Pyöräily jatkuu, vaikka talvi on tullut. Olen panostanut asiaan nyt niin, että ainakaan vähästä ei säikähdetä ja lopeteta pyöräilyä, vaan vakaa aikomus on ajaa pyörällä työ- ja muutkin matkat ympäri vuoden.

Syksyn tullen hankin uuden pyöräilykypärän, joka on tyylikkäämpi kuin entinen. Tärkeintä ei kuitenkaan ole tyylikkyys, vaan kyseessä on myös ihan turvallisuuskysymys. Entinen kypärä oli tipahdellut maahan muutaman kerran liikaa, joten oli jo aikakin ostaa uusi. Talven tehdessä pikku hiljaa tuloaan olikin sitten aika uusia valot pyörään, koska jo keväällä tenän tehneen takavalon lisäksi myös etuvalo alkoi temppuilla. Uusiin valoihin olen ollut erittäin tyytyväinen, vaikka etuvalo onkin huomattavasti isompi kuin edellinen vastaava ja näin ollen rohjompi. Mutta valaiseepahan paremmin pimeää tietä;)

Viimeisimmät panostustukset pyöräilyyn olivat uusi lukko ja goretex-tyyppiset housut ajelua ajatellen. Uusi lukko ja housut takaavat sen, että ihan pienestä ei tänä talvena hätkähdetä. Eli ihan pieni talvimyräkkäkään ei saa estää pyöräillen kulkua, tekosyyt on nyt torpattu. Nyt tosin ulkona näyttää siltä, että huomenna pyöräily voi olla estetty, mikäli sää tuollaisena jatkuu. Toisaalta, paikkakunnan vaihto on vielä edessä ennen huomisaamua, ja sää voi olla jo ihan erilainen Joensuussa kuin täällä Juuassa. Ja ehtiihän se sää vaihtua ihan muutenkin, onhan tässä välissä vielä moonta, monta tuntia... Katsotaan...