Birdy

William Wharton: Birdy (1978)

Kirja käsittelee osin kahden taustoiltaan erilaisen pojan ystävyyttä mutta etenkin Birdyä, 12-vuotiasta poikaa, jolle alkaa kehittyä vahva, miltei sairaalloinen kiinnostus lintuihin ja hillitsemätön halu lentää.

Teos esittää hienosti, kuinka Birdylle vähä vähältä kehittyy pakkomielle lintuihin. Kun ystävät juoksevat tyttöjen perässä, Birdyn koko maailma pyörii käytännöllisesti katsoen kyyhkysten ja kanarialintujen ympärillä.

Tämä kehittyy niin pitkälle, että loppumattoman lintujen tarkkailun myötä Birdy oppii ymmärtämään niiden lauluja ja kieltä. Opetettuaan linnut rakastamaan itseään Birdy on lopulta yksi niistä. Hän tietää, että tulee päivä, jolloin hän osaa lentää kuten lintu, joten hän tekee itselleen höyhenistä lintupuvun ja alkaa harjoittaa lentolihaksiaan. Harjoituksista on hyötyä, kun Birdy tippuu korkean kaasutankin päältä ja selviytyy hengissä.

Pakkomielle lintuihin ja uhkarohkeiden temppujen tekeminen jatkuu vielä vuosia, kunnes Birdy ja hänen ystävänsä Al menevät armeijaan.On sota. Molemmat loukkaantuvat. Birdy joutuu mielisairaalaan. Häntä joudutaan syöttämään. Hän on aivan kuin lintu, jopa kulkee selkä kumarassa eikä ikinä ojenna selkäänsä suoraksi.

Al kutsutaan sairaalasta viihdyttämään Birdyä, jos Birdy vaikka tulisi tutun äänen kuultuaan järkiinsä. Alin puhuessa Birdy ei reagoi laisinkaan, ennen kuin Al mainitsee pallot, jotka vuosien varrella ovat Birdyn kodin viereiseltä baseballkentältä lentäneet harhaan ja jotka Birdyn äiti on korjannut talteen. Birdyn pää virkoaa ja hän kertoo, kuinka joutui sairaalaan.

Herättyään japanilaisten lääkintäteltasta hän omien sanojensa mukaan oli noin vain lentänyt vartijan ohi. Al ei usko. Tuon lentämistarinan takia Birdy oli suljettu mielisairaalaan. Loppujen lopuksi ystävykset kuitenkin alkavat juonitella ulospääsyä.

Tarina on todella vaikuttava. Osaltaan vaikuttavuuteen vaikuttaa se, että syy päähenkilön pakkomielteeseen ei selviä. Muutenkin tarinaa verhoaa salaperäisyyden muuri, mutta se on vain hyvä. Ilman sitä tätä kirjaa ei kuitenkaan jaksaisi lukea...