottanut Apulannalta mitään, koska en muistanut heiltä kuin Pahempi toistaan. Ehkä se vaikutti, ehkä joku muu, mutta enempiä analysoimatta voi sanoa heittämällä, että Apulanta oli illan paras esitys - nach meiner Meinung. Bändin kokemustakaan siitä ei voi syyttää, koska onhan Yökin kokenut, mutta... I give you: Apulanta.

Tämän jälkeen olikin aika lähteä lompsimaan kuka minnekin. Nimenomaan lompsimaan. Koskapa oli kaunis kesäyö, joka sivumennen sanoen teki tarpeettomaksi tänä vuonna rokkialueelle pystytetyn esiintymisteltan, neljä meistä lompsi ensin typistyneelle torille grillijonoon - ja siitäpä päätettiin lompsia vielä majapaikkaan vajaat neljä kilometriä. Säästettiin, nääs ;)

Kaikenkaikkiaan päivä ja sitä seuraava aamupäiväkin olivat erittäin mukavia kokemuksia. Kannatti suunnitella. Kannatti toteuttaa. Oli hauskaa nähdä kavereita samanaikaisesti ja samassa paikkaa pitkästä aikaa. Jossain määrin ennätettiin jopa vaihtaa kuulumisia, mutta ainakaan minulle kuulumisten vaihtaminen ei ollut se pääasia, vaan yhteinen ajanvietto. Ja mikä ihmeellisintä, muistin/huomasin, että joku on vieläkin suorapuheisempi kuin minä... :D