Viime viikkoina olen useasti miettinyt, millainen merkitys asioiden esittämistavalla on. Se on suuri. Se on todella suuri. Aivan helkkarinmoisen suuri.

Jos ihminen puhuu liian kovalla äänellä, sanotko "Älä huuda!" korottaen ääntäsi - lähestulkoon huutaen? Sanotko "hys, hys"? Mie oisin sitä mieltä, että kumpikaan ei ole suositeltava tapa, mikäli haluat saada viestisi perille. Varsinkaan tuo huutaminen. Ja jälkimmäinenkin on siinä ja siinä, siedetäänkö sitä. Kumpikin on jopa alentuvaa käyttäytymistä toista osapuolta kohtaan. Vaikka volyymiä olisikin syytä pienentää, esimerkiksi "voISItko puhua vähän hiljempaa", "voisitko alentaa äänenvoimakkuutta" tai jopa "voiskohan sitä volyymia vähän pienentää?" tai "elä kehttoo huuttoo" olisi hyvä tapa tuoda asia esille. Ylipäätään tuo -ISI eli konditionaali on tärkee muoto. Silloin pyyntö (nimenomaan pyyntö, johon on paremmat mahdollisuudet saada parempi vastaanotto kuin suoraan käskyyn) menee paremmin perille eikä mitään varmasti jää hampaankoloon. (Joku voisi sanoa tähän, että sehän se vasta kypsää käytöstä onkin, jos jää jotain hampaankoloon, mutta mie voisin myös sanoa, että joskus se kamelinkin selkä katkeaa eli kaikkea kestää vain tietyn määrän.)

Pakko myöntää, että itselläkin volyymi karkaa melko usein ja siinä onkin opettelemista uudessa työympäristössä. Pyrin kuitenkin tekemään parhaani ja voiko enempää keneltäkään pyytääkään? Itselläni kuitenkin karvat nousevat pystyyn juuri tuollaisissa edellisessä kappaleessa mainituissa tilanteissa. Kiehahdan hetkessä nollasta sataan enkä sen takia saa juuri milloinkaan sanottua, että en pidä moisesta. En todellakaan. Omista voimakkaista (ja sivumennen sanoen rasittavista) reaktioistani johtuen väitän kuitenkin pyrkiväni pyytämään asioita muilta sen sijaan että käskisin tai olisin alentuvainen. Mietin tarkkaan, miten minkäkin asian esitän. Jos en jo valmmiiks puhuis nii levveellä murtteella, niin saattaisinpa uhallani leventää murrettani saadakseni hieman pehmennettyä viestiäni. Joku on väittänyt, että eihän elämästä tule mitään, jos kaikki sanomisensa pitää miettiä, mutta etenkin tärkeät asiat on hyvä miettiä - ellei muuten, niin siksi, että kun on kunnon perustelut tai esittää asian muuten oikeanlaisella tavalla, on paljon, paljon paremmat mahdollisuudet saada läpi se, mitä haluaa.

Tämäkin on kuitenkin taitolaji - on oikeanlaista esittämistapaa ja sitten on oikeanlaista esittämistapaa - jotkut eivät ymmärrä epäsuoria vihjauksia tai toiveita, joten vaaditaan kykyä lukea ihmisiä ja sitä, miten heille pitää asiat esittää. 

P.S. Niin, ja ennen kuin kukaan ehtii kommentoida, että paraskin sanoja, niin myönnän, että voisin joskus miettiä, millaisia sammakoita suustani annan loikkia ja yrittää hillitä luonnettani, kun ärsyynnyn (ääni nimittäin kohoaa varsinkin silloin). Tarkoitus ei ole kuitenkaan ikinä loukata ketään, kuten toivottavasti ei myöskään näillä alentuvaiselta kuulostavilla. Yritetäänkö parantaa tapojamme? Harrastetaan hieman psykologiaa? Ollaan ihmisiksi?