Niin kauan kuin muistan, olen ollut hyvissä ajoin liikkeellä joulun suhteen. Ajatuksella. Tontun hörökorvani ovat auki ympäri vuoden ja kun joku sopiva lahja jollekin sattuu eteen, se hoidetaan silloin eikä viidestoista päivä. Myös joulukoristeet ovat löytäneet tiensä lähiympäristööni kotona ja töissä vuosittain hyvissä ajoin. Tänä vuonna olen myöhässä aikataulustani. En tiedä miksi. 

Muistaakseni ensimmäinen joululahja löysi tiensä tonttumaisiin ryhmykätösiini tänä vuonna vasta elokuussa, loppupuolella. Viime vuonna se oli heinäkuun alkupuolta... Pikkujoulussakin tunnelma oli hieman vaisu. Paitsi kun... Tai noh, se on eri tarina, se. Joulumieli alkoi löytyä oikeastaan vasta eilen entisen työkaverin vieraillessa nykyisellä työpaikallani ja ihmetellessä seinille (esimiehen pyynnöstä) virittelemiäni tonttuja ynnä muita. Siinä rupatellessa ehkä alkoi tulla mieleen, että no tulee se joulu tänäkin vuonna. Lahjojen suhteen tilanne on hyvä: enää yksi lahja hoidettavana. Mutta tilanne on jämähtänyt. Se on ollut samanlainen jo kohta kaksi viikkoa. Saa nähdä, milloin se laukeaa...

Jokunen viikko sitten kannoin tonttumaisella innolla jouluvermeet varastosta sisään. Ja saman tien ulos :D Ensimmäinen joulukoriste nimittäin oli parvekkeelle virittelemäni pienoiskasvihuone, jossa on jouluasetelma. Edes sen verran ajattelin tonttuilla sinä päivänä, koska illalla oli tulossa ystäviä kylään. Koiratontut ja tontut saivat odotella vielä yli viikon ennen kuin löysivät tiensä paikoilleen kotiini. Kova aikomus ainakin olisi, että sohvatyynyjen päälliset ja verhot vaihtuisivat jouluisampiin viimeistään huomenna.

IMG_20161210_152652.jpg

Saa nähdä. Jotenkin kehtuuttaa. Mutta ehkä maanantainen tonttupuuhastelu joulukorttien kanssa ja ajoittainen, iloisten joululaulujen kuunteleminen pikkuhiljaa alkaa auttaa kadonneen joulun löytämisessä, koska tänään ostin jo joulukaktuksenkin ;)  

IMG_20161210_152625.jpg

Mutta mitä ihmettä tonttuminälleni on tapahtumassa? Onko minusta tulossa pikkuhiljaa aikuinen? Aikuistuvatko tontut ikinä? Ja mitä tapahtuu, kun tontut aikuistuvat? 

P.S. Kuvat on otettu Huawei Honor 7 -puhelimellani. Tekisi mieli sanoa poikkeuksellisesti, mutta ehkä ei - edellisenkin postauksen kuvat oli otettu puhelimella, ei armaalla kamerallani...