Työhaastattelu on aina jännä paikka. Vuosien varrella olen käynyt kymmenissä haastatteluissa ja toivoisin, että viimeisin olisi viimeisin pitkään aikaan, tai se miltä nyt tuntuu, jopa viimeinen. Kauppakeskuksessa kulkiessani törmäsin kahvilassa näkyyn, joka kirvoitti tämän kirjoituksen. Muistin erään työhaastatteluni. Ja sen jälkeen monia muitakin.

Pari naista istuutui kahvilapöytään kahvikupposen, tietokoneen ja lehtiön kanssa. Saattoihan heillä olla tekeillä jotain muutakin, kuten vaikka työ- tai opiskelutehtävä, mutta minulle mieleen tuli joka tapauksessa haastattelu, koska itse olen kokenut sellaisenkin; työhaastattelu Joensuun alueella olevaan tehtävään siilinjärveläisen firman tekemänä Kuopion Sokoksen Pressossa pullakahvien äärellä. Muistaakseni ihan mielenkiintoinen tehtävä atk-koulutuksen parissa, mutta en sitä saanut - enkä kysellyt miksi. Haastattelu meni mielestäni ihan ok, mutta autottomuuteni ja se, että en ollut käyttänyt Microsoftin ohjelmia juurikaan vuosiin, ovat varmaankin olleet ne suurin tekijä. Se tuosta jäi myös mieleen, että myös sellaiset henkilöt, joita en ole suosittelijakseni osannut nimetäkään, olivat minua suositelleet. Hyvän ja ahkeran työntekijän maine näyttää kiirivän. 

Eräs haastattelu on jäänyt mieleeni sen takia, koska kysyessäni milloin paikan saannista saa tietää, vastaus kuului "Kyllä mie siut tänne oisin ottamassa." Muutenkin haastattelu oli hyvin mutkaton ja mukava, informatiivisuudesta puhumattakaan. Kestosta ei ole muistijälkeä jäänyt, mutta sen muistan, missä olin, kun sain haastattelukutsun; Varkaudessa menossa toiseen haastatteluun. Ja tuosta työpaikastapa oikeastaan itse laskenkin tämän alan työkokemukseni lähteneen ja innostukseni alaan vain syventyneen (siemenet oli kyllä kylvetty jo teinivuosina).

Kaikista vaikeimmiksi työhaastatteluiksi olen kokenut ne, joissa olen jo ollut talossa työskentelemässä. Varsinaista haastatteluaikaa ei ole sovittu kauhean tarkkaan, joten on ollut hieman hankala valmistautuakaan - kesken tavallisen työpäivän sinut kutsutaankin johdon juttusille vartin sisällä. Työkaverit tietenkin ovat sanoneet, että eihän siihen tarvitsekaan valmistautua, tietäväthän ne, millainen työntekijä olet. Mutta kyllä minä vaan mielelläni valmistautuisin. Etenkin asiaan, jonka koen tärkeäksi. Koska kun asia on päässyt kasvamaan liian tärkeäksi, on valitettavasti helpompi mokata.

Viimeisin työhaastatteluni kutsumisine päivineen oli myös erikoinen. Olin hakiessani määräaikaisena töissä toisessa paikassa ja tunnollisena työntekijänä en omaa puhelintani päivisin päivystänyt kuin erittäin erityisissä tapauksissa, jos odotin jotain puhelua. Nytkin hakemuksen lähetettyäni vilkuilin puhelintani aamulla ja tauoilla, mutta äänettömällähän sen tietenkin muun ajan pidin. Sitten sitä soiteltiinkin ristiin, ja lopulta saimme hakemani paikan edustajan kanssa puheyhteyden toisiimme. Onneksi malttoivat tavoitella. Sovittaessa haastattelun ajankohtaa paikan edustaja tuumi "neljästään sinua grillataan, mutta ei syödä :D". Oli mukava tietää etukäteen, että huomio olisi hajautettava neljän henkilön kesken - olen ollut sellaisessakin haastattelussa, jossa oli kolme-neljä haastattelijaa, mutta se tuli yllätyksenä. Toisaalta - siinäkinhän testataan jotakin hakijasta. Ja senkin paikan sain siltä istumalta, joten lienen onnistunut haastattelussa, mutta sain myös toisen, joka vei voiton siltä erää. Tuohon viimeisinpään haastatteluun palatakseni; haastattelu oli aamulla ja olin varautunut siihen, että siihen menisi tunti, joten olin ilmoittanut meneväni töihin vasta ruokatauolta. Jännitin haastattelua jonkin verran, mutta en liikaa. Haastattelu kesti puoli tuntia ja lähtiessäni minulla ei ollut minkäänlaista havaintoa siitä, miten se meni. Kummin päin vaan. Löysin hyviä ja huonoja puolia vastauksistani ja reaktioistani. Mutta ilmeisen hyvin meni, koska siellä sitä nyt ollaan. Toivottavasti pitkäänkin.

Edellä mainitut haastattelut ovat vain pintaraapaisu vuosien varrella kokemistani, mutta mieleen painuvimmat. Yleisesti ottaen voisi sanoa, että kun on haastatteluun asti päässyt, voi olla nykyaikana itseensä jo edes hieman tyytyväinen - jopa näinkin itselleen armoton kuin minä. Haastattelua ei kannata jännittää liikaa, mutta sopiva jännitys on vain hyväksi. Kun edellisenä iltana valmistautuu hyvin käymällä läpi työpaikan tietoja, aiempia haastattelujaan ja niitä yleisimpiä kysymyksiä, mutta ei siltikään unohda olla valmiina yllättäviinkin kysymyksiin vastaamiseen - tai vastaamatta jättämiseen -, pärjää miun mielestä ihan hyvin. Ja mikä tärkeintä; avoimin mielin ja omana itsenään liikenteessä, roolin esittäminen ei kannata.