...käy vielä köpelösti. Edellisessä kirjoituksessani uhoilin saavuttavani 1100 kilsaa keveästi - kuinkas sitten kävikään? Näillä näkymin se tavoite jäi 31 kilometriä vajaaksi kilpailuajan puitteissa (tarkoituksena on tosin jatkaa oma-aloitteista kilometrien merkkausta vielä kisan jälkeenkin).

Mikäs tähän johti? Sama pahalainen, joka on yleisesti riivannut täällä päin ihmisiä jo monen viikon ajan - flunssa. Vaikka kilpailuvietti on kova, en aio ottaa riskiä ja ehdoin tahdoin sairastuttaa itseäni vielä vakavammin, tyydyn mieluummin vaikka saavuttamattomaan tavoitteeseen. Työpaikan sisäisen kisan voitin joka tapauksessa, mutta olisihan se tuntunut makealta saavuttaa tavoite.

Flunssa alkoi kiusata varsinaisesti keskiviikkoiltana, vaikka jo tiistaina kurkkua kutitteli ilkeästi. Kuumetta on ollut joka päivä, joskin alle 38, mutta silti. Nyt sitten odotellaan, josko sitä maanantaina pääsisi töihin. Se on ainakin varmaa, että alkuviikko ollaan nestemäisellä ruokavaliolla;) Kurkku on vieläkin sen verran arka...