Täytyypi sanoa, että olen pettynyt siihen, miten paljon on päässyt unohtumaan asioita puolen vuoden töistä poissa olon aikana. Vielä näin kuukauden jälkeenkin löytyy asioita, joista pitää vähintäänkin varmistaa joltain muulta, miten se nyt menikään. Inhimillistä, sanovat, mutta kun minunhan pitäisi olla Supernainen. Vaatimustaso on omasta suunnasta asetettu taas niin korkealle, niin korkealle...

Niinhän se vaan on, että ei pitkä poissaolo voi olla vaikuttamatta. Itseluottamukseen. Ja muistiin. Muisti ei ole kone, vaikka niin toivoisinkin. Ja vaikka suurinpiirtein samanlaisista tehtävistä ja samanpituisesta poissaolosta on aiempikin kokemus, niin olen kuitenkin nyt jo useita vuosia vanhempi, joka sekään ei voi olla vaikuttamatta muistiin. Vaikka kuinka olisin yrittänyt pitää aivojen raksutusta yllä työttömyysaikanakin täyttelemällä ristikoita, lukemalla englanninkielisiä dekkareita, käymällä venäjän kurssia, nauttimalla ilmaisesta korispelistä taikka vaikka ilmaisista taidenäyttelyistä. (Näin sivumennen sanoen, jos kaipaatte ilmaista vinkkiä ilmaisista menoista Joensuussa, kysykee vuan ;) )

Tänään ja eilen aloin kuitenkin nähdä jo toivon pilkahduksia. Itsekin. Muuthan ovat taitoni kuulemma jo nähneet ajat sitten, tämänkin rupeaman aikana. Tänään minua revittiin lyhyen ajan sisällä jo moneen suuntaan, ja sivumennen sanoen nautin siitä. Vaikkakin sitten joitakin unohduksiakin pääsi tapahtumaan. Ne kuitenkin korjattiin hetpaikalla, samoin kuin ensimmäisiltä paluun jälkeisiltä viikoilta ilmenneet virheet. Errare humanum est, joku voisi sanoa. Sen kun muistaisin. (Ai niin, mut kun enhän mie... Täytä pisteet omilla mieleesi juolahtavilla sanoilla ;) )  Mieluummin "hieman" kiire kuin... Att bara vara. Tai between jobs.

Eniten yllätyin siitä, kuinka paljon työttömyys on näyttänyt vaikuttaneen itseluottamukseeni, se kun on ollut aiemmin AIKAMOINEN asioissa, joissa olen tiennyt olevani hyvä. Ja nyt se on jossain etsittävissä, piilossa nurkan takana. Se jää vain arvailujen varaan, kuinka paljon omat pienetkin valintani vaikuttivat asiaan, mutta kokemushan se oli tuokin. Ja kaikkihan tunnetusti vaikuttaa kaikkeen. Taas piti kaikki tehdä vaikeimman kautta. Ylläri pylläri. Mutta tällä kertaa näyttää siltä, että se kannatti. Kunhan nyt vaan saan itseluottamukseni takaisin, muisti on jo näyttänyt virkoamisen merkkejä pidempään ja nautin, kun saan onnistumisia ;) Kunhan huomenna vien kirkkaanvihreän ratioystäväni työhuoneeseeni omalle paikalleen, niin eiköhän ne pienet harmaat aivosolut ala rokata. Hard, rock, hallelujah! Aloittakaamme kavenneen muistin, degeneroituneen itseluottamuksen ja työn imun metsästys, toden teolla. Tästä se lähtee! Niin!      

Eli näistä Alicia Keysin tunnetuksi tekemistä tunnelmista (Superwoman Youtubessa)

yritetään hieman lieventää, ainakin osittain, näihin Lordin tunnetuksi tekemiin tunnelmiin eli Hard Rock Hallujah'ia Youtubessa.